perjantai 14. syyskuuta 2012

Suomenkielen oppitunti


Opiskeltuani koulun ja opetuksen kehitystä Suomessa 1800- luvulta tähän päivään, inspiroiduin havainnollistamaan teillekkin, kuinka  käsittämättömään muotoon yksinkertaiset ja helposti ymmärrettävät asiatkin saa kirjoitettua. Lukihäiriö mukavana bonuksena teki historian opiskelusta ah, niin mielekästä.

Eilinen postaus siis noin niinkuin ihan suomenkielellä; Käytiin Winnien kanssa maastossa Nenna seuranamme ja Winnie muodosti pienessä päässään ongelman laukkaamisesta. Nenna jätti ponin "ihan ypö yksin" hiekkatien päähän ja kipitti itse pellon puolelle kuvaamaan. Tämähän ei ponille sopinut, kun henkinen tuki ja turva poistui paikalta.. Poni peruutti metsään ja peruutti pois sieltä. Parin pomppulaukka-askeleen jälkeen oli taas aika peruuttaa, peruuttaa, peruuttaa ja pyöriä. Taas vähän laukkaa, taas vähän peruuttamista. Lopulta poni sai luvan ihan vain ravata samaa tietä takaisin päin, mutta poni koki fiksummaksi vaihtoehdoksi peruuttaa ojaan muutaman kerran peräkkäin. Ojaan- ylös - ojaan - ylös. Kotiin pääsiin ihan sulassa sovussa, kun Nenna palasi pellolta ponin seuraksi.

Kävin vielä maneesissa keskustelemassa ponin kanssa siitä, pitääkö laukkapohkeita kuunnella. Ihme jumittamista ja pyörimistä ja riehumista, mutta kyllä se laukka lopulta nousi ja myös säilyi. Loppuun poni olikin ihan mielettömän kiva ratsastaa, kun se pörheydessään ja suutuksissaan liikkui pitkin ja joustavin askelin oikein pyöreässä muodossa. Loppu hyvin, kaikki hyvin, saatiin sovinto lopulta tehtyä.

Tässä vielä vähän edellistä postausta parempia otoksia eiliseltä. :)







5 kommenttia

  1. Moi!
    Millä ohjelmalla teet Baneerit ja ootko tehny baneereja koskaan muille? Toi on tosi hieno toi sun nykyinen baneeri.
    Taru

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Teen gimpillä ja en ole pahemmin tehnyt bannereita muille..

      Poista
  2. tosi hieno toi uus banneri. onkos Gimp ilmainen? (:

    Venla

    VastaaPoista
  3. Juu sen saa ladattua ihan ilmaiseksi:)

    VastaaPoista

Kommenttisi tulee näkyviin vasta kun olen hyväksynyt sen, älä siis suotta kirjoita kommenttiasi moneen kertaan! :)
Huomaathan, etten julkaise asiattomia tai arvostelevia kommentteja; opettajat ja valmentajat hoitavat ratsastukseni korjaamisen.

Suositut tekstit

Kuukauden luetuimmat