keskiviikko 25. tammikuuta 2012

Poju-viikko

Poju on tosiaan ollut mun hoidossa maanantaista saakka ja vielä huominen torstaipäiväkin lisättiin mulle huolehdittavaksi. Olen siis päässyt taas leikkimään poninomistajaa, kun kukaan muu ei ole ponin perään katsonut kolmeen päivään. Vähän pelottaa ajatus siitä, että Poju ontuisi tai kehittelisi ähkyä tai vastaavaa, enkä huomaisi mitään. Toistaiseksi poni on ainakin vielä hengissä ja vaikuttaa tyytyväiseltä elämäänsä. ;)

Maanantaina ratsastelin Pojulla maneesissa. Tein pohkeenväistöjä ja avotaivutuksia ensin käynnissä ja sitten ravissa, kolmikaarisella tein siirtymisiä ja voltteja. Taivuttelin ponia ympyröillä ja asettelin sisälle ja ulos. Laukkaverkkaa otin pääty-ympyrällä muutaman kierroksen kumpaankin suuntaan, jonka jälkeen tein vielä avotaivutuksia ravissa pituushalkaisijalla vaihtaen avon suuntaa aina voltin jälkeen. Ravissa homma sujui sen verran hyvin, että päätin kokeilla avoa myös laukassa. En tiedä onko ponin kanssa koskaan ennen tehty taivutusta laukassa, mutta kyllä sieltä lopulta tuli pieniä pätkiä laukkaa kolmella kaviouralla! Ei todellakaan mitään täydellistä avotaivutusta hienossa ja korkeassa peräänannossa, mutta kuitenkin laukkaa kolmella uralla taipuneena. Kyllä se siitä, tätä on kiva lähteä treenaamaan enemmänkin :) Pohkeenväistöjäkin kokeilin laukassa molempiin suuntiin ja kyllä se askel sieltä suuntautui sivuttain! Tästä ei valitettavasti ole videomateriaalia.

Tiistaina kävin Pojun kanssa ilman satulaa lumisella pellolla. Pyörittiin lähipelloilla noin tunnin verran keskittyen käyntityöskentelyyn. Tein siirtymisiä ja pysähdyksiä ympyröillä, volteilla ja kahdeksikolla. Laukkaa otettiin muutaman ympyrän verran molempiin suuntiin. Poju oli hieno ja reipas, kun ei säikkynyt hiihtäjiä laisinkaan! :)

Tänään keskiviikkona suunnitelmissa oli mennä maneesissa, ettei jatkuva lumessa kahlaaminen rasita pienen ponin lihaksia. Oikean takajalan haavasta oli kuitenkin irronnut rupi, jolloin haavan pinta oli auki. Pesin haavan ja päädyin ratsastamaan pellolla, ettei haavaan mene likaa. Tänään oltiin pellolla vähemmän aikaa mutta ravailtiin ja laukattiin enemmän kuin ennen. Poju kuitenkin liikkui reippaasti ja halukkaasti eteenpäin, eli tuskimpa se kymmensenttinen hanki oli liian hurja lihastreeni kaverille.

Huomenna käydään varmaan vain kävelemässä maastossa että lihakset vähän vertyy ja poni saa muuten rennomman vapaapäivän. Hieron ja venyttelen ponin vielä läpi, kun siitä on selvästi ollut aikaisemminkin hyötyä.

6 kommenttia

  1. Pojulla olen kokeillut muutamia kertoja pohkeenväistöä laukassa, ja se menee kyllä hienosti! (:

    VastaaPoista
  2. Miten olet saanut tuohon yläreunaan noi sun omat kuvat ja tohon tekstien taustalle? Itselläni on myös blogi ja haluaisin myös tuollain :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Blogissa on erikseen taustakuva ja banneri. Tausta on sininen kahdella kuvalla ja banneri erillinen tuolla yläosassa, sen tausta on läpinäkyvä :) Gimp- kuvanmuokkausohjelmalla olen molemmat kursinut kasaan.

      Poista
  3. tos lukee et kävit tiistaina ilman satulaa pellolla, mut videolla sul on satula? :D vai onks materiaalit keskiviikolta?

    VastaaPoista

Kommenttisi tulee näkyviin vasta kun olen hyväksynyt sen, älä siis suotta kirjoita kommenttiasi moneen kertaan! :)
Huomaathan, etten julkaise asiattomia tai arvostelevia kommentteja; opettajat ja valmentajat hoitavat ratsastukseni korjaamisen.

Suositut tekstit

Kuukauden luetuimmat