lauantai 22. maaliskuuta 2014

Winnietä moikkaamassa!


Pitkin viikkoa kelit näytti kovin uhkaavilta Winnien luona vierailun suhteen, mutta jälleen kerran Suomen sää yllätti ja loppuviikosta aurinko paistaa porotti ja sulatti sataneet lumet pois lähes kokonaan. Kenttä Winnien kotonakin oli siis hyvässä ratsastuskunnossa, joten lähdin tänään aamusta ajelemaan kohti ponin kotipaikkaa. Matkaahan täältä ei ole ihan hirvittävästi, alle tunti moottoriteitä. :)

Viimeksi kävin moikkaamassa ponia ja sen uutta omistajaa viime syksynä. Nyt lähdin vähän hypyttämään Winnietä ja omistaja Maijua ja lopuksi kävin itse selässä ratsastamassa loppuravit. Hypyt sujui varsin mallikkaasti, oli kiva nähdä miten tuo ratsukko on kehittynyt yhdessä vajaan puolen vuoden takaisesta! :) Aikaisemmin en ollutkaan nähnyt ponin hyppäävän kunnolla kenenkään muun kanssa ja oli hienoa nähdä, että ponista on tullut ihan toimiva menopeli omistajalleen.

Ratsastettaessa poni oli edelleen ihana oma itsensä; yritteliäs ja toimiva. Rauhoittunuthan tuo on valtavasti, kaipa se on vähän aikuistunut tai sitten vain viihtyy "maalla" vähän paremmin kuin kaupungin hulinassa isossa tallissa. Aikaisemmin en olisi edes suostunut kiipeämään tuon tamman selkään sen lomailtua viikon verran!

Tällä kertaa ratsastin itse siis vain loppuraveja vartin verran ja kävelin loppukäynnit maastossa. Oli kyllä kiva päästä pitkästä aikaa Winnien selkään! Yllättäen se ei tuntunut erityisen pieneltä, vaan vain kodikkaalta ja tutulta, vaikka olenkin nyt niin pitkään ratsastellut vain isompia hevosia. Toivotaan kuitenkin, että kevään mittaan pääsisin säännöllisemmin ratsastamaan myös ponikokoisia kavereita. :)

Toistekin käyn varmasti näitä kaveruksia hypyttämässä ja muutenkin ponia moikkaamassa. Olen kyllä niin iloinen, että saan edelleen olla tekemisissä ponin kanssa ja että olen saanut tutustua sen uuteen omistajaankin!

















1 kommentti

Kommenttisi tulee näkyviin vasta kun olen hyväksynyt sen, älä siis suotta kirjoita kommenttiasi moneen kertaan! :)
Huomaathan, etten julkaise asiattomia tai arvostelevia kommentteja; opettajat ja valmentajat hoitavat ratsastukseni korjaamisen.

Suositut tekstit

Kuukauden luetuimmat