Maastoilemassa ihan tosissaan

Tiistaina lähdettiin Moonan ja Geen kanssa pitkään suunnitellulle maastoreissulle, vaikka pakkasta olikin paljon enemmän kuin oli alunperin luvattu. Oltiin jo pidempään haaveiltu pitkästä maastokävelystä, mutta luovuttiin suunnitelmista jo pariin kertaan kovien pakkasten vuoksi. Tiistaiksi oli luvattu vain paria pakkasastetta, mutta todellisuudessa lukema oli lähempänä kymmentä. Ilma oli kuitenkin hurjan nätti ja aurinkoinen, joten lähdettiin matkaan kylmyydestä huolimatta.










Kaupunkimaastoihin kyllästyneinä haluttiin päästä hinnalla millä hyvänsä metsään - ihan oikeisiin maastoihin! Lähimmät metsät joita tuli mieleen, löytyi vajaan viiden kilometrin päästä Metsäkylästä. Aikoinaan ratsastettiin Moonan kanssa monen monta vuotta metsäkylässä tunneilla ja hoidettiin ja ratsastettiin poneja ties miten paljon, joten Metsäkylän metsät on tullut koluttua ympäri ihan läpikotaisin. Suunnattiin siis sinne, kun kerran maastoreitit olisivat tuttuja ja hyväksi todettuja.

Matka taittuikin yllättävän nopeasti; menomatkaan kului reilusti alle tunti, kun pystyttiin ravailemaankin joitain pätkiä teiden lumisilla pientareilla. Matka taittui muutenkin kivasti, kun liikennettä oli suhteellisen vähän ja hevoset käyttäytyivät mielettömän hienosti vieraasta reitistä ja jännittävästä ympäristöstä huolimatta. Hartsa ja Gee ylitti matkalla autotien yli kulkevan pitkän sillan, alitti nelikaistaisen moottoritien ja seisoskeli ainakin viidesti liikennevaloissa odottamassa omaa vuoroaan. Harrikin oli ihan selvästi tsempannut liikennevalojen suhteen; päästiin kaikissa valoissa painamaan liikennevalonappulaa sulassa sovussa!



Maastoreittien alkuun päästyämme kävimme tekemässä alle tunnin lenkin hiekkatietä pitkin. Matkaa kertyi ehkä reilu kilometri suuntaansa. Keväämmällä olisi mukava käydä tekemässä ihan kunnon lenkki, kun metsäpolutkin ovat sulia ja kuivia. Nyt joka paikassa oli lunta ja jäätä sen verran, ettei metsään poikkeaminen oikein houkutellut.

Räpsittiin muutamat kuvat kuuluisan "laukkasuoran" päästä; tuolla tienpätkällä on tullut laukattua lukemattomia kertoja ja jännitetty pakaralihaksia puristaen ponin pukittamista. Tuolla tiellä olen tippunut Julilta, peruuttanut Winnien kanssa metsään sekä ojaan ja laukannut täysillä kavereiden kanssa. Kultaisia muistoja!

Saa nähdä minne intoudutaan seuraavalla maastoreissulla lähtemään - käydäänkö luonnonpuiston kävelyteillä, ihailemassa Turun linnaa vai kahvilla Aurajoen rannassa.