lauantai 14. tammikuuta 2012

Tilannepäivitys

Ihan ensiksi haluan pahoitella sitä, ettei postauksia ole tullut tällä viikolla. Tämä johtuu siitä, että Pojun haava rajoittaa vieläkin sen liikkumista. Keskiviikkona kävin maastossa kävelemässä ilman satulaa, kun jalka ei ollut turvonnut eikä haavakaan ollut enää auki ainakaan minun mielestäni. Olen hirmuisen herkkä kaikkien haavojen ja ruhjeiden kanssa- en todellakaan halua kurkistella haavoihin sisälle tai muuta vastaavaa. Verta en siedä nähdä yhtään...
Myöhemmin viikolla haava oli kuitenkin jostain kohtaa taas auennut, eli poni on ollut vain talutusliikutuksessa. Jännää jutussa on se, ettei jalka ole yhtään turvonnut tai lämmin haavan ympäriltä, mutta haava ei kuitenkaan ole melkein viikossa umpeutunut. Alkuun kun se ainakin vaikutti aika pitkälti pintanaarmulta, eikä kovin syvältä. Noh, täytyy toivoa että poni tulee taas kuntoon! Poju on ihan mestari kehittelemään ties mitä sairauksia ja juttuja jotka rajoittaa ratsastamista, vaikka se on ihan perusterve poni. Milloin sattuu tarhassa haaveri, minnoin nousee rokotuksesta pitkä kuume, milloin taas yhtäkkiä iskee ähky. Omistajan kanssa ollaankin naureskeltu sitä, kuinka huono tuuri voi hevosten kanssa aina käydä! Viimeisen vuoden aikana Poju on ollut kipeänä tosi paljon, mutta aina eri tavalla eikä esimerkiksi jostain todellisesta vammasta, kuten kipeiden jalkojen tai selän takia. Mikään jutuista ei ole johtunut huonosta hoidosta, vaan kaikki on ollut pitkälti puhdasta huonoa tuuria. Toivotaan että ponin tuuri kääntyisi vihdoin kunhan tuo jalka tulee kuntoon ;)

2 kommenttia

  1. huoh, tulispa meidä poni kuntoo, ja pääsis treenaamaan ! <3 (: ja se on myös sillee huono, ku se on kipee, ni sä et pääse sit sillä ratsastelemaan, vaan sun pitää hoitaa sitä, ja se voi olla vähän turhauttavaa.. :((

    VastaaPoista
  2. Eipä se mua nyt suuremmin turhauta, tietty olis kiva kun pääsis kunnolla ratsastamaan ja treenaamaan mut tottakai ponin hyvinvointi on aina etusijalla ja tärkeintä! (: Ja ihan tosi mielelläni käyn sitä hoivaamassa, että ei oo mikään rasite todellakaan :)

    VastaaPoista

Kommenttisi tulee näkyviin vasta kun olen hyväksynyt sen, älä siis suotta kirjoita kommenttiasi moneen kertaan! :)
Huomaathan, etten julkaise asiattomia tai arvostelevia kommentteja; opettajat ja valmentajat hoitavat ratsastukseni korjaamisen.

Suositut tekstit

Kuukauden luetuimmat