maanantai 12. marraskuuta 2012

Ruuhka!

Winnie taitaa tosissaan nauttia kokopäivätarhauksesta. En oikein keksi mitään muutakaan syytä sille, että poni käyttäytyy vieraassa ympäristössä ja vieraiden hevosten ympäröimänä paremmin kuin suunnilleen koskaan ennen! Metsäkylässä Winnien ongelmahan oli lähinnä stressaantuminen ratsastustunneilla suuressa ryhmässä ja vieraiden ratsastajien kanssa. Toki tilanne on nyt eri, koska Winniellä on tällä hetkellä vain tasan yksi ratsastaja, mutta en usko että yksin minä olen ainoa syy ponin hyvään käytökseen.

Mitä tapahtui tänään? Taisin kaivata extremeä elämääni, kun jätin Winnien satulan talliin lähtiessäni ratsastamaan. En edes muista koska viimeksi olen ponilla mennyt ilman satulaa, enkä todellakaan tiedä mikä päässäni napsahti, kun nyt päätin yhtäkkiä nousta ratsaille ilman penkkiä. Winnie ei kuitenkaan ollut sen extremempi kuin aikaisemminkaan, vaikka maneesissa oli ennennäkemätön ruuhka. Alkuun yritettiin selvitä alkukäynneistä puikkelehtimalla yhden kävelevän, yhden juoksutettavan ja yhden laukkaavan hevosen seassa. Meno sen kuin villiintyi ja parhaimmillaan taisi pikkuruisessa maneesissa olla yhtä aikaa 7-8 hevosta, joista 5 laukkasi sikin sokin ympyröillä, uralla, lävistäjillä ja ties missä tehden laukanvaihtoja ja väistöjä. Tässä vaiheessa olisi lähinnä luonnon laki, että Winnie sekoaa stressistä ja paineesta ja lentää seinille. Syyllistyin itsekkin jännittämiseen, odotin vain ponin harjaa puristaen sitä hetkeä, kun se hyppää tasajaloin ilmaan.

Mitä tekee poni? Se pyöristää tyytyväisenä kaulaansa ja imeskelee kuolainta ja ravaa tyytyväisenä ja rennon rauhallisena eteenpäin, vaikka sille tuntemattomia hevosia viuhahtelee sen edestä ja takaa ja ratsastajakin, jonka pitäisi olla ponin henkinen tuki ja turva, puristaa jäykkänä koko kropallaan ponia tippumisen pelossa. Aivan uskomatonta! Tähän ponin käytökseen en keksi muuta syytä kuin kokopäivätarhauksen - poni ei ehdi tylsistyä karsinassaan, vaan saa kuljeskella pihalla aamusta iltaan ja tarkkailla maailman menoa.

PS. Lupaan järjestää seuraavaan postaukseen kuvia, pahoittelen viimeaikaisia kuvattomia postauksia. :(

6 kommenttia

  1. nyt on kyllä pakko kommentoida kun en ole sitä aiemmin tehnyt vaikkakin olen blogiasi seurannut, kuulostaa todellakin aivan mahtavalta!:)

    VastaaPoista
  2. Näin unta susta ja Winniestä. Olit päättänyt antaa Winniellä talutusratsastusta. Ja ratsastuksen jälkeen opetit kaikkia, miten Winnien nimi lausutaan. :) Se oli kiva uni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahahaha voi ei, toivottavasti tämä ei ollut enneuni! :DD

      Poista
  3. Voi, miten ihana kuulla näin hyviä uutisia! Raitis ilma tekee hyvää niin ihmisille kuin poneillekin. Hypinhän minäkin seinille, kun olen kököttänyt koko päivän pienessä työhuoneessani. ;)
    -Susanne

    VastaaPoista
  4. Kiva kuulla, että Winnie on kotitunut uuteen talliin noin hyvin! :) Joskus ne on ne pienimmät jutut mitkä vaikuttaa hevosten käytökseen.. Mä muuten pistin pystyyn myös blogin mun ja Grandin puuhailuista, jos kiinnostaa! http://granitas1.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei kiva kuulla, todellakin tahdon seurailla Grandin kuulumisia! :)

      Poista

Kommenttisi tulee näkyviin vasta kun olen hyväksynyt sen, älä siis suotta kirjoita kommenttiasi moneen kertaan! :)
Huomaathan, etten julkaise asiattomia tai arvostelevia kommentteja; opettajat ja valmentajat hoitavat ratsastukseni korjaamisen.

Suositut tekstit

Kuukauden luetuimmat