tiistai 6. elokuuta 2019

Kohti seuraavia kilpailuja!

Wilma on treenannut kesällä ahkerasti niin koulukiemuroita kuin esteitäkin. Maastoilua ja hauskanpitoakaan ei ole unohdettu ja laitumellakin poni on ehtinyt rentoutua, mutta treenirutiinit ovat kuitenkin kesän läpi säilyneet säännöllisinä.


Esteharjoittelumme on ollut pääasiassa tekniikkaharjoittelua ja keskittynyt laukan tasaiseen tempoon, ponnistuspaikkoihin ja laukkojen vaihtamiseen. Samoja asioita ollaan harjoiteltu paljon myös laukkapuomeilla ja pienillä kavaleteilla. 

Vaihteluna teknisille tehtäville olemme satunnaisesti hypänneet helppoja ratoja, joihin on sisältynyt ehkä joitain suhteutettuja linjoja, mutta ei sarjaesteitä tai erityisen haastavia tai lyhyitä teitä. Tuntuu, että tekniikkaan keskittyneet treenit ovat tuottaneet tulosta, joka näkyy nyt melko sujuvana rataharjoitteluna!



Säännöllisellä esteharjoittelulla olemme saaneet hyppäämiseen rutiinia. Wilma nauttii hyppäämisestä, mutta malttaa nyt jo keskittyä paremmin ja säilyttää tasaisen laukan tehtävien läpi. Poni on saanut myös huimasti varmuutta hyppäämiseen! Se ei hermostu huonoihin paikkoihin osuneista hypyistä tai puomikosketuksista. 

Wilman saatua itsevarmuutta hyppäämiseen olen itsekin rohkaistunut ratsastamaan sitä rohkeammin. Kun uskallan ratsastaa reippaampaa laukkaa, osuvat askeleetkin paremmin ja koko suorittaminen on yhtäkkiä paljon sujuvampaa. Toki ponin selässä on nyt luottavaisempi olo, kun puomikosketuksista tai liian kaukaa lähteneistä hypyistä prinsessaponi ei enää (ainakaan joka kerta) rankaise kuskia pukittamalla.




Ratatreeneissä on tullut esille Wilman kohentunut kestävyyskunto. Kun vielä keväällä Wilma hengästyi ja hikosi estetreeneissä tolkuttomasti, nykyään se saattaa hiota vain satulan alta. Poni jaksaa laukata tasaisessa temmossa pidemmänkin esteradan läpi, eikä kunnon loppuminen näy enää kiihtymisenä ja kaahottamisena. Toki Wilma on rutinoitunut huomattavasti, mikä osaltaan vaikuttaa tasaisempaan menoon kohentuneen kunnon lisäksi.



Tällä hetkellä hyppäämisen suhteen on melko luottavainen olo. Wilma toimii tasaisen varmasti, hyppää mielellään ja on lopulta myös melko rohkea hyppääjä. Niin uskomattomalta kuin se ehkä kuulostaakin, tämä keväällä ensimmäisistä kilpailuistaan ulos kieltänyt poni ei ole kieltänyt kotitreeneissä yhdellekkään esteelle! Toki kotona Wilma on päässyt rauhassa tutustumaan esteisiin ennen niiden hyppäämistä, toisin kuin kilpailuissa.

Nyt alkaa tuntua siltä, että olemme valmiita seuraavaan kisakoitokseen. Keväällä osallistuimme naapuritallin kilpailuihin hieman hataralta pohjalta, koska tilaisuus kisakokemuksen kartoittamiseen oli erinomainen. Nyt useamman kuukauden treenien jälkeen olemme molemmat saaneet varmuutta hyppäämiseen ja ennen kaikkea luottamusta toisiimme. Haluan vakaasti uskoa, että Wilman on nyt helpompi luottaa kuskiinsa kisapaikalla.

Sanoista tekoihin - me suuntaamme oman seurani pikkukilpailuihin jo tällä viikolla! Wilma hyppää harjoituskilpailuluokassa ristikkoluokan sekä ensimmäisen 1-tason luokkansa 50 cm korkeudella. Ruskolla on onneksemme ollut yleensä hyvin simppelit esteet eikä ollenkaan johteita. Mahdollisimman vähän kyttäiltävää siis Wilmalle! Suurin jännityksen aihe on maneesi, sillä kisat hypätään sisällä. Wilma ei ole ilmeisesti ikinä käynyt maneesissa - toivotaan että se ottaa ensimmäisen maneesivierailunsa rennosti!


Ei kommentteja

Lähetä kommentti

Kommenttisi tulee näkyviin vasta kun olen hyväksynyt sen, älä siis suotta kirjoita kommenttiasi moneen kertaan! :)
Huomaathan, etten julkaise asiattomia tai arvostelevia kommentteja; opettajat ja valmentajat hoitavat ratsastukseni korjaamisen.

Suositut tekstit

Kuukauden luetuimmat