Mitä tapahtui vuodessa?

Aika on lentänyt kuin siivillä oman ponin kanssa. Tuntuu, että siitä ei ole kuin hetki, kun istuin auton takapenkillä maailman pisimmältä tuntuvalla matkalla hakemaan ihan omaa ponia. Kuitenkin ensikohtaamisesta Wilman kanssa on ehtinyt vierähtää jo vuosi!

Niin lyhyeltä kuin kokonainen vuosi tuntuikin, sen aikana on ehtinyt tapahtua hirvittävän paljon. Wilma on kehittynyt nopeammin kuin uskalsin ikinä edes toivoa ja itse olen oppinut niin hevosista kuin hevosen omistamisestakin asioita, joiden merkityksellisyyttä en osannut edes aavistella ennen omaa hevosta.

Ulkopuolisille näkyvin muutos on varmasti tapahtunut Wilman liikkumisessa. Muutos niin ratsastettavuudessa kuin lihavuuskunnossakin on helppo nähdä näistä kuvapareista, jotka ovat melko tarkalleen samoihin aikoihin kuvattu vuosi sitten ja nyt alkukeväästä.

Ravin vertailukuvat kokoavat yhteen merkittävimmät muutokset, joita ollaan saatu yhdessä aikaan vuodessa. Wilma on ensinäkin laihtunut ylipainoisesta normaaleihin mittoihin, mikä on vaikuttanut kokonaisvaltaisesti ponin hyvinvointiin. Liikkuminen on kevyempää ja nivelet rasittuvat vähemmän, kun kannettavana ei ole ylimääräistä painoa. Painomittanauhan mukaan Wilma laihtui vuoden aikana lähes sata kiloa! Alkutilanne oli 484 kiloa 22.3.2019 mitattuna, kun taas tällä hetkellä mittanauha näyttää noin 390 kiloa.

Minulle tullessaan Wilma oli suustaan ja ylipäätään päästään todella levoton. Se aukoi suutaan, kiskoi ohjia ja heilutti päätään voimakkaasti ylös ja alas. Myödätessään kädelle se valui matalaksi ja kuolaimen taakse. Eläinlääkäri tutki Wilman ja sen kuolain todettiin sille liian lyhyeksi - muuta vikaa tai vaivaa ei löytynyt. Kuolainta vaihtamalla ja ponin lihas- ja kestävyyskuntoa rakentamalla työskentelystä on tullut Wilmalle mieluisampaa ja se on rauhoittunut edestä paljon ja jaksaa nyt jo kantaa itseään korkeammassa muodossa valumatta kuolaimen taakse. 

Edelleen Wilma on herkkä reagoimaan suullaan - jos sitä jännittää tai se kokee harjoiteltavat asiat vaikeiksi, se alkaa herkästi mupeltaa kuolainta. Aggressiivinen pään heiluttelu ja suurieleinen suun aukominen on kuitenkin jäänyt pois. 

Laukan muutoksessa näky kerätty voima ja lihaskunto. Vuosi sitten laukka oli kiivasta ja melko tasapainotonta. Wilma laukkasi melko pitkänä ja korvasi puuttuvan voiman vauhdilla, jolloin se myös helposti tuli etupainoiseksi ja makasi kuolaimella. Laukan osalta meillä riittää vieläkin paljon tekemistä, mutta tällä hetkellä Wilman laukkaa voitanee jo sentään kutsua laukaksi. Kokoaminen on vieläkin vaikeaa, mutta poni kykenee jo kantamaan itsensä laukassakin selän läpi ja tekemään siirtymisiä laukan sisällä lyhyempään ja pidempään laukkaan.

Ohjastuntuma on laukassa nyt pääosin todella kevyt - Wilma kantaa itse itsensä, eikä makaa kuolaimella suu auki. Pukittelu on jäänyt myös lähes kokonaan pois. Ensimmäiset kuukaudet oman ponin kanssa olivat vähintäänkin jännittäviä, sillä jokainen ratsastuskerta oli yhä pukkien laskemista. Alle kymmenen pukkia ratsastuskertaa kohden oli oikein hyvä tulos, jos ohjelmassa oli ollut laukkaa. Pukittelulle ei löytynyt mitään syytä, mutta se väheni radikaalisti Wilman kunnon kohentuessa ja sen päästessä laukkaamaan enemmän ja säännöllisemmin.

Tällä hetkellä pukittelu on vain osa Wilman reaktiivisuutta - se voi pukittaa protestiksi liian napakasta pohjeavusta ja todennäköisesti pelästyessään äkillistä rasahdusta takanaan. 

Pohkeenväistöt ovat yksi konkreettinen esimerkki Wilman ratsastettavuuden kehityksestä. Vuosi sitten Wilma oli tasapainoton ja levoton, mutta alkoi kuitenkin tasaantua perustyöskentelyssä saadessaan kuntoa. Kaikki vähänkään vaikeat asiat saivat kuitenkin aikaan protestin; sivuttaisliikkeet, peruutukset, avotaivutukset, vastataivutukset... Wilman mielipide esimerkiksi pohkeenväistöistä oli erittäin selkeä - se lähti mielummin lentoon kuin laittoi takajalkojaan ristiin!

Vuodessa Wilma on alkanut suorittaa sujuvia pohkeenväistöjä, avotaivutuksia, sulkutaivutuksia, takaosankäännöksiä ja vastalaukkoja. Toisinaan se mupeltaa kuolainta kertoakseen, että tehtävä vaatii keskittymistä ja on hieman vaikeaa, mutta ohjien kiskominen, pohjetta vasten karkaaminen ja totaalinen kieltäytyminen tehtävistä on mennyttä aikaa.

Wilman ratsastettavuudessa on vuodessa tapahtunut paljon ja olen varmasti myös ratsastajana kehittynyt jonkin verran. Olen päässyt säännöllisesti ratsastamaan Wilman lisäksi muitakin hevosia, vaikka jouduin Wilman myötä luopumaan esimerkiksi vuonohevosprojekti Aaposta aikatauluhaasteiden vuoksi.

Kulunut vuosi on kaikista hevosharrastusvuosistani eniten tuonut uutta ajateltavaa ja haastanunt myös muuttamaan omia ajattelu- ja toimintatapoja hevosten kanssa. Voisi ehkä tiivistää ja sanoa, että vuoden aikana olen kokenut kasvavani ratsastajasta hevosenomistajaksi. Vastuu hevosesta ja sen hyvinvoinnista on kasvattanut ajattelemaan laajemmin ja näkemään kokonaiskuvan ja siihen liittyviä syy-seuraussuhteita.

Vuokraajana maksoin ratsastuspäivästä. Huolehdin hevosen hyvinvoinnista sen yhden päivän ajan, mutta en ollut vastuussa varsinaisesti hevosen kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista pitkällä aikavälillä. Saatoin laskeskella, kuinka paljon ratsastuskerta omalla hevosella tulisi maksamaan; tallivuokrat, kengitykset, rehut, raspaukset, valmennukset jaettuna jokaiselle kuukauden päivälle, jona istuisin hevoseni selässä.

Näin jälkeenpäin vähän huvittaa. Nyt en käytä satoja euroja kuukaudessa ratsastaakseni, vaan omistaakseni hevosen. En koe menettäväni rahaa lähtiessäni ponini kanssa taluttaen metsään, vaikken ikinä maksaisi toisen hevosen metsässä kävelyttämisestä.

Saadessani pitää Harria muutaman vuoden kuin omaani, pääsin harjoittelemaan niin ruokinnan kuin liikunnankin suunnittelua ja huolehtimaan hevosen kokonaisvaltaisesta hoidosta; perehdyin vanhenevan hevosen nivelvaoivojen ennaltaehkäisyyn ja hoitoon sekä lihashuoltoon. Vastuu hevosen terveydestä ja sen tutkimisesta ei kuitenkaan ollut minulla.

Wilman kanssa olen saanut kasvattaa hevosenomistajan tuntosarvia. Niillä havainnoin kaikkea; paljonko hevoseni juo, millaista sen lanta on? Onko mahdollista, että sen suolistossa on hiekkaa, koska on aika syöttää psylliumkuuri? Seisooko poni tarhassa normaalissa asennossa, vai viestiikö sen asento kiputilasta? Entä sen ilme? Liittyykö muuttunut käytös kiimaan, säähän vai johonkin muuhun? Istuuko satula edelleen hyvin? Onko jalat lämpimät tai turvonneet? Onko poni kylmissään viimassa, tarvitsisiko se loimen myös tuulisina päivinä? Johtuuko kuolaimen imeskely tänään lihasjumista, peurojen aiheuttamasta hermostuneisuudesta, liian korkeasta vaatimustasostani, vai onkohan satula käynyt liian leveäksi?

Hevosen käyttäytyminen on saanut myös paljon ajatuksiani. Erityisesti viimeisen vuoden aikana on kypsynyt ymmärrys siitä, että hevosella on aina käytökseensä jokin pätevä syy. Ponit eivät pukita vain koska ovat poneja, eivätkä ne heittäydy kuuroiksi ulkoavuille vain halusta olla hankalia. Wilma esimerkiksi tanssii raivostuttavasti käytävällä ja pitkään turhauduin, koska en tiennyt miksi.

En tiedä vieläkään, mutta voin vain arvailla. Onko oma energiatasoni liian korkealla? Onko tarhassa jo tapahtunut jotain, miksi Wilma ei ole rento ja rauhallinen? Onko tallissa liikaa hälinää? Lopulta käytöksen syyllä ei ole merkitystä, jos se ei ole jotain, mihin voisin vaikuttaa. Sen sijaan voin opettaa ponille, mikä on käytävällä toivottua käytöstä ja palkita sitä rauhoittumisesta.

Haastavana ja reaktiivisena ponina Wilma on pakottanut minut opettelemaan ymmärrystä. Aina en voi ymmärtää miksi hevonen käyttäytyy epätoivotulla tavalla, mutta minun pitää ymmärtää, että siihen on kuitenkin jokin hevosen mielestä täysin pätevä syy. Ratkaistakseni tilanteen joudun pohtimaan miten saan ponin toimimaan haluamallani tavalla - jos en ole johdonmukainen ja saa Wilman energiatasoa laskettua, en tule onnistumaan. Pelkästään kieltämällä en saa tuloksia, vaan merkittävimmässä osassa oppimisessa ovat kehut.

Vastuu omasta hevosesta on valtava, mutta palkitseva. Olen onnistunut pitämään hevosen hengissä kokonaisen vuoden ja voin ylpeänä sanoa, että se voi hyvin. Olen varmasti tehnyt paljon virheitä, mutta monessa asiassa olen myös onnistunut! Opittavaa ja parannettavaa riittää kuitenkin vielä loputtomiin. Sanotaan, että tieto lisää tuskaa, mutta se tuska kuuluu jokaiselle vastuuntuntoiselle ihmiselle, jonka harteilla on yhdenkin toisen elävän olennon hyvinvointi.