lauantai 1. maaliskuuta 2014

Saa kysyä!

Eiköhän se olisi pitkästä aikaa taas kysymyspostauksen aika! Paljon on tapahtunut ja moni asia on ehkä jäänyt vähän epäselväksi tai mietityttämään, joten nyt saa kysyä mieltä askarruttavia kysymyksiä. Sana on vapaa, blogiin ja hevosiin liittyen saa kysyä mitä tahansa. Kysymysten määrästä riippuen vastailen yhdessä tai kahdessa osassa. :)

Tämä viikko Harrin kanssa on ollut tähän mennessä oikein mukava; maanantaina lähdettiin yllättäen noin puolentoista tunnin maastolenkille yhden tallin poniratsastajan kanssa. On se vaan niin paljon mukavampaa maastoilla kaverin kanssa kuin yksin! Harrikin tuli hienosti toimeen ponin kanssa, jatketaan varmaan maastoilua tällä kokoonpanolla toistekin. :)

Keskiviikkona sain ratsastaa Harrin aivan tyhjässä maneesissa pitkästä aikaa. Harri oli taas niin paljon parempi ratsastaa, kun en joutunut itse keskittymään päälle laukkaavien toisten ratsukoiden väistelyyn. Harri oli kivan reipas, muttei kuitenkaan villi. Tehtiin varsin hyviä väistöjä käynnissä ja ravissa ja työstettiin laukkaa pidentäen ja lyhentäen. Maaston kautta kierretyillä alkukäynneillä Hartsa muuten todisti olevansa myös maastovarma, eikä vain liikennevarma. Liikenteessä Harri ei säiky mitään kulkuneuvoja, mutta tulipa nyt todistettua, ettei tuo hevonen ole täysin luonnostakaan vieraantunut. Kierrettiin varmaan alle puolen hehtaarin kokoista minimetsää teollisuusalueen ja kahden tallin välissä, kun polulla Harrin turvan edestä pomppi kaksi peuraa. Harri fiksuna miehenä vain tuijotteli elukoiden perään ja jatkoi tyytyväisenä hiihtämistä eteenpäin. Jotenkin olisin voinut kuvitella että Hartsa tuossa tilanteessa lentäisi kuuhun..

Perjantaina iski flunssa, joka nyt yön aikana vain paheni entisestään. Eilen Harri sai siis suunnittelemattoman vapaapäivän, mutta tänään yritän käydä edes juoksuttamassa, ettei sentään tule lian montaa vapaapäivää peräkkäin. Ratsastuskunnossa en ole, enkä kuumeessa kyllä lähde urheilemaan taluttelulenkillekkään. Toivotaan että flunssa hellittää sunnuntaihin mennessä niin, että päästäisiin vaikka rennommalle maastoreissulle taas.

Olen muuten yllättävän hyvin pitänyt varusteurheiluintoni kurissa, mutta viime viikolla vähän lepsuin. Tumma lilahan sopii kimolle varsin hyvin, eikä ole kuitenkaan tyttömäinen...? ;)

7 kommenttia

  1. Mikä hevonen on sinulle tällä hetkellä kaikista tärkein?
    Kuinka usein saat liikuttaa Harria?
    Milloin alat hyppäämään Aksulla?
    Mikä on lempiratsastusvarusteesi?
    Miellätkö itsesi nykyään poni- vai hevosratsastajaksi?
    Millaisista hevosista pidät?
    Oletko koskaan ratsastanut jollain muulla eläimellä kuin hevosella? Esim norsulla, kamelilla, aasilla...
    Mitkä ovat tämän vuoden tavoitteesi ratsastuksessa?
    Mikä on vaikein kouluratsastusliike, jota olet tehnyt?

    VastaaPoista
  2. Mikä on koko nimesi?
    Mikä puhelin sinulla on?
    Nimeä kolme "elämäsi hevosta"
    Ilman mitä tavaroita et voisi elää?
    Mistä aamupalasi yleensä koostuu?
    Lempivaatteet?
    Millainen on Essi huonolla tuulella?
    Entä hyvällä?
    Lempiruokasi?
    Lempiohjelmasi?
    Silmiesi väri?

    VastaaPoista
  3. Miksei Harrin omistaja itse ratsasta sillä?
    Miksei Harrilla hypätä?
    Onko Harri "unelmiesi hevonen"?

    VastaaPoista
  4. Onks sulla ig tai ask?

    VastaaPoista
  5. Millanen henkilö oot sun luonteeltas? Missä päin asut?

    VastaaPoista
  6. Kuullaanko metsäkylästä vielä sun blogissa?

    VastaaPoista
  7. 1. Mikä näistä on sun mielestä se kaikkein tärkein hevonen Julita, Winnie, Axsu, Harri?
    2. Mistä ruuasta tykkäät?
    3. Missä haluist tai millaisia töitä haluist valmistumisesi jälkeen?
    4. Tuutko vielä Metsäkylään käymään?

    VastaaPoista

Kommenttisi tulee näkyviin vasta kun olen hyväksynyt sen, älä siis suotta kirjoita kommenttiasi moneen kertaan! :)
Huomaathan, etten julkaise asiattomia tai arvostelevia kommentteja; opettajat ja valmentajat hoitavat ratsastukseni korjaamisen.

Suositut tekstit

Kuukauden luetuimmat