Minä suojelen sinua kaikelta, mitä ikinä keksitkään pelätä.

Kuten varmaan edellisen postauksen kuvistakin voi päätellä, on Winnie tullut takaisin kotiin. <3

Otin eilen operaatiokseni pestä ja siistiä koirani turkin, minkä vuoksi olin muutaman tunnin tavoittamattomissa. Muutamaa tuntia, kahta haavaa sormessa ja epämääräisen näköistä koiraa myöhemimmin ymmärsin katsoa puhelinta, josko joku olisi mua kaivannutkin... 4 vastaamatonta puhelua, 3 viestiä. Ensin katsomaan soittajia ; kaksi kaveria tallilta ja äiti. Kurkistan viestit ennen kuin soitan takaisin. Bongaan ensimmäisenä kuvaviestin, josta tunnistan tutun vaalean otsatukan ja piirron. Heitin ensimmäiset vastaan tulleet puhtaat vaatteet päälleni ja juoksin ulos ; auto oli vanhempien käytössä, siispä takaisin sisälle ja etsimään mopon avainta. Mopo ulos tallista ja ajamaan suorinta tietä tallille.

Juosta kipitin koko tallitien tallin pihaan asti ja jo matkalla kuulin jonkun huutavan "pikkutallissa, oma vanha karsina". Vastassa oli tuo ihana ja rakas tamma, jota halatessani en voinut muuta kuin itkeä. Olin niin mielettömän iloinen kaiken sen odottamisen jälkeen! Tunne oli jotenkin niin käsittämätön. Monen mielestä varmasti ylireagoin, mutta en varmaan koskaan ennen ole ollut yhtä iloinen. Rauhoituttuani harjasin ponin perusteellisesti tallin pihassa ja jätin sen loppuillaksi rauhaan kotiutumaan taas omaan kotiinsa.

Olen vain niin onnellinen! Olen tehnyt itselleni lupauksen, että teen kaikkeni ponin hyvinvoinnin eteen. Sitoudun treenaamaan sen kanssa monipuolisesti kaikkia taitoja, jotka vain edesauttavat sen pärjäämistä. Jos ei siitä todella tule tuntihevosta, haluan tehdä kaikkeni, että se saisi sille parhaan mahdollisen kodin. Tuon asian eteen olen valmis uhraamaan aikaani sekä rahaani. Teoreettisesti minun ei ole täysin mahdotonta ylläpitää omaa hevosta, jos vain palaset loksahtelisivat kohdilleen.

Ponin liikutus on nyt täysin mun vastuulla, joten saatte jatkossa kuulla Winniestä niin usein kuin vain kiinnostusta riittää. Tänään aloitettiin rauhassa tutustumalla uudestaan ja muistelemalla vanhoja opittuja asioita. Tamma on ehkä hieman rauhoittunut puolen vuoden takaisesta, mutta muuten se on täysin sama vanha itsensä.

Juoksutin ponia alkuun kentällä, mikä sujui vallan mainiosti ilman mitään pyrähdyksiä ja pomppuja. Tamma on niin hieno! Tehtiin vähäsen myös seuraamisjuttuja; käännöksiä ja pysähdyksiä. Alkuun vaikutti, että poni on unohtanut kaiken, mutta lopulta poni seurasi ja pysähtyi taas yhtä hienosti kuin lähtiessäänkin. Lyhyen juoksutuksen jälkeen käytiin vielä maastossa kävelemässä ja räpsimässä kuvia, kun maassa oli vielä valkovuokkojakin.

Huomenna olisi tarkoitus kiivetä pitkästä aikaa ponin selkään, jahka saan sen satulan hinkattua sentin pölykerroksesta eroon. ;) Huomiseksi on tiedossa myös taas koulutunti Pojun kanssa!

Kuvista ihan hirmu suuri kiitos taas Nennalle! Olet ihana ja korvaamaton ( myös ilman kameraa kourassasi) !

PS! Käykää toki äänestämässä mun kuvaa Janitan blogissa, kuva nro 2! ;) Tästä äänestämään!