tiistai 25. syyskuuta 2012

Kuka saa arvostella?


Arvostelu, arviointi, neuvominen, opettaminen, korjaaminen, vittuilu. Raja näiden välillä on häilyvä ja joskus tulkinnanvarainenkin juttu. Etenkin ratsuihmisten parissa kaikkia näitä tapahtuu paljon, on varmasti tapahtunut aina. Itse ainakin muistan ihan pienestä asti kasvaneeni sellaisessa talliympäristössä, jossa toisia arvostellaan - yleensä selän takana. Myöhemmin harrastuspiirin laajetessa koin oloni "tutun turvalliseksi", kun huomasin käytännön olevan sama joka puolella. Onko se hevosihmisillä verissä vai mistä järkyttävä tarve arvostella, arvioida ja päteä syntyy?

Eniten ainakin minua huolestuttaa se, että arvostelu tapahtuu selän takana tai vaihtoehtoisesti internetissä anonyyminä. Arvostelija harvoin tuntee arvostelunsa kohdetta, mutta tuntee silti palavaa tarvetta ilmaista oma mielipiteensä muille tai turvallisesti anonyyminä suoraan arvostelun kohteelle. Mikä ratsuihmisissä synnyttää tarpeen arvostella muiden ratsastusta, tapoja tai valintoja? Onko taustalla kateus, oman elämän ongelmat vai todellinen taivaan lahja, valmis masteropettajan pätevyys? Epäilen etenkin viimeisintä. Uskallan väittää, että suurin osa arvostelijoista ei ole arvostelunsa kohdetta taitavampia.

Mikä oikeuttaa arvostelemaan toista? Mielestäni hevospiireissä ainoastaan kilpailuiden tuomarilla tulisi olla lupa ja oikeus arvostella. Tuomari on pätevä, asiantunteva ja ammattilainen. Hän todella tietää, mitä tekee. Lisäksi kilpailuiden osallistuja on tehnyt tietoisen päätöksen osallistua kilpailuun ja tulla arvostelluksi. Ratsastustunneilla opettajankaan ei kuulu arvostella, vaan opettaa ja korjata virheitä. Arvostelu ja opettaminen ovat kaksi eri asiaa. Mikäli taas opettajallakin on oikeus vain opettaa, niin miksi niin usein kentän laidalla tapahtuu arvostelua muiden hevosharrastajien toimesta?

Seuraavaksi herääkin kysymys "miksi". Miksi hevosihmiset arvostelevat, saako siitä jotain tyydytystä vai pönkitetäänkö sillä omaa itsetuntoa? Paraneeko mieli huonosti mennen valmennuksen jälkeen, kun voi itse kommentoida toisten virheitä? "Aina on joku minua huonompi". Ei arvostelua ainakaan puhtaasta välittämisestä tehdä, tai jos tehdään, niin jokin yhtälössä kuitenkin mättää. Kuten kilpailuissa, pitäisi arvostelussa olla kaksi tasavertaista osapuolta - arvostelija sekä arvostelun pyytäjä, vastaanottaja. Yhtälö ei siis toimi, mikäli arvostelija ottaa oikeuden tehdä arvioita ja korjata toisen virheitä ilman toisen pyyntöä.

Etenkin hevosihmisten blogeissa olen huomannut huolestuttavan määrän arvostelevia kommentteja, erityisesti anonyymeiltä kommentoijilta. Milloin arvostellaan istuntaa, milloin apujenkäyttöä, milloin mitäkin. "Kamalaa ratsastusta!" "Kamala hyppytyyli!" "Käyttäisit enemmän ulko-ohjaa!" "Hankkisit valmentajan!" "Lopeta ratsastus kun et kuitenkaan osaa!" "Heppa kärsii kun revit suusta!". Noniin, ja mitäköhän näilläkin kommenteilla saavutettiin? Korjaantuivatko ratsastajan virheet? Saiko bloggaaja asiallista ja asiantuntevaa palautetta? Saiko kommentoija hyvän mielen? Uskaltaisin vastata kaikkiin ei.

Tuollaisia kommentteja lukiessa herää ajatus siitä, onko ratsastus oikeutettua kaikille? Eikö harrastelija saa ratsastaa, kun ei tahdo tai pysty käymään valmentajan tunneilla korjaamassa virheitä istunnassaan? Eikö ratsastuskoulun oppilaat saa hypätä esteitä, kun eivät kuitenkaan pääse aina hyppyihin mukaan? Täytyykö kaikkien pyrkiä täydellisyyteen? Ja jälleen kerran ratsastuksesta katoaa ilo.

20 kommenttia

  1. Tosi hyvä teksti, täyttä asiaa kyllä joka sana! :)

    VastaaPoista
  2. Täyttä asiaa! Olisin voinut kommentoida tähän jotain fiksua mutta veit kaikki sanat suustani :D

    VastaaPoista
  3. Täyttä asiaa tosiaan joka sana. Omaan blogiin tuli eilen joku arvosteluvyöry, - ja kaikki tokikin anonyymejä :)

    VastaaPoista
  4. Ja tarkoitan melko negatiivistä vyöryä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siihen ei tarvita kuin yksi anonyymi, jolla on syystä tai toisesta huono päivä. Kommentoijat jakommentit lietsoo toisiaan, innokkaimmat linkittelee blogeja ht-nettiin saadakseen jonkinmoisen armeijan mielipiteidensä taakse - kokeakseen jotain ylemmyyden tunnetta? Ja arvostelun aiheeksihan kelpaa oikeastaan mikä vaan, kyra kyrklundin ratsastuksestakin nämä taitajat löytää mielin määrin korjattavaa;) pää pystyyn siis, turha välittää ja pahoittaa mieltä!

      Poista
  5. Tosi huippu teksti ja täysin totta ! :)

    VastaaPoista
  6. Hyvä kirjoitus, tykkäsin!
    Itsekin sorrun arvostelemaan, sen myönnän, mutten mene sanomaan asiasta henkilölle tai juoruamaan jollekin muulle. Lähinnä alan miettimään, miten itse toimisin kyseisessä tilanteessa tai miten pitäisi toimia.
    Tämäntapainen "arvostelu" tai asioiden mietiskely on mielestäni ihan tervettä, mutta pahansuopaa arvostelua voisi kyllä (hevos)piireissä vähentää kukin omalla kohdallaan (:

    VastaaPoista
  7. Taas täysin asiaa. Ja saman asian voi sanoa kahdella eri tavalla, sillä ilkeällä ja halveksivalla tai rakentavalla ja myönteisellä tavalla. Esim. jos joku ei niin kokenut estehyppääjä laittaa videon jossa hyppää ja ei myötää, siitä voi joko sanoa, et "Voi vitun idiootti, myötää ! Pilaat koko hevosen ku et osaa ratsastaa !" tai vaihtoehtoisesta huomauttaa asiasta pehmeämmin, kuten " Ensi kerralla myötää hiukan enemmän, silloin hyppy on helpompi molemmille. Hyvin hyppäät muuten !" ja aina voi yrittää niitä positiivisiakin puolia löytää :) liityin lukijaks :D tykkään sun tyylistä kirjottaa kun se on tommonen asiallinen ja positiivinen (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta tuokin, hampurilaispalaute kunniaan! ;) Toki lopulta voi aina miettiä, että onko se arviointi tarpeellista missään muodossa. Onko videon lataajan tarkoitus esitellä ratsastustaan ja pyytää siitä kommentteja, vai onko se blogissa piristämässä postauksia tai esittelemässä hevosen uusia varusteita. Suurimmalla osalla ratsastajista on kuitenkin se oma opettaja tai valmentaja, jonka tehtävä on opettaa ja puuttua ongelmakohtiin - pari hyppyä videolla tai kuvassa ei oikeastaan kerro ratsastajasta yhtään mitään. :)

      Tervetuloa blogin lukijaksi, toivottavasti viihdyt! :)

      Poista
  8. Tämähän on asiaa! Itsestäni ollaan puhuttu samassessa tallissa misä on julita ja winnie niin selän takanapahaa. Ollaan se sovittu jo se aikoja sitten (tapahtui vuos sitten vai kaks) mutta kyllä se jäi kaihertelemaan mielen yllä. Yki tapaus oli semmoinen kun olimme tulossa katsomaan yhden kaverini alkeiskurssia toisenkaverini kanssa. Toiselle kaverilleni ompulle(nimi vaihdettu) soitettiin tallilta nimeltä Anna(nim vaihd) Ja sanoi että saan hoitaa Prinssiä tälläkerralla, paitsi että hän sanoi ompulle oikeesti et tehään tämmöinen åieni jäynä. Omppu oli silloin paraskaverini. Kun pääsimme tallille menin rapsutamaan vähän prinssiä kunnes anna tuli paikalle ja sanoi että ``se oli sit vits`` en tienny mitä hän tarkoitti joteen olin okei. kun olin menossa talliinpäin kaikki muut menivät sinne missä anna oli ihmettelin yksikseni tallissa kunnes alkeisryhmäläinen tuli minun luokseni ja kertoi että puhuivat pahaa sitten minun päässäni syttyi, kaverini kertoi koko stoorin ja siinä kohtaa minua ei häirinnyt anna vaan ompun käytös koska hän ei kertonut.No hoidin sitten valtsua viellä ilkeämpää oli se että kun valtsua on vaikea avustaa talutaen niin jotkut tytöt naureskeli kentän laidalla jopa anna ja omppu. mietin monta viikkoa kertoisinko tallin omistajalle vai en mutta lopulta se jäi



    Tässä tulee mieleen miten se vaihe vaan jää päälle ketä tämmöisestä tykkäisi. Mutta todella hieno tekstin sait aikaa ;)

    ps: en jaksanut kirjautua sisälle joten tulin anonyyminä :D

    VastaaPoista
  9. Kiva blogi sulla ;D Olisi kiva jos kävisit minunkin blogissani ;) ja liittyä lukijaksi jos tykkäät, minä liityin sinun blogisi lukijaksi.

    raviponisasu.blogspot.com

    ps. olen varmaan joskus katsonut youtubesta videosi

    VastaaPoista
  10. Mitään kommenttejani en tarkoittanut pahalla mitä sanoin hyppäämisestä, valmetajasta ym, mutta näköjään käsitit sen niin.
    Voin myöntää rehellisesti että olen kokeneempi kuin sinä ja toivonkin että näet kommenttini positiivisena ja lähdet kehittämään niitä osa-alueita, koska silloin kehityt itse hevosen kanssa parina. Tarkoitukseni ei ollut missään nimessä loukata sinua, koska minusta sinulla on tarmoa mennä eteenpäin vaikkakin esteitä on näkyvissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä blogiteksti ei ole missään nimessä vastaus aikaisempaan kommentointiisi! :) En siis todellakaan ottanut kommentointia itseeni. Tämä teksti heräsi lähinnä kommenteista, joita olen lukenut muiden blogeista, itse olen saanut minimaalisen vähän negatiivisia kommentteja tai edes neuvovia kommentteja. Itse olen kanssasi täysin samaa mieltä siitä, että ollaan ratsukkona Winnien kanssa valmentajan tarpeessa. Itse karsastan lähinnä konkreettisia neuvovia kommentteja "ratsasta näin, tee näin", sillä ne kuuluvat vain opettajalle/valmentajalle.

      Poista
    2. Ja pahoittelut siis, jos teksti tuntui sinulle osoitetulta! Näin ei siis kuitenkaan ollut. :)

      Poista
  11. Täyttä asiaa! Mä ihailen sua tosi paljon ja oot mun esikuva! (oon 01) Mulla on poni ja toivoisin että osaisin käsitellä hevosia yhtä hienosti kuin sää! Ja jos kerran muka ratsastat liian kovalla kädellä ja Winnie kärsii kun ratsastat, miks se tykkäis susta noin paljon? Tsemppiä, älä anna niiden haukkujien haitata!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla! :) nuo tekstin kommentit ei siis olleet omasta blogistani, vaan muiden eri ihmisten blogeista. Kukaan ei ole siis väittänyt winnien kärsivän ;) onneksi!

      Poista
  12. Hieno blogi sinulla ja mielenkiintoinen teksti ja tämä taitaa koskettaa hevospiireissä kaiken ikäisiä. Enemmän kannustusta ja taitoa on myös antaa palaute siten, että vastaanottaja saa siitä itselleen hyvän mielen, olipa palaute sitten korjaavaa, kannustavaa, ihailevaa tai ihan mitä vain. Yleensä se korjaavan palautteen antaminen vaatiikin jo lähettäjältä taitoa, miten sanoa asiasta siten, ettei vastaanottaja pahoita mieltä vaan se synnyttäisikin halun huomata, että itseasiassa niinhän se pitäisikin mennä. Hienon ulkoasun olet luonut blogilessi ja näin iäkkäänä tätinä menet hienosti esteitä ponillasi.

    VastaaPoista
  13. Hyvä teksti ja hienosti kirjoitettu. Asiat muotoiltu niin että pitäis mennä jokaisen kaaliin! :) ...Varsinkin kuvien perusteella arvostellaan hyvin paljon näitä istuntavirheitä ja niitä suusta repimisiä... Kukaan ei voi tietää mitä tilanteessa on tapahtunut, esim. Jos hevonen on säikähtänyt, niin harvemmin siellä ollaan pitkillä ohjilla ja silitetään harjaa. Eikä kukaan tiedä kyseisen hevosen ratsastettavuutta ellei kommentoija ole sitten hevosella ratsastanut. Kiitos tästä tekstistä, olit pukenut mietteeni sanoiksi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, mukavaa että olet samaa mieltä tekstin kanssa! :)

      Poista

Kommenttisi tulee näkyviin vasta kun olen hyväksynyt sen, älä siis suotta kirjoita kommenttiasi moneen kertaan! :)
Huomaathan, etten julkaise asiattomia tai arvostelevia kommentteja; opettajat ja valmentajat hoitavat ratsastukseni korjaamisen.

Suositut tekstit

Kuukauden luetuimmat