lauantai 3. maaliskuuta 2012

Hevosten innoittamana

Joskus bloggaamisen alkuaikoina kyselin lukijoiden kiinnostusta piirustusaiheisesta postauksesta, eikä se saanut kovin hurjaa kannatusta. Nyt noin vuotta myöhemmin sain kuitenkin viestin lukijalta, että hän oli jäänyt kaipaamaan tuota postausta. Ehkäpä poniaiheisten postausten joukkoon siis mahtuu myös aiheen ulkopuolinen postaus noin vaikka mielen virkistykseksi  :) Kuvassa samasta mallikuvasta piirretty stegosaurus vuodelta 2003 ja 2007. Tästä näkee aika hyvin piirtämisen kehitystä.

Hevostelu, valokuvaus ja piirtäminen on mulla kulkenut oikeastaan alusta asti käsikädessä. Olin ala-asteen viimeisillä luokilla, kun innostuin sekä hevosista että piirtämisestä. Olin Pollux- hevoskerhon jäsen ja eräässä lehdessä oli ohjeet hevosen piirtämiseen eri muotoja hyödyntämällä. Minähän innostuin suunnattomasti, eikä innostukselle tullut loppua. Piirtämisen jatkamiseen kannusti myös pollux- lehdessä julkaistu piirustukseni, johon olin ollut todella tyytyväinen sen piirtäessäni.  Kuvan piirustus taitaa olla noin vuodelta 2008, piirretty mallista ihan googletetusta kuvasta. Välineinä vain musta paperi ja valkoinen värikynä.

 Kun sain käyttööni ihka ensimmäisen digikameran, aloin kuvata hevosia ja usein piirsin mallista omista kuvistani. Taisi olla viidennellä luokalla, kun kuviksen numeroni oli vielä 7. Aloin kuitenkin piirtää todella paljon hevosia, jolloin taitoni karttuivat kovaa vauhtia ja ylä-asteella numero kohosikin ysiin. Lukiossa jo kaikkien kuuden kuviskurssin numerot olivat kymppejä. Kuvassa omasta valokuvasta piirretty Juli.



Taitojen karttuessa aloin saada tilauksia lähipiiristä ja piirtelin lähinnä tuttujen lemmikkejä. Myöhemmin olen saanut tilauksia myös täysin tuntemattomilta ihmisiltä netin kautta. Nykyään aikaa jää piirtämiselle todella vähän, minkä vuoksi tälläkin hetkellä piirustusten tilausjono on niin pitkä, etten uskalla edes ajatella sitä. Piirtäminen on mulle kuitenkin vain harrastus, eikä työ, minkä vuoksi piirränkin vain silloin kun siihen on oikeasti aikaa enkä väkisin väännä töitä valmiiksi. Pyrin aina täydellisyyteen, minkä vuoksi tahdon tehdä työni tarkasti ja huolella.
Kuvassa ehkäpä vuoden 2007? Metsäkylän tuntihevoset. 






20 kommenttia

  1. Wau, sä piirrät ihan super hienosti ! Tosi hienoja kuvia, tykkään tosi paljon tosta kuvasta mis oot piirtäny Julin mallista (:

    VastaaPoista
  2. Voi että kun ne toiset osaa vaan piirtää...! Kaikki ihan superhienoja ja en ihmettele että lukiossa sait aina kympin :) Tää oli tosi kiva postaus ja jos vaan jaksat, olisi hienoa saada vielä piirtämisistäsi kuvia tänne, taikka perusta vaikkapa oma blogi piirtämis aiheella! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itseasiassa mulla muutama vuosi takaperin oli ihan omat kotisivutkin piirustuksille, mutta aika ja innostus ei riittänyt sivujen ylläpitämiseen. Tällä hetkellä ehdin piirtää niin harvoin, ettei blogin pitäminen oikein tunnu järkevältä :/ Mutta kun nyt kiinnostusta näyttää olevan, niin eiköhän tähänkin blogiin mahdu silloin tällöin piirustuksia mukaan, etenkin kun ne pitkälti ovat hevosaiheisia ainakin nykyisten tilaustöiden osalta.. :)

      Poista
    2. Moi! Oot tosi hyvä piirtää.
      hevosen piirtäminen on vaikeeta.
      Taru

      Poista
  3. Moi Winniel menee hyvin. Ollaan käyty maastos suharoimas ja hyvin menee... Vähän hän on kokeillut yhtä pikkutyttöä joka sill kokeili ratsastaa mutta otettiin poni pois. Muuten menee hyvin paitsi et toine laukka ei kunnolla nouse. Kultahamsteri on laittanu järjestykseen pari tammaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla ponista, kiitos! :) tamma on varmaan nauttinut kun on päässyt pihattoon. Vasen laukka oli aikaisemminkin hankalampi ostaa, on varmaan edelleen sama suunta hankala?

      Poista
  4. Hei voisitko muokata noita mobiili asetuksia niin että olisi joku selvä tausta siinä, kun puhelimella lukee blogiasi ei meinaa saada mitään selvää tekstistä kun pikkusia hevosia taustalla. :)

    VastaaPoista
  5. Piirrät tosi taitavasti! Ihastuin tohon kuvaan minkä olit piirtäny Julitasta, niin hieno!:)

    VastaaPoista
  6. Nä on siis ihan sairaan hienoja !! :)

    VastaaPoista
  7. nää on niin upeita ! (: tykkään

    VastaaPoista
  8. Osaat piirtää tosi hienosti! Osaisimpa mäkä yhtä hyvi:)

    VastaaPoista
  9. Vaaaaauuuu!!!!!! Oot loistava piirtäjä!!!! :>

    VastaaPoista
  10. Ihania piirrustuksia!::)Jotkut sitte vaa osaa piirtää:) Onko maholllista että jos lähettäisin mun koirasta sulle kuvan s-postiin, niin voisitko piitää sen sitten? vai onko sulla paljon töitä tilauksessa?(:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on tällä hetkellä järkyttävä jono, jota pääsen kyllä lyhentämään tässä kuukauden sisällä kun vihdoin on aikaa piirtää. Mitään toimitusaikaa en uskalla luvata, mutta halutessas voit kyllä sähköpostia laittaa tulemaan.. :) essimon12 (at) gmail.com

      Poista
  11. Ihania piirrustuksia ~♥ Oot tosi hyvä piirtämään itselläni on vähän harjoittelun varaa paljjoon ;-)

    VastaaPoista
  12. Vou...Menin hiljaseks...Aivan upeita on!

    VastaaPoista
  13. Wow! Mulle jotkut sanoo, että olisin toosi hyvä piirtää ja maalaa niin Wow! Sit, kun vertaa noihin sun kuviin niin oikeesti WOW! Ei muuta voi sanoa kuin vain WOW! Oot huippu piirtämään!!:)

    VastaaPoista
  14. Varmaan joku osaa piirtää noin hyvin! Itsekkin piirtelen mallista sarjakuva hevosia, mutta en vielä oikeita. Hienoa, että joku osaa piirtää noin hyvin!
    tallintarinoita.blogspot.fi

    VastaaPoista

Kommenttisi tulee näkyviin vasta kun olen hyväksynyt sen, älä siis suotta kirjoita kommenttiasi moneen kertaan! :)
Huomaathan, etten julkaise asiattomia tai arvostelevia kommentteja; opettajat ja valmentajat hoitavat ratsastukseni korjaamisen.

Suositut tekstit

Kuukauden luetuimmat