Aina ei voi onnistua...

...ei edes ihan joka kerta. Harmittavaisinta asiassa hevosharrastuksessa vain on se, ettei aina voi syyttää toista osapuolta, hevosta. Tänään oli siis naapuritallissa seurakisat, joissa hypättiin 70 cm. Luokat alkoivat tuosta korkeudesta, joten meillä ei ollut mahdollisuutta ratsastaa helpompaa 60 cm rataa alle. Jännitin itse ihan hirvittävästi, aamulla herätessä olin varma että oksennan. Koska Winnie peilaa niin vahvasti ratsastajansa mielentiloja, ei mistään tullut alkuunkaan mitään. Jo varustaessa Winnien silmät ja korvat pyörivät väkkärää ja itse hermostuin vain lisää. Jäätiin jälkeen omasta aikataulusta, enkä ehtinyt verrytellä ponia kuin käynnissä ennen maneesiin siirtymistä. En ollut valmistautunut, en ollut rauhallinen. Olin ihan kaikkea muuta!

Maneesiin päästessämme Winnien jännitys purkautui ja se loikkasi - satulaan palatessani rojahdin jotenkin toisen käden sormieni päälle, taisin venäyttää/reväyttää pikkurillin ja nimettömän. Tuo toimi mulle jossain määrin herätyksenä; nyt on Essi pakko keskittyä ja ratsastaa. Lopetin pidättämisen ja hidastamisen ja annoin ponille enemmän tekemistä ravissa ja laukassa. Pikaisesti poni rauhoittuikin ja saatiin varsin hyviä hyppyjä verryttelyesteille.

Radalle lähdettäessä kämmäsin heti alkuun; arvioin väärin ensimmäisen tien esteelle ja jouduin tekemään aika tiukan käännöksen. Winnielle este tuli aivan puun takaa, joten se käytännössä väisti estettä sujahtamalla sen ohi. Oma moka; olisi pitänyt valmistella paremmin ja näyttää este ponille, eikä olettaa sen hyppäävän yhtäkkiä eteen tullutta estettä. Toisella yrityksellä päästiin jo yli, mutta Winnie singahti eteen niin lujaa, etten ehtinyt saada sitä kunnolla kiinni ennen seuraavaa estettä. Käänsin ponin pois esteeltä tietoisesti. En halunnut ottaa riskiä, että poni lähtee hyppyyn vinolta tieltä ja aivan liian kaukaa. Winnie kun ei oikein edes ymmärrä, että huonossa paikassa voi kieltää. Se kiipeää mistä vain yli, vaikka tie olisi maailman huonoin ja mahdollisuus esteen sekaan hyppäämisestä olisi suuri.

Hylkäämisestä huolimatta saatiin jatkaa rata loppuun saakka. Loput sujuikin oikein hienosti, rata oli oikeastaan yksi parhaista ikinä. Winnie hyppäsi hyvistä paikoista ja oli juuri sopivassa vireessä. Se eteni hyvin ja oli energinen, mutta tuli pidätteestä kiinni. Yhden okserin takapuomin se otti mukaansa takajaloilla, mutta muuten loppurata oli puhdas. Erityisen ylpeä olin siitä, että poni taisi tulla yhtä kertaa lukuunottamatta kaikilta esteiltä alas oikeassa laukassa. :)

Mikäli Winnie ei ole kuukauden kuluttua mennyt kaupaksi, on seuraavat kisat meillä kotitallilla. Silloin hypätään 60 ja 70 cm ja korjataan tämänpäiväisiä virheitä.