lauantai 3. marraskuuta 2012

Villi puudeli


Winnie päätti jättää jäähyväiset Metsäkylälle oikein näyttävästi tämänpäiväisissä pukuratsastuskisoissa. Poni sai niskaansa puudelin varustuksen - karvapallot jalkoihinsa ja niputetun häntänsä päähän, sekä lisäksi vielä lepattavat lurppakorvat päähänsä. Poni suhtautui ylimääräisiin härpäkkeisiin kyllä yllättävän hyvin, luulin sen hyppivän seinille jo karsinassa huomatessaan, että häntä on sidottu kokonaan pakettiin.

Osallistuttiin 60 cm luokkaan, joka oli tavallaan helpompi kuin aikaisempina vuosina. Muistaakseni viime vuonna ohjelmaan kuului esimerkiksi maailmanympärysmatka hevosen selässä ja erilaisia kuljetustehtäviä - harjaa jalkojen välissä tai vesilasia ratsastaen. Tällä kertaa rata oli oikein sopiva Winnielle; ei selässä pyörimistä, pelottavia kuljetustehtäviä eikä ryömimistä.





Verryttelyssä Winnie oli jokseenkin aika jännittynyt, mutta kuunteli hyvin apuja ja ääntä. Verryttelyesteeltä laskeutuessaan Winnie kuitenkin vihdoin huomasi sen; HÄNTÄ ON PAKETISSA! Poni yritti hännän avaamista mukavalla pukkisarjalla, mutta eihän se onnistunut. Tulin alas selästä ja avasin hännän ihan muidenkin ratsastajien turvallisuuden vuoksi, en halunnut muiden hevosten säikkyvän Winnien pelleilyä. Winnie kävi loppuverkan vielä vähän kierroksilla, mutta rauhoittui ennen radalle lähtöä.

Rata muodostui lähinnä pujottelusta ja esteistä. Esteitä oli paljon aikaisempaan verrattuna ja kinkkisin tehtävä olikin kolmen esteen rykelmä, jossa lähestymiset oli hankalia ja laukan säilyttäminen lähes mahdotonta. Pikkuruisille esteille tulikin hölmöjä hyppyjä, mutta puomit sentään pysyivät kannattimillaan. Lopputuloksena puhdas rata ihan kohtuuhyvässä ajassa siihen nähden, että mentiin todella rauhassa. Tavoite kun oli päästä tänä vuonna edes radalle ja hyvällä tuurilla vielä siitä läpi, viime vuonna kun meidät tosiaan poistettiin jo verryttelystä.







Lopulta sijoituttiin omassa luokassamme kolmansiksi ja saatiin lisäksi kunniakirjat kisojen parhaasta puvusta ja esittelytarinasta. Kunniakirjojen lisäksi saatiin myös kehuja hyvästä yhteistöstä ja kehityksestä viime vuoteen nähden. :)

Uskoisin että poni sai purettua energiaa riittävästi, että se kykenee matkustamaan huomenna asiallisesti trailerissa. Huomisesta tuleekin suhteellisen pitkä päivä! Tallille suuntaan jo heti aamusta, sillä olen luvannut hoitaa myös Julitan tämän ja ensi viikonlopun ajan. Ihanaa päästä kultaponin selkään pitkästä aikaa!






10 kommenttia

  1. et vissii oikee mukan hypyis xd ainakaa ain

    VastaaPoista
  2. hauskan näköinen rata! onnea teille ;))

    VastaaPoista
  3. Voi ei kun kivan näköistä menoo!! :) Winnie hyppi välillä vähän omalaatuisesti mut silti söppänä :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No juu, en oikein itsekkään osannut päättää että tullaanko ravissa vai laukassa, niin tuli hassuja hyppyjä hassuista paikoista, enkä päässyt varmaan yhteenkään edes itse mukaan. :D

      Poista
    2. Nii,totta. =) Kuitenki näytti tosi hauskalta menolta!

      Poista
  4. Söpö häntä paketissa :) Vinkkinä vaan: olen joskus kuullut, että häntää ei kuuluisi esteille letittääkään, kun heppa tasapainottaa hyppyä myös hännällä. Jos letityksistä kovasti tykkäät, niin selvitä asiaa joltain viisaammalta! Ja onnea uuteen kotiin teille molemmille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ohhoh, en ole tuollaisesta kuullutkaan! Vaikkakin ihan järkevältä kuulostaa kyllä, täytyykin perehtyä asiaan tarkemmin. :) Toki tuollainen täysin paketoitu häntä rajoittaa sen käyttöä tasapainottavasti vielä enemmän kuin tavallinen kalanruotoletti esimerkiksi.

      Poista
    2. Näin on myös mulle joskus Maijja, vai olikohan Katja, sanonut :) Sen takia en olekaan letittänyt koskaan häntää.

      Poista
    3. Aa okei! :) Täytyykin ihan mielenkiinnosta testata pari seuraavaa hyppykertaa että vaikuttaako asiaan hännän letitys tai auki pitäminen!

      Poista

Kommenttisi tulee näkyviin vasta kun olen hyväksynyt sen, älä siis suotta kirjoita kommenttiasi moneen kertaan! :)
Huomaathan, etten julkaise asiattomia tai arvostelevia kommentteja; opettajat ja valmentajat hoitavat ratsastukseni korjaamisen.

Suositut tekstit

Kuukauden luetuimmat