perjantai 11. joulukuuta 2015

Joulukalenteri #11 Kummihevosterveisiä

Harri on rakastanut työtään kummihevosena. Viime kuussa kävimme tervehtimässä kummiluokkaamme koulun pihalla ja samassa paisutimme kuumikohteemme kaksinkertaiseksi, kun kummiluokan rinnakkaisluokkakin innostui kovasti kummihevostoiminnasta. Ensi viikolla suunnatessamme taas koululle onkin Harria vastassa kaksi eri nelosluokkaa.

Kummihevostoiminta on ollut kummikohteelle niin mieluisaa, että sovimme jatkavamme kummeilua lukuvuoden loppuun saakka, eli melkeinpä kesäkuulle saakka. Varsinainen kummihevoskampanja kun loppuu jo tämän vuoden lopussa. 

Toisen kummiluokan toiveena oli päästä seuraamaan ratsastusta, kun Harri tekee ammattinsa mukaista työtä eli koulukiemuroita. Alkuvuodesta Harri saaneekin yleisökseen kuusitoistapäisen kymmenvuotiaiden joukon.

Vierailuidensa välissä Harri on toiminut ahkerana kirjeenvaihtajana. Tässä teillekin luettavaksi Harrin viimeisin kirje! :)



2 kommenttia

  1. Oi onpas kiva idea tämmöinen kummiheppajuttu! :) Onkos aiheesta vielä tarkempaa infoa olemassa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Blogista löytyy lisää kunmihevosjuttuja tunnisteella kummihevonen. Tämä on siis hippoliksen, hippoksen ja srl yhteinen hanke joka pyörii tämän vuoden loppuun saakka ympäri suomea :) googlaamalla löytyy myös lisää tietoa ja virallinen kummihevos-sivu!

      Poista

Kommenttisi tulee näkyviin vasta kun olen hyväksynyt sen, älä siis suotta kirjoita kommenttiasi moneen kertaan! :)
Huomaathan, etten julkaise asiattomia tai arvostelevia kommentteja; opettajat ja valmentajat hoitavat ratsastukseni korjaamisen.

Suositut tekstit

Kuukauden luetuimmat