Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa...

Poju palautti mut eilen maan pinnalle - kirjaimellisesti. Voi hyvää päivää oikeasti millainen päivä!

Kävin ratsastamassa Winnien jo päivällä, kun oltiin viestitelty Pojun omistajan kanssa ja sovittu että käynkin tällä viikolla to ja la ratsastamassa. Winnie oli tosi kiva ratsastaa, treenattiin heC kouluohjelmaa kun kuultiin huhua, että parin viikon päästä olisi koulukisat kotitallilla. Sinne siis suunnataan, kun treenikin meni niin hyvin. :) 

Kotiin päästyäni käväisin facebookissa, jossa selvisikin, että mun olisi ollut tarkoitus sittenkin ratsastaa Poju tänään ja sen LISÄKSI torstaina ja lauantaina. Noh, takaisin tallille siis! Mun olisi pitänyt itse ymmärtää varmistaa vielä, että oliko nyt tarkoitus vaihtaa vuokrapäiviä vai tarvittiinko liikutusapua niiden vuokrapäivien lisäksi muille päiville.. :) Kenttä oli sattumalta vapaa, joten suuntasin Pojun kanssa sinne. Alkuun poni oli todella hidas ja tahmea, mutta parani oikein paljon loppua kohden. Treenattiin laukanvaihtoja raviaskeleen kautta kolmikaarisella kiemurauralla ja vastalaukkoja tehtiin loivalla kiemuralla. Poju oli oikein taitava! Puolessa välissä treeniä kentän toiseen päähän jätettiin (mun antamalla luvalla) toinen hevonen laiduntamaan. Poju alkuun kyttäili toista hevosta, mutta kykeni kyllä lopulta työskentelemään ihan normaalisti laukassakin tässä laidunpäädyssä. Noh, enkös lopulta antanut ponille pitkät ohjat ja kävellyt useasti tämän laiduntavan hevosen ohi. Viimeistä kertaa kenttää kiertäessä Poju kuitenkin luuli tämän hiljaa ja rauhassa laiduntavan hevosen vähintäänkin käyvän hänen päällensä ja päätti aivan sekunnin murto-osassa kääntyä varoittamatta paikoillaan ympäri ja pinkoa toiseen päähän kenttää. Kaikki tapahtui niin mielettömän nopeasti, että naamani kosketti jo kentän hiekkaa, ennen kuin ymmärsin että nyt lähti poni alta. 

Laskeuduin siis oikein komeasti suoraan naamalleni/kyljelleni/vatsalleni, jonka jälkeen keräilin ilmaa takaisin keuhkoihini ja keräilin hiekkaa suusta, silmistä ja nenästä. Mietinkin, että en ole pitkään aikaan satuttanut itseäni tippuessani. Nyt sain kyllä osumaa jonkin verran; poski on vähän kosketusarka ja pää särkee vielä näin seuraavanakin päivänä hieman. Mahtavaa, olen Pojusta niin kovin ylpeä ;) Pakko oli päästä tämäkin jakamaan teidän ihanien lukijoiden kanssa, vaikka postauksia nyt on tullut hirveää tahtia Winnien tultua takaisin. Toivottavasti piristi päiväänne tuo mielikuva minusta maistelemassa kentän hiekkaa! Jos Poju osaisi, niin se olisi varmasti kihertänyt hihitystä toisessa päässä kenttää näyttäen samalla hieman syylliseltä.