Missä mennään, minne mennään?

Mitä kaikkea on viime päivinä tapahtunut? Jotta päästään siihen, täytyy palata ajassa vajaa puolisen vuotta taaksepäin. Winnie tuli yllättäen takaisin metsäkylään ylläpitokodistaan pihatosta. Poni sai kesän aikaa alkaa käyttäytyä kuin tuntihevonen tai mennä kaupaksi. Kesän lähetessä loppua tuli puheisiin mukaan hevosen lopettamisen vaihtoehto, mikäli sille ei löytyisi uutta kotia. Winnie alkoi käydä satunnaisesti tunneilla, mutta sille etsittiin enemmän tai vähemmän aktiivisesti kotia.
Syksyllä ponin piti mahdollisesti saada toinen vuokraaja, joka kuitenkin perui aikeensa ponin taas sikailtua tunnilla. Viikonloppuna sain kuulla, että poni ei asuisi joulukuussa enää metsäkylässä- viimeinen vaihtoehto olisi taivasmatka.
Silloin minun maailmani luonnollisesti romahti. En pysty omistamaan hevosta, mutten myöskään löydä sille alle kuukaudessa ostajaa. Hevoset eivät liiku muutenkaan markkinoilla tällä hetkellä, joten miten ihmeessä ongelmallinen haflingerkaan liikahtaisi mihinkään suuntaan? Olin oikeastaan täysin toimintakyvytön, en pystynyt enää edes itkemään. Olin epäonnistunut totaalisesti ja pettänyt lupaukseni maailman tärkeimmälle hevoselle.
Tässä vaiheessa tapahtui se ihme. Noin vuorokauden kuluttua lopetuspäätöksestä sain viestin ystäväperheeltä. He olisivat valmiita ottamaan Winnien omalle ponilleen seuraksi ulkokarsinaan puoleksi vuodeksi. Saisin jatkaa Winnien vuokraamista ja ratsastamista kuten tähänkin saakka, kunhan sitoutuisin tiettyihin vastapalveluksiin.
Ja taas minä itkin. Tällä kertaa ilosta ja onnesta, ihmetyksestä ja mielettömästä kiitollisuudesta. En vieläkään pysty käsittämään mitä on tapahtunut ja mitä on tapahtumassa, odotan kauhulla sitä hetkeä kun herään unesta ja tajuan, ettei se olekkaan todellisuutta. Tällaisia asioita tapahtuu vain hevoskirjoissa ja elokuvissa, joissa päähenkilö lopulta pelastaa unelmiensa hevosen kuolemalta ja ratsastaa ilman varusteita auringonlaskuun.

Sain siis puoli vuotta lisäaikaa. Aikaa pohtia tulevaa, tehdä suunnitelmia ja kehittyä yhdessä Winnien kanssa ja viedä myös sitä eteenpäin etenkin käytöksen suhteen. Minulla on aikaa tehdä siitä edustuskelpoinen harrasteratsu, jolle voin löytää sopivan kodin. Tärkeintä minulle on, ettei terve hevonen joudu luopumaan hengestään vain siksi, että se on joutunut elämään sille väärässä ympäristössä, ratsastuskoulussa. Toki toivon, että voisin löytää ostajan, joka tahtoisi minun jatkavan ponin vuokraamista tai antaisi edes mahdollisuuden käydä tervehtimässä hevostaan, mutta en oleta sitä. Suurin rakkaudenosoitus hevoselle on kuitenkin aina lopulta kyky päästää irti, jotta hevosella on hyvä olla.

Aijon nauttia tulevasta puolivuotisesta täysin rinnoin. Aijon tehdä töitä nii kovasti, että kuuden kuukauden kuluttua voin rehellisesti ja hyvällä omallatunnolla sanoa, että olen tehnyt kaikkeni. Toivon vain että se riittää.

Winnie muuttaa näillä näkymin sunnuntaina Kartanon tallille.