sunnuntai 15. maaliskuuta 2015

Kimon parhaita puolia

Lauantaina oli hieman kiire aikataulu liikuttaa Harri, joten en kiivennyt hevosen selkään ollenkaan. Vähintään kerran viikossa ollaan pyritty tekemään Hartsan kanssa jotain oikeasti kivaa treenaamisen vastapainoksi, joten nyt oli hyvä päivä päästää ruuna kirmailemaan vapaaksi kentälle.

Hyvä idea ei tuntunutkaan enää yhtään niin hyvältä, kun heti riimusta päästyään Harri pinkaisi toiseen päähän kenttää ja heittäytyi saman tien piehtaroimaan kosteaan hiekkaan. Meidän kentän pohja on aivan ihana, mutta se värjää ihan hirvittävästi. Kuten kuvista näkee, ei Harri ollut hiekkakylvyn jälkeen ihan puhtaan valkoinen...

No kivaa oli varmasti ja voin arvata, että minulla on vähintäänkin yhtä kivaa huomenna, kun puunaan hevosen vihdoin taas valkoiseksi. Vinkkejä kaivataan, kiitos! Nyt on kaikki niksit tervetulleita, kuinka tehdään Harrista näillä keleillä taas puhtaan valkoinen, kun ilma on vielä aivan liian kylmä hevosen pesemiseen?

Kiireen vilkkaa pötkölleen!

Toinen puoli on valmis, hyvältä näyttää!

Ravistellaan ylimääräiset pois.

Jaaaaa uudestaan, toinen puoli!

Hierotaan hiekka karvan juureen saakka.

Ja näin on kauniisti kuorrutettu myös toinen kylki!

Kyllä sitä voi hevonen olla kovin tyytyväinen itseensä.









6 kommenttia

  1. Kivoja kuvia! :)
    Täällä melkein kaikki hevoset olivat ottaneet kunnon mutakylvyn kouluvalmennusta edeltävänä iltana ja tänään olikin ihanaa yrittää saada sitä pois.. Pari hevosista pestiin, kun oli niin aurinkoinen ilma, mutta yksi puokki on sen verran vilukissa, että piti vain harjaamalla yrittää saada siitä siisti, reilu tunti siihenkin taisi mennä. Lopuksi pyyhittiin märällä pyyhkeellä pöly pois, jota ei harjalla saanut. Valmennuksen jälkeen hepat menivät uudestaan mutakylpyyn, sinne meni sekin puunaus.. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi apua! Toi on kyllä ihan joku karman laki, että hurjan pesemisen ja puunauksen jälkeen ne elukat heittäytyy taas mutaan makaamaan... Mä olen ihan varma, että Harri ainakin tekee sen ihan tietoisesti! :D

      Poista
  2. Oho, värjääpäs tuo kenttä paljon :o Mutta nää kuvat on tosi ihania!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tuo hiekka kuivana värjää tuolla tavalla, mutta nyt kenttä oli vielä kostea yön jäljiltä niin väri tarttui ihan hirvittävästi Harrin valkoiseen karvaan. Mutta juu, ihan eri tavalla värjää kuin tavallinen hiekka!

      Poista
  3. Hiekka + Hartsa = kirjava kouluratsu?

    VastaaPoista

Kommenttisi tulee näkyviin vasta kun olen hyväksynyt sen, älä siis suotta kirjoita kommenttiasi moneen kertaan! :)
Huomaathan, etten julkaise asiattomia tai arvostelevia kommentteja; opettajat ja valmentajat hoitavat ratsastukseni korjaamisen.

Suositut tekstit

Kuukauden luetuimmat