torstai 14. huhtikuuta 2011

Paskan viikon piristys

Pääsin sitten lopultakin hyppäämään Pojulla, enkä nyt oikein osaa päättää oliko se hyvä vai huono asia. Sujui niin hienosti että nyt on todella kurja luopua ponista kun se sunnuntaina lähtee, mutta toisaalta taas oli kiva että viimeinen ratsastuskerta meni näinkin kivasti, tähän oli hyvä lopettaa :) Jäi ainakin hyvä mieli ja tottakai käyn Pojua ja omistajia moikkaamassa jatkossa.

Kävin siis jo aamulla ratsastamassa, oltiin sovittu tunti siihen 11 paikkeille. Verkkasin ensin yksin n 20 min, jonka jälkeen opettaja tuli ja hypättiin puolisen tuntia. Tehtävänä oli kolmen esteen "rata", jota tultiin yksittäisinä esteinä ja erilaisina esteiden yhdistelminä. Yritin kovasti saada rataa piirrettyä, mutten löytänyt netistä ohjlemaa jolla piirustuksia voisi tallentaa :( Macissa kun ei ole perus painttia. Videolla kuitenkin tulee hyvin selväksi missä ja miten esteet sijaitsi.

Alkuun tehtiin temponlisäyksiä ravissa niin, että ponin pitää lähteä pohkeesta kunnolla eteen. Sen jälkeen taas tuli istua nätisti hiljaa ja palata normaaliin raviin. Esteilläkin treenattiin tuota eteenpäin käskemistä, kun helposti jään joko puristamaan pohkeella tai pyydän liikaa myös silloin kun poni jo liikkuu. Johtuu varmaan lähinnä siitä että olen vain Julilla hypännyt viime aikoina, se kun ei ikinä "jo liiku". Tulin ristikkoa ja pystyä ensin erikseen ja sitten peräkkäin, jonka jälkeen hypättiin kaikkia kolmea estettä peräkkäin. Ensimmäiset kerrat Poju vähän kyttäsi, muttei kuitenkaan kieltänyt :)  Lopulta esteitä nostettiin ja olisikohan ne olleet 50-65 cm.  Kuvia ei ole eikä videoitakaan kuin tämä yksi viimeisistä hypyistä, kun sattumalta maneesiin tuli juuri sopivasti ihminen joka lupasi videon ottaa. En nyt jaksanut muokata ääniä tai muutakaan pois, kärsikää.

Video ei taas suostu latautumaan tänne, niin tässä linkki youtubeen.  http://www.youtube.com/watch?v=ulat9koG0tU

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

Kommenttisi tulee näkyviin vasta kun olen hyväksynyt sen, älä siis suotta kirjoita kommenttiasi moneen kertaan! :)
Huomaathan, etten julkaise asiattomia tai arvostelevia kommentteja; opettajat ja valmentajat hoitavat ratsastukseni korjaamisen.

Suositut tekstit

Kuukauden luetuimmat