torstai 1. maaliskuuta 2012

Hiljaisuutta ja treeniä

 Hämärä on laskeutumassa. Lämpimän päivän jäljiltä lumisilta pelloilta nousee paksua sumua, joka estää näkemästä pellon toiselle laidalle. Ympärillä on hiljaista, vain ponin kaviot allani kopisevat hiljaisesti lumisella polulla. Ponin selkä on lämmin. Laukkaamme hiljaisuudessa, ponin hengitys höyryää. En ole unessa. Elän kaunista untani, unelmaani.



















Viime päivät olen treenannut Pojun kanssa koulua ihan tosissani, kun selvisi että pääsen Maija Väinölän kouluvalmennustunnille ensi viikolla. Ilmoittauduin ryhmään, jossa treenataan heB kouluohjelmaa. En oikein ole sitä mieltä, että olisin ratsastajana tai etenkään yhdessä Pojun kanssa ratsukkona sillä tasolla, mutta mennään nyt kokeilemaan ja katsotaan millaista palautetta ja neuvoja saadaan. Jos meillä sujuu hyvin valmennuksessa ja jatkossakin, niin pääsen Pojun kanssa mahdollisesti myös kilpailemaan koulua ulkopuolisiin harjoituskisoihin omistajan mukaan. :)

Treeni alkaa myös estepuolella, kun sain varattua ensi tiistaiksi estetunnin. Tunnilla on Pojun lisäksi vain yksi toinen poni, joten saadaan varmasti paljon yksilöllistä palautetta. Odotan innolla tuntia!

3 kommenttia

  1. Moi!
    Kiva et pääset valmenuksiin ja kilpailemaankin pojun kanssa. Taru

    VastaaPoista
  2. Vastaukset
    1. Joo Kaisa laitto tänään viestiä että kun erityisryhmien alotus siirtyy, niin hän pystyis tiistaina pitämään mulle ja Valtterille estetunnin :) Tottakai mikäli se on teille ok, facessa laitoinkin teidän äidille viestiä asiasta.. :) Mennään ponin jaksamisen mukaan ja otetaan varmasti vähemmän hyppyjä kun Sintti, pääasia että päästään vähän loikkimaan! :)

      Poista

Kommenttisi tulee näkyviin vasta kun olen hyväksynyt sen, älä siis suotta kirjoita kommenttiasi moneen kertaan! :)
Huomaathan, etten julkaise asiattomia tai arvostelevia kommentteja; opettajat ja valmentajat hoitavat ratsastukseni korjaamisen.

Suositut tekstit

Kuukauden luetuimmat