lauantai 8. marraskuuta 2014

Kädet alas!


Tämän viikon ponipäivä oli lauantai: Aksu ponilla oli ohjelmassa taas esteiden loikkimista. Moona lähti iloksemme mukaan tallille nostelemaan esteitä ja kuvaamaan. Hypittiin Aksun kanssa itseksemme, mutta seurana oli tällä kertaa myös kaveri nuoren heppansa kanssa. Hirvittävää määrää esteitä ei siis raahattu maneesiin ja tehtävät kuten esteetkin olivat nuorelle hevosystävälle sopivia. Aksua varten rakennettiin porttiokseri ja ylimääräiset puomit ja tolpat sarjaesteen b-osaksi, että meille saatiin kasattua in-and-out sarja.



Aloiteltiin hissukseen samoilla pikkuesteillä ja tehtävillä kuin kaveri nuoren hevosensa kanssa. Aksu oli alkuun taas hidas ja pohkeen takana, mutta reipastui kuitenkin vähitellen ja muuttui aktiivisemmaksi. Toisen hepan lopetettua hyppyhommat päästiin Aksun kanssa hyppäämään lyhyttä rataa. Alkuun askeleet ja paikat olivat taas haasteellisia, kun poni laukkasi niin pohkeen takana. Kolmatta ja neljättä kertaa rataa tultaessa poni alkoi jo edetäkin, jolloin myös hyppypaikat ja hypyt paranivat joka esteellä. 

Lopuksi korotettiin kaikkia esteitä vielä muutamalla reiällä ja tultiin samainen osa, mutta jättäen sarjan a-osa pois. Innarille ei meinattu millään saada askeleita sopimaan, joten helpotettiin tehtävää jättämällä sarjan tilalle pelkkä yksittäinen pysty. En saanut ratsastettua Aksua hyvin sisälle sarjan ensimmäiselle esteelle, jonka vuoksi jälkimmäisen esteen selvittäminen oli enemmän kuin haastavaa.

Viime valmennuksen videoiden katselusta kauhistuneena keskityin tällä kertaa erityisesti käsiini ratsastuksessa; käytin kaiken tahdonvoimani ja energiani siihen, että kädet pysyisivät hiljaa alhaalla. Onnistuin ainakin paremmin kuin viime kerralla, mutta seuraavalla kerralla saankin taas keskittyä siihen, etten ratsasta kädet liian alhaalla ja liimattuna kiinni hevosen säkään...

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

Kommenttisi tulee näkyviin vasta kun olen hyväksynyt sen, älä siis suotta kirjoita kommenttiasi moneen kertaan! :)
Huomaathan, etten julkaise asiattomia tai arvostelevia kommentteja; opettajat ja valmentajat hoitavat ratsastukseni korjaamisen.

Suositut tekstit

Kuukauden luetuimmat