Miksi mennä metsään?

Maastoilu on viikoittainen osa Wilman treeniohjelmaa. Toisinaan se on rauhallista palauttavaa liikuntaa ja toisinaan taas kestävyysharjoittelua tai lihaskuntotreeniä. Maastoreitti valitaan sen mukaan, mikä lenkin tarkoitus on.

Olemme onnekkaita, sillä meillä heti tallin pihasta lähtee kilometrikaupalla erilaisia maastoreittejä. Löytyy juurakkoista metsäpolkua, kiipeiltäviä mäkiä, pitkiä sorateitä ja pehmeitä hiekkateitä, jotka kutsuvat laukkaamaan täysillä. Aikaa reiteillä saa kulumaan vartin loppukäyntien verran tai halutessaan useamman tunnin.

Kaiken lisäksi maastolenkin saa hyvin todennäköisesti tehdä aivan omassa rauhassa, ellei sitten kohtaa reitillä peuralaumaa. Metsässä saattaa tulla vastaan satunnainen sunnuntaikävelijä tai suunnistaja, mutta suuren yleisön suosiossa nämä reitit eivät ole. Satunnaisesti on piileskelevä marjastaja saattanut kuulla kipakan neuvonpidon siitä, ettei pitkospuut ole sopiva kulkureitti ponille tai että kuivasta ojasta voi kävellä yli, kuten aina ennenkin. 

Satunnaisia neuvonpitoja lukuunottamatta maastoilu Wilman kanssa on ollut yllättävän mutkatonta. Wilma on seikkailijaluonne, joka haluaa vaeltaa kauas ja nähdä paljon. Se saattaa ehdottaa uusia reittejä tai kieltäytyä kääntymästä kotiinpäin, vaikka kuljettava polku ei olisi enää missään määrin hevosella jatkettavissa.

Mikäli reitillä kohdataan jotain ylitsepääsemättömän jännittävää, Wilma jatkaa matkaa viimeistään kuskin jalkautuessa kulkemaan edellä. Poni vain turvaa selustansa lähettämällä pahaa-aavistamattoman kuskin ensimmäisenä surman suuhun...

Wilma on osoittautunut kuuliaiseksi maastoseuraksi, minkä vuoksi olemmekin päätyneet maastoilemaan vain hackamorella. Se on riittävä jarru laukastakin pysäyttämiseen ja se on Wilmalle miellyttävä, koska suu jää vapaaksi kuolaimesta. Wilmalla on lupa napsia matkalla evästä, kunhan se ei hidasta vauhtia eikä syö maasta. Ponista on tullut aika taitava oksien hamuamisessa reippaassakin käynnissä! Hackamorella ei tarvitse huolehtia siitä, että oksat jäisivät kiinni kuolaimeen.

Maastojen monipuolisuus on meille rikkaus. Hiekkateillä teemme pitkiä, rauhallisia käyntilenkkejä rankempien treenipäivien jälkeen, kun taas metsässä käymme kiipeilemässä kallioilla ja juurakoissa. Kiipeily on valtavan hyvää lihaskuntotreeniä, joka eroaa kaikesta kentällä tehtävästä harjoittelusta! Usein käynnissä taitetun tunnin kiipeilymaaston jälkeen Wilma on tallille palatessa hikisempi, kuin tavallisen kentällä tehdyn koulutreenin jälkeen.

Kun jaksaa vaeltaa metsässä kilometrin tai pari, pääsee pitkälle pehmeälle hiekkatielle. Siellä Wilma on päässyt ravaamaan ja laukkaamaan reippaasti ja pidemmällä askeleella kuin kentällä. Väitän, että säännöllisellä treenillä ponin liikelaajuus kasvaa ja paikat pysyvät paremmin auki kuin kenttää kiertäessä!

Sen lisäksi, että maastoilu on monipuolista ja kehittävää harjoittelua, se on myös tärkeää vaihtelua omassa kotipihassa pyörimiselle. Säännöllisesti maastoilemalla uskon Wilman motivaation kentällä työskentelyyn pysyvän paremmin yllä, kun aina välillä tehdäänkin jotain muuta. 

Maastoillessa Wilma myös näkee uusia paikkoja ja asioita ja oppii samassa selviytymään niiden kohtaamisesta. Tämä on tällä hetkellä parasta harjoittelua tulevia kilpailuita ajatellen! Toki on tärkeää, että kisoihin lähdettäessä poni kykenee suorittamaan sille annetut tehtävät, mutta vielä tärkeämpää on, että se kykenee hallitsemaan mielensä kilpailutilanteessa. Hienosti kotona sujuvat pohkeenväistöt eivät lohduta, jos kilpailupaikalla poni ei jännitykseltään kykene edes kävelemään areenalle neljällä jalalla!

Toki kisatilanteita ajatellen meidän tulee harjoitella selviytymistä toisten hevosten joukossa, vilkkaassa paikassa ja yleisön edessä, mutta maastoillessa vähintäänkin uusissa paikoissa ja yllättävistä tilanteista selviämisestä tulee Wilmalle tuttua.

Eipä siis muuta kuin metsään mars!