Joulukalenteri #21

Minä olen piirtänyt aivan pienestä saakka. Kun nyt kynä alkoi vähääkään pysyä kädessä, piirtelin pääjalkaisia kuten kaikki kaksivuotiaat ja myöhemmin kissoja ja koiria kuten kaikki alle kouluikäiset tytöt. Kuvataidekoulussa taisin piirtää jo ensimmäiset hevosetkin, mutta lopulta dinosaurukset veivät voiton. Lähes koko ala-asteen ajan, varmaan kolmannesta kuudenteen luokkaan piirsin villisti dinosauruksia. Dinosaurukset olivat parasta mitä tiesin! Kun vihdoin ymmärsin, etten ikinä voisi saada omaa dinosaurusta, aloin kiinnostua hevosista. Ne nyt sattuivat olemaan niitä suurimpia eläimiä, joiden kanssa voisin oikeasti päästä kosketuksiin. 

11 tai 12 vuotiaan Essin hevostaidetta. Mallia otettu jostakin julisteesta tai muusta kuvasta.

Ala-asteen lopulla hevosinnostuksen myötä aloin piirtää hevosia. Olin Pollux-hevoskerhon jäsen ja ihastelin lehdessä julkaistuja toisten lasten piirtämiä kuvia. Yhdessä kerhopaketissa tuli mukana vihkonen, jossa opastettiin hevosten piirtämisessä; anatomian kohdilleen saamista ja varjostusten alkeita. Juuri tuota pakettia en edes saanut vanhemmiltani lupaa tilata, mutta onnekseni sain myöhemmin kopioida tuon piirustusvihkosen koulukaveriltani. Tuosta kopionivaskasta tuli hevospiirustuksen raamattuni.

Oikea rakennekukkanen vuodelta 2005, eli olin 13-14 vuotias. Hevoset alkoivat liikkua piirustuksissa pelkän seisoskelun sijaan, mutta piirsin ne turvallisesti aina sivuttain. Tämänkaltaisia hevosia piirsin paljon ilman mallia.

Ensimmäinen Pollux-vihkosen mukaan tehty harjoituspiirustus. Ensimmäistä kertaa anatomia vähäsenkään kohdillaan ja lyijykynällä käytetty eri sävyjä varjostuksessa.

Nykyään ehdin piirtää harmittavan vähän; viime vuosina olen piirtänyt lähinnä tilaustöitä sukulaisille ja lähituttaville. Haaveissa olisi saada otettua itseään niskasta kiinni ja järjestettyä aikaa ihan omien piirustusten piirtämiselle. Vaikka viimeaikoina aikaa piirtämiselle ei ole löytynytkään, on silti mukava palata selaamaan vanhoja piirustuksia ja nähdä se kehitys, jota on tapahtunut. Toki paljon olisi vielä opittavaakin, eihän kukaan taiteiden parissa ole ikinä valmis.

Lapsuuteni suurin ylpeydenaihe; tunteja, tunteja ja tunteja väkerretty työ, joka lopulta julkaisiin Pollux lehdessä!

Mallista piirtäminen on ollut minulle aina helppoa. Malleja käyttämällä opin vähitellen piirtämään hevosia myös eri kuvakulmista ja varjostamaan yhä taitavammin.

Värienkäytön myötä opin myös sen, että värittämättä jättämällä saa kuviin eloa. Kun pienenä aina käskettiin värittää värityskirjan sivut niin, ettei valkoista näy ollenkaan, sallin vasta nyt itselleni jättää jotain värittämättä; ja kas, valot alkoivat heijastua piirtämieni hevosten karvoista ja muodostaa varjoja lihaksiin.

Kun sain vihdoin kunnon lyijykynät ja värikynät, pääsin hyödyntämään osaamistani värittämisessä. Mitä enemmän sain työstää piirrettävän eläimen pintaa, sen elävämmäksi sen opin kerta kerralta tekemään. Piirustusten ääriviivat alkoivat menettää merkitystään; nyt aloitin värittämisen yhdestä reunasta ja etenin koko hevosen läpi.