Joulukalenteri #18 Vuoden ensimmäinen tippuminen

Viime viikolla kohdalleni osui kaksi ponipäivää Winnien kanssa, kun tamman omistaja harmillisesti sairastui viikonlopuksi. Toisen epäonni on toisen onni ja minulle tarjoutui tilaisuus suorittaa ponille suunniteltu estetreeni Maijun puolesta. Viime hyppykerrastani olikin jo lähes ikuisuus aikaa! Aksulla kun en ole päässyt hyppäämään nyt useampaan kuukauteen ponin auenneen vanhan haavan vuoksi.

Olin rakentanut neljän esteen pienen radan, jota hypeltiin vähän joka suunnasta sinne sun tänne. Ponille laukan lyhentäminen on hankalaa etenkin esteillä, kun vauhti meinaa vain kiihtyä, mutta melko hyvin tuo kuitenkin pysyi käsissä ja mahtui asetettuihin väleihin. Oli kyllä taas valaisevaa päästä hyppäämään ponilla, kun pitkään olen vain huutanut ohjeita Maijulle pitäessäni estetunteja. Nyt on ehkä taas hieman helpompi antaa ohjeita, kun on itse käynyt testaamassa, mikä missäkin tilanteessa toimii.

Lopuksi rataa hypätessämme ponilla ei meinannut askeleet sopia peräkkäisille esteille ollenkaan, kun en saanut sitä riittävästi kiinni ennen esteitä. Hypyt lähtivät huonoista paikoista ja jälkimmäiseltä esteeltä tippui puomi alas. Tuostakos Winnie suuttui ja ilmaisi harmituksena lähtemällä sukkulana kiitoon ja pukittamalla kaarteessa niin, ettei minulle jäänyt muita vaihtoehtoja kuin maastoutua takapuolelleni. Viime tippumisesta olikin jo lähes kaksi vuotta aikaa! Harmittavinta oli se, etten ollut ennen edes tippunut Winnieltä. Pari vuotta sitten kun poni vielä pukitti, riekkui, hyppi ja keuli lähes työkseen, en ikinä onnistunut tippumaan hurjistakaan vauhdeista. Nyt sitten menin muksahtamaan alas, vaikkei pukki edes ollut videolta katsottuna kovin kummoinen!