perjantai 25. huhtikuuta 2014

Ryhdikäs kaveri!

Maanantaipäivän kyntäjä.
Tänään oli ohjelmassa kahden hevosen ratsastus, Harrin ja "hoitoheppani" E:n. Ajattelin ratsastaa kumpaisenkin suht kevyesti ja pikaisesti läpi, mutta aikaa vierähtikin etenkin Hartsan kanssa, kun kaveri lähtikin yllättäen tallille seuraksi. Häikäilemättömästi käytin hyväksi Sirun kamerankäyttötaitoa, tuo kun osaa pidellä kameraa käsissään ihan oikein päin. Valtaisa kiitos siis taas tämän päivän kuvista!

Maanantaina Harri oli useiden kevyiden päivien jälkeen vähän raskas ratsastaa. Se paineli menemään kyntäjän tavoin etupainoisena, vauhdikkaana ja raskaana kädelle. Kyllähän tuo nyt paremmaksi tuli ratsastamalla, mutta super hyvää fiilistä ratsastelusta ei jäänyt. Laukka ei varsinaisesti lyhentynyt eikä ravia saanut koottua samoin kuin hyvinä päivinä. Avot ja sulut sentään onnistui ihan kivasti.



Harrilla oli taas ollut kolmen päivän vapaaputki - tai no, keskiviikkona ehdin heittää ruunan kävelytyskoneeseen hetkeksi. Odotin siis jälleen kyntäjää tai sinkoilevaa kuurakettia, mutta kehveli sentään tuo hevonen olikin hyvä ratsastaa! Hartsa oli fiksu ja rauhallinen, mitä nyt ihan vähän raskas alkuun. Harri keskittyi työntekoon vallan mainiosti ja teki taitavasti avo- ja sulkutaivutuksia ravissa. Pohkeiden läpi ratsastaminen oli helpompaa kuin valmennuksessa, jossa treenattiin näitä juttuja! Lyhentelin ja pidensin ravia ja saatiinkin aikaan varsin komeita keskiravipätkiä. Hartsa oli niin aktiivinen, mutta kuitenkin kevyt ja avuilla! Usein kun käy niin, että Harri kyllä painelee lujaa eteenpäin, mutta muuttuu käsittämättömän raskaaksi ja rullautuu alas turpansa kanssa.

Laukka oli päivän suurin ylläripylläri, se oli rauhallista! Siis hurjan rauhallista! Hidasta, säädeltävää, kevyttä, ihanaa, helppoa keinutuolilaukkaa. Kuvitelkaapa se fiilis, kun hevosen selässä voi vain istua ja se rullaa tasaista vauhtia omalla moottorillaan nykimättä tai painamatta ohjasta. Hitsi miten laukan ratsastaminen olikin tänään helppoa! Kunpa tuon saman fiiliksen saisi useamminkin. :)

Siru totesikin, että ratsastuksessani on tainnut palikat alkaa loksahdella paikoilleen. Viime kertaan verrattuna meno oli kuulemma helpomman ja paremman näköistä ja "kerrankin istuin enkä könöttänyt"! Siru oli kyllä varmasti oikeassa, meillä kun on Harrin kanssa alkanut sujua varsin mallikkaasti ja palaset on tosissaan napsahdelleet paikoilleen. Hartsa saa opettaa minulle vielä paljon!




































1 kommentti

Kommenttisi tulee näkyviin vasta kun olen hyväksynyt sen, älä siis suotta kirjoita kommenttiasi moneen kertaan! :)
Huomaathan, etten julkaise asiattomia tai arvostelevia kommentteja; opettajat ja valmentajat hoitavat ratsastukseni korjaamisen.

Suositut tekstit

Kuukauden luetuimmat