lauantai 13. heinäkuuta 2019

Vauhti korjaa virheet vai miten se oli?

Wilma on kovin innokas hyppääjä. Se ei kyttäile kotikentän esteitä, eikä rankaise ratsastajaansa pienistä virheistä, vaan hyppää kaikki esteet mukisematta. Toisinaan kuitenkin on tuntunut, ettei hommassa ole kuitenkaan mitään tolkkua, kun poni on hypännyt taidon sijaan tyylillä! Ratsastajan avustusyrityksistä huolimatta Wilma on saattanut ponnistaa hyppyihin mitä kummallisimmista paikoista hurjalla itsevarmuudella.



Sattuneista syistä Wilma on koko kevään harjoitellut vain pienillä esteillä ja keskittyen pääasiassa sopivien ponnistuspaikkojen löytämiseen. Laukka on kehittynyt kiitettävästi ja tullut samalla hallitummaksi, vaikkakin hankalan paikan tullen Wilma mieluusti kompensoi taidon puutetta vauhdilla. Laukka on kuitenkin saatu siihen kuosiin, että siitä on mahdollista tehdä hyviä hyppyjä esteille.

Wilman suorittamisessa huomaa sen, että sillä on kyllä hypätty, mutta melko vähän. Ponilla on perusidea hyppäämisestä, mutta ei varsinaista rutiinia. Pohjatyö on kuitenkin tehty ilmeisen hyvin, joten lähtökohdat kisaponin rakentamiseksi ovat varsin hyvät!


Ponnistuspaikkojen löytymistä on harjoiteltu jumppasarjoilla ja yksittäisillä esteillä ponnistuspuomien avustamana. Kun ravilähestymisistä on saatu sujuvia ja hallittuja, ollaan siirrytty lähestymään esteitä laukassa. Ilman ponnistuspuomeja Wilma on saattanut ottaa helposti ohjat omiin käsiinsä ja ratsastajan valmistelemasta askeleesta huolimatta päättänyt pinkaista hyppyyn aivan liian aikaisin tai kesken askeleen kevätjuhlaliikkeen saattelemana. Wilman mielestä ratsastajaa voi kuitenkin rankaista huonosta hypystä esteen jälkeen pukittamalla, vaikka kuski kuinka olisi yrittänyt ehdottaa sitä sopivaa ponnistuspaikkaa.



Yksinkertaisten ponnistuspuomitehtävien myötä Wilma on edistynyt muutamassa kuukaudessa silminnähden. Se on saanut varmuutta ja rutiinia hyppäämiseen niin paljon, että treenit näyttävät hetkittäin jo ihan oikealta esteratsastukselta! Paljon on kuitenkin vielä tehtävää, eikä ponnistuspuomeistakaan olla täysin vielä luopumassa.

Wilman suorittamat tehtävät ovat edelleen helppoja ja yksinkertaisia. Treenit koostuvat muutaman esteen tehtävistä, joissa lähestymiset ovat helppoja ja tiet esteille pitkiä. Pääpaino on erityisesti esteiden välien ratsastamisessa; tavoitteena on tasainen ja hallittu laukka, hyvä ponnistuspaikka ja hyvä reitti seuraavalle esteelle. On yhdentekevää, kuinka hyvin poni hyppää, jos se ei ole ratsastettavissa esteeltä toiselle!




Seuraava etappi ennen vakavasti otettavan esteponin titteliä on helppojen tehtävien korotus ja haastavampien ja lyhyiden teiden harjoittelu pienillä korkeuksilla. Ennen tavoitteellista kilpailemista pitäisi päästä myös tutustumaan erikoisesteisiin ja johteisiin, jotka olivat vähällä syödä Wilman ponin ensimmäisissä kilpailuissa.

Pikkuhiljaa suorittaminen alkaa kuitenkin olla sillä tasolla, että Wilma voisi lähteä harjoittelemaan pieniin kilpailuihinkin. Mukavinta olisi, mikäli päästäisiin tutulle naapuritallille harjoittelemaan kisakäyttäytymistä vielä ennen kuin lähdetään trailerin kanssa kauemmas. Mikäli ei nyt lähiaikoina päästä lähtemään sopiviin pikkukisoihin, jatketaan treenejä kotona ja startataan myöhemmin kisoissa entistä valmiimpina!





Ei kommentteja

Lähetä kommentti

Kommenttisi tulee näkyviin vasta kun olen hyväksynyt sen, älä siis suotta kirjoita kommenttiasi moneen kertaan! :)
Huomaathan, etten julkaise asiattomia tai arvostelevia kommentteja; opettajat ja valmentajat hoitavat ratsastukseni korjaamisen.

Suositut tekstit

Kuukauden luetuimmat