perjantai 12. kesäkuuta 2015

Satumaisia kuvia Turun Linnalta

Tutustuin hurjan taitavaan valokuvaajaan Annikaan maaliskuussa Hööksin bloggaajaillassa. Aikaisemmin olin jo ihastellut Annikan kuvia hänen blogissaan ja itseasiassa olin juuri ehtinyt kyselläkin alustavasti tilauskuvista ennen kuin kuulin Annikan lähtevän myös Hööksille. Hööksin reissulla sovittiinkin yhteisistä kuvauksista ja jäätiin molemmat pohtimaan toteutettavia ideoita.

Jostain se idea sitten tuli ja päädyttiin nyt kesäkuussa kuvaamaan Turun linnalle. Meiltä on tallilta matkaa linnalle alle viisi kilometriä, mikä taittui reippaasti alle tunnissa ravaillen ja laukkaillenkin pehmeillä pohjilla. Oltiin sunnuntaiaamuna linnan pihassa jo ennen yhdeksää, jolloin Annika olikin paikalla jo meitä vastassa.

Napattiin Harrilta satula pois ja vedin mekon päälleni ja päästiin aloittamaan kuvaukset. Poseerattiinpa muutamille turisteille ja lenkkeilijöillekin! Kaiken huippu oli bussilastillinen turisteja, jotka innolla räpsivät kuvia saapuessaan oppaan johdattelemina yhdelle linnan parvekkeista. Kuvausten aikana Harri sai huisin paljon kehuja ja ihastelevia katseita, sai kyllä olla ylpeä fiksusta hevosesta! :)

Annikan suosikkikuviin kannattaa käydä tutustumassa hänen blogissaan, tässä minun suosikkejani. '













20 kommenttia

  1. Aivan upeita kuvia! Ja superhieno tää uusi ulkoasu! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Nämä on varmaan ihanimpia kuvia mitä mulla on ikinä ollut, täytyy varmaan kehystää seinälle joku kuvista. :)

      Poista
  2. Ihania kuvia melkein kuin satukirjasta ja ihana Harri❤

    VastaaPoista
  3. Uskomattomia kuvia, wow!
    Varmasti oli turisteilla ihmeteltävää :)

    VastaaPoista
  4. Nää on niin valtavan hienoja! Wau wau wau :D

    VastaaPoista
  5. Noihin kuviin ei kyllä voi sanoa muuta kuin wau!

    VastaaPoista
  6. Ihan mielettömän kivoja kuvia ja erittäin hienot kuvattavat! Jään aina ihailemaan kans tätä uutta ulkoasua, ihan kateus iskee kun on niin upee :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkään tästä ulkoasusta kans ihan hurjasti, päivä päivältä enemmän! :) Ei ole siis mun itse tekemä, tästä projektista on tulossa postausta tässä joskus... :)

      Poista
  7. Aivan ihanat kuvat! Täytyy nyt kyllä sanoa, että tuosta sun viitasta tuli mieleen se syrhämän (?) velho joka ratsasti sillä hevosella ja yritti napata ne lapset sieltä seikkailemasta..:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oliko tää joku lastenohjelma? :D En muista ollenkaan!

      Poista
  8. Ohhoh, onpas mahtavia kuvia! Hevonen on upea ja linnan maisemat sopii hyvin!

    VastaaPoista
  9. Sydän taisi pysähtyä ihan justiinsa kun haukoin kuva kuvalta enemmän henkeä. Aivan k.ä.s.i.t.t.ä.m.ä.t.t.ö.m.ä.n hienoja kuvia! Kuvaaja on luonnonlahjakkuus ja olette aivan mieletön parivaljakko, melkein kuin sadusta tai unesta!! Kiitos näistä upeista kuvista!

    VastaaPoista
  10. Kuinka kauniita kuvia. En voi sanoin kuvailla kuinka satumaisia ja elegantteja ne ovat. Ihailen suunnattomasti sinun ja Harrin yhteistyötä, sovitte yhteen todella hyvin. Meillä on kuusi vuotias Andalusialaisen ja puoliverisen risteytys mutta valkoinen siitä loppujen lopuksi tulee,vaikka onkin vielä harmahtava. Odotan innolla uusia postauksia.

    VastaaPoista
  11. kerrassaan upeita kuvia! itsekin pääsin aapon kanssa ammattikuvaajan hoiviin pari viikkoa sitten ja tulos oli kyllä upea :)

    VastaaPoista
  12. Upeitaaah kuvia <3

    VastaaPoista

Kommenttisi tulee näkyviin vasta kun olen hyväksynyt sen, älä siis suotta kirjoita kommenttiasi moneen kertaan! :)
Huomaathan, etten julkaise asiattomia tai arvostelevia kommentteja; opettajat ja valmentajat hoitavat ratsastukseni korjaamisen.

Suositut tekstit

Kuukauden luetuimmat