Maastopäivä kuvina

 Kävin tallilla keskellä päivää, koulun jälkeen. Parkkiksella ei ollut ruuhkaa - saisin siis olla tallilla käytännössä ihan yksin. Ilma oli yllättävän kylmä, pilvinen ja vähän tuulinenkin. Vettä ei kuitenkaan satanut onneksi!










Winnie pupelsi karsinassaan päiväheiniä ja oli selkeästi sitä mieltä, että keskeytin hänen ruokailuhetkensä. Tämä poni tahtoo nyt syödä, eikä lähteä töihin! Poni raahautui kuitenkin karsinan ovelle harjattavaksi.

Kääräisin ponille pintelit jalkoihin vähän suojaa antamaan, jos vaikka päädytään maastoillessa metsiin samoamaan. Ei ainakaan risut sitten raavi jalkoja!

 Ei muuta kuin kamat päälle! Penkki selkään ja hackamoret päähän - sunnuntaina vauhti oli kentällä sellainen, etten tahdo kokea sitä maastossa. Siksi siis vähän kovempi jarru maastoiluun.
Itse varustauduin turvaliivillä, joskos uskaltaisin sen kanssa lähteä maastoon ihan yksin ensimmäistä kertaa kaatumisen jälkeen.

 Menoksi, sanoi Winnie! Heti alkumatkasta törmättiin toiseen poniin, jonka taluttaja varoitteli laukkasuoran päässä heiluvasta kaivinkoneesta. Ehkä Winnie siis käyttäytyy nätisti, kun saa etukäteen tietää pelokkeesta?

 Kuivilla poluilla poni sai vähän ravatakkin, kun vauhti kerran pysyi hitaana. Winnien olisi niin kovasti tehnyt mieli jäädä syömään eväitä joka toiseen puskaan! Pian lehdet tippuukin kokonaan, silloin varmaan ponikin liikkuu sulavammin. ;)

 Laukkasuoran alkupäässä ihasteltiin hetki maisemia ja käytiin keskustelua siitä, jatketaanko matkaa vai ei. Päästiin kuitenkin nopeasti yhteisymmärrykseen ja jatkettiin hiekkatietä ravissa. Pienen pätkän Winnie sai laukatakkin, jonka jälkeen se sai suuren suuret rapsutukset ja taputukset rauhallisesta mummonkuljetusvauhdista.

 Tien päässä nähtiin kaivuri, josta meitä oli varoitettu. Winnie kyllä näki sen ja arvioi sitä selvästi, mutta suostui kuitenkin liikkumaan kaivuria kohti. Meinattiin jo kääntyä kotiinpäin, kun huomasin että tien päässä seisoskeli kaksi vanhempaa naista selvästi odottamassa ponia luokseen. Käytiin tien päässä asti tuijottelemassa kaivuria ja vaihtamassa vähän kuulumisia näiden kahden lenkkeilijän kanssa. Winnie sai rapsutuksia ja taputuksia ja kehuja " punaisista sukistaan".

 Matka takaisin kotiinpäin sujui yllättävän nätisti, koko matkan käynnissä! Vähän Winnien olisi tehnyt mieli kipittää ravissa, mutta ratsastaja sai tällä kertaa tahtonsa periksi.

 Kentän kulmalle päästyään Winnie huuteli jo tarhaamassa olevalle poliisihepalle Hyllakselle terveisiään, muttei valitettavasti saanut vastausta ollenkaan.

 Tässä kohtaa Winniellä ei ole enää ollenkaan kiire, kun talli näkyy jo. Poni taisi kerrasta oppia jo viime syksynä, että tällä pätkällä ei ravata - tai muuten peruutetaan piiiiiiiiitkälle takaisinpäin ja kokeillaan lähestymistä käynnissä uudestaan.

 Satulavyö löysälle ja jalustimet ylös, poni takaisin talliin!

 Näin hurjan söpö minä olin tänään!

 Karsinassaan Winnie jatkoi jäljelle jääneiden heiniensä pureksimista samalla, kun hän tarkisti juoma- ja ruokakuppien putsaustyön jäljen. Ilmeisesti jälki oli tarpeeksi siistiä, kun vesi maistui.

 Poni jäi syömään kun itse lähdin ajelemaan tallilta kotiin päin.

Poikkesin kotimatkalla vielä Suomen Ratsutarvikkeessa ja lankesin ostamaan Winnielle vaaleanpunaista prinsessaponien jouhienselvitysainetta. Tähän saakka Winnie on käyttänyt ihan tavallista Rainbown Vesipedon hoitosuihketta, joka on tarkoitettu pienten lasten hiuksille. Nyt poni sai ihan oman hoitosuihkeen, joka ainakin tuoksuu paremmalta kuin tuo markettivalmiste. Toivottavasti tällä pysyy harja ja häntä hyvässä ja takuttomassa kunnossa!