torstai 30. joulukuuta 2010

Poniratsastusta


Kävin tänään pitkästä aikaa ratsastamassa Pojulla, tai no pitkästä ja pitkästä, eihän tuossa ollut kuin viikon verran taukoa kun poni oli kuumeessa. Poni oli eilen yskinyt vielä vähän, niin ratsastelin kevyesti ilman satulaa. Tein samaa tehtävää kuin tunnilla Tumpin kanssa viimeksi, eli suurta kahdeksikkoa jonka sisäpuolelle tehdään voltteja plus sitten avotaivutuksia pitkillä sivuilla. Työskentelin aika pitkälti käynnissä ja vain lyhyehköjä pätkiä ravissa. Laukkasin verryttelyn vuoksi kumpaankin suuntaan yhden pääty-ympyrän verran.
Poju taipui ja myötäsi paremmin kuin koskaan ennen, tosin ei vielä kovin hyvin kuitenkaan. Paremaan suuntaan ollaan kuitenkin menossa, asiat varmaan helpottuu kunhan päästään joskus tunnille :)




Tänään lähdetään Lenskun kanssa Vehmaalle pariksi päiväksi, pääsen vihdoin menemään taas pikku Pennillä (: Ja jos uskalletaan niin kysäistään varmaan huomenna suokkeja lainaksi pieneen peltobaanailuun, eli siis Pipsua ja sen kaveria Ehtiä, joka onkin mielenkiintoinen tapaus :D Siitä varmaan lisää mikäli hepat irtoavat liikutettaviksi. Eli postauksia ei kuulu varmaan vähään aikaan, vasta kun tullaan takaisin.
Ja kuva ei nyt taaskaan ole tältä päivältä kun ei ollut ketään kuvaamassa 9 aikaan aamulla, mutta en tykkää postailla pelkästään tylsiä tekstejä niin lisäänpä yhdet vanhemmat kuvat Pojusta ja Pennistä:)

-Essi

2 kommenttia

  1. Lähteeks Poju keväällä muualle Mettiksiltä?

    VastaaPoista
  2. En tiedä koska lähtee, mutta muuttaa jossain vaiheessa lähemmäs omistajia. Varmaan kunhan ilmat paranee että pystyy kentällä menemään täysipainoisesti.

    VastaaPoista

Kommenttisi tulee näkyviin vasta kun olen hyväksynyt sen, älä siis suotta kirjoita kommenttiasi moneen kertaan! :)
Huomaathan, etten julkaise asiattomia tai arvostelevia kommentteja; opettajat ja valmentajat hoitavat ratsastukseni korjaamisen.

Suositut tekstit

Kuukauden luetuimmat