sunnuntai 3. tammikuuta 2016

Pikkuponi ja joululahjoja

Back in business, vihdoinkin!

Viikon verran ehdin parannella jalkaani, mutta nyt aletaan olla jo voiton puolella. Kosketusarkahan haava on vielä, mutta muuten jo aivan kunnossa. Vielä kun tikit saisi pois, niin saisi ratsastushousut ja saappaatkin jalkaan.

Minun parannellessa kinttuani on Harri ollut hurjan hyvässä hoidossa, kun Winnien omistaja Maiju on pitänyt vanhasta herrasta huolta. Päivittäin olen saanut viesteillä ja kuvilla seurata Harrin kuulumisia!

Tänään pääsin vihdoin kipuamaan itse Hartsan selkään, kun ruuna sai pelailla ensimmäisen kerran uudella valtavalla pallollaan. Hankittiin Maijun kanssa yhdessä hepoille isompi pallo futistreeneihin, kun Harrin pinkki pallo on niin kovin pieni ja luiskahtaa helposti poninkin mahan alle. Isompaa palloa on helpompi potkia, eikä sen päälle saa aivan yhtä helposti nostettua jalkoja. Tuplasti isompaa, tuplasti kivempaa ja tuplasti turvallisempaa! Kaiken lisäksi tämä uusi pallo on vähän miehekkäämmän värinen kuin vanha... Sopii myös yhteen Harrin joululahjaksi saaman huovan kanssa! Nyt puuttuisi enää saman sävyiset pintelit...






Harrin pallonpeluun jälkeen ratsastelin kevyesti uuden pikkuruisen ystäväni, joka sattumalta on myöskin nimeltään Winnie. Blogissa pyöriikin siis jatkossa kaksi Winnietä, tammoja ja poneja kumpainenkin. Tämä uusi tuttavuus on sentään paljon kaimaansa pikkuruisempi ja aivan eri värinen, joten suurimmilta sekaannuksilta ehkä vältytään. Tallilla tosin olen jo onnistunut saamaan monenkin pään pyörälle, kun ratsastelen milloin mitäkin Winnietä ja kaipaan jompaa kumpaa tarhasta sisälle. " Ai sitä ponia?" Ne on molemmat poneja.. "Niin siis sitä ruskeaa?" No ne on molemmat ruskeita, isompi vain on blondi.

Pikku Winnieksi tai Poni Winnieksi kutsukaamme tätä uutta ystävää, joka on rodultaan newforestinponi. Hän on hoidettavanani vielä ensi viikon ajan, jonka jälkeen olen luvannut jatkaa ponin liikutuksessa avustamalla sen verran kuin ehdin. Tämä pieni projekti tulikin oikeastaan juuri sopivaan väliin, kun Harri saa nyt liikkua paljon kevyemmin ja viettää rankan kisakauden jälkeen vähän talvilomaa ja varhaiseläkettä.


Tällä hetkellä ponin kunto on vielä melko huono, mutta tässä pikkuhiljaa kuntoa kohotellaan ja lähdetään palauttelemaan mieleen kaikkia niitä asioita, joita poni osaa. Moona kävi tänään kuvaamassa ponin lyhyen liikutuksen ruuhkaisessa maneesissa, joten sain jonkinmoista materiaalia vähän tänne blogiinkin näytille. Eikös olekin syötävän söpö kaveri, vai mitä?

15 kommenttia

  1. Oi että, on kyllä aivan ihanan näköinen tuo poni Winnie!! ;)

    VastaaPoista
  2. Onpas tuo poni- winnie ihan syötävän suloinen, niin kuin sanoitkin! Ihan sydän sulaa sitä katsellessa<3

    pollenkirjakarsina.blogspot.fi

    VastaaPoista
  3. Oih, Winnie parantunut vaivoistaan ja taas liikkeellä. Hauska päästä seurailemaan häntäkin. Tuo mieleen hauskoja muistoja menneiltä vuosilta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vain, hän on saanut täysin puhtaat paperit. :) Nyt vaan kohotellaan kuntoa! Täytyy sopia sun kanssa joskus tässä taas joku kuvauspäivä, elätellään toiveita että saatais lumen myötä kenttäkin ratsastuskuntoon... :)

      Poista
  4. Onko sulle sanottu ikinä ,että kantapäiden tulisi olla alhaalla? kylläpäs tuon ponin pää venkslaa puoleta toiselle :o

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei toki! Enhän minä ole ehtinyt kuin 13 vuotta ratsastaa, eikä ikinä yksikään opettaja tai valmentaja, saatikka koulutuomari ole kantapäiden asentoon puuttunut... Huhuu, tsiigaile mitä tahansa muita kuvia tästä blogista ja kerro lisää kantapäiden asennosta.
      Nyt mulla tuppaa kantapäät nousemaan ylös, kun joudun puristamaan penkkiä polvilla, jottei tikattu haava ottaisi kiinni satulaan tai jalustinhihnoihin. Vaikuttaa siis huisin paljon istuntaan ja ratsastamiseen, kun ei pysty istumaan rentona ja vaikuttamaan hevoseen kuten normaalisti.
      Poni taas on edestä vielä kovin epätasainen, huomaan sen itsekin ja pyrin ratsastamaan pehmeällä kädellä ja enemmän istunnalla, jotta poni tukeutuisi tasaisemmin kuolaintuntumaan.

      Eiköhän tämä meno tästä kauniimmaksi muutu, kun itse pystyn ratsastamaan normaalisti ja poni saa vähän lihaksia ja kuntoa. :)

      Poista
    2. Näyttää vain siltä,että yrittäisit väkisin sahata päätä muotoon. Aukoo suutaankin siihen malliin.

      Poista
    3. Juu ei kuulu sahaaminen minun tapoihini. :) Tervetuloa paikanpäälle ihmettelemään jos huolettaa.

      Poista
    4. No enpä minä sahaamista videolla kyllä nähnyt. Raaemmilla hevosilla joutuu luonnollisesti pitämään edestä vahvempaa tuntumaa samalla kun ratsastaa pohkeella eteen, sillä hevonen, jonka lihaksisto ei ole tottunut liikkumaan peräänannossa pitenee kyllä sitä mukaa kun eteen ratsastaa, jos ei edessä ole yhtään painetta. Tosin enpä videosta voi mitään päätelmiä tehdä suuntaan tai toiseen tuntuman vahvuudesta.. :)

      Poista
    5. No juurikin näin. :) Kun ponilla ei lihaksisto ole vielä siinä pisteessä, että se pystyisi itseään hyvässä tasapainossa kantamaan kevyenä pitkiä aikoja, se helposti myös tukeutuu kuolaimeen välillä enemmän ja välillä vähemmän.

      Poista
  5. Mikä muuten ton pikku-Winnien virallinen nimi on? Kysyn vaan koska tallilla jolla käyn oli ihan samannäköinen poni joka myytiin ja sen virallisesta nimestä saisi tuon Winnien helposti muutettua (ei siis ratsastuskoululla kutsuttu Winnieksi jos se tuo poni ylipäätään on) kysyn vaan koska sen pään merkit ja väri sekä laukannostot näyttää samalta kuin sen :).

    PS. Hyvin ratsastat etkä todellakaan sahaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En julkaise ponin oikeaa nimeä blogissa, mutta ei voi olla sama poni kyseessä, koska tämä on aina liikkunut nimellä Winnie. :)

      Poista
    2. Aaa..oikei kiitos kuitenkin :)

      Poista
  6. Ihana poni! Olen niin kateellinen pikkuihmisille, haluan päästä ratsastamaan poneilla! :(

    PS: Silmään sattuu tuo värivirhe noiden hackamorejen pehmusteiden suhteen... Ei sovi asuun. ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kuule, et tiedä paljonko minua pienempänä harmitti kun en ikinä päässyt ratsastamaan niillä ratsastuskoulun isoilla hevosilla, vaan aina sain pikkuruisen ponin! :D

      Sattuu kyllä minuakin silmiin, olen vähän harkinnut, josko pitäisi päivittää Harrin maastoiluhackamoret siniseksi...

      Poista

Kommenttisi tulee näkyviin vasta kun olen hyväksynyt sen, älä siis suotta kirjoita kommenttiasi moneen kertaan! :)
Huomaathan, etten julkaise asiattomia tai arvostelevia kommentteja; opettajat ja valmentajat hoitavat ratsastukseni korjaamisen.

Suositut tekstit

Kuukauden luetuimmat