lauantai 28. maaliskuuta 2020

Kivunlievitystä lämmöstä niin kaksi- kuin nelijalkaisillekin urheilijoille

Kaupallinen yhteistyö Back on Track kanssa.

Hevoset ovat urheilijoita, joiden suorituskyvyn ylläpitämiseen ja parantamiseen kiinnitetään valtavasti huomiota. Hierojat ja kraniohoitajat eivät ole enää vain arvokkaiden kilpahevosten luksusta, vaan yhä useampi harrastehevonen on myös hierojan vakioasiakas.

Hevosia ja niiden liikkumista on tutkittu paljon, minkä myötä tietämys rasituksesta johtuvien vammojen ennaltaehkäisystä ja hoidosta on varsin hyvällä tolalla. Kuten ihmisillä, myös hevosilla merkittävässä roolissa molemmissa ovat lämpö ja kylmä.


Lämpö toimii suojana niin nivelille, jänteille kuin lihaksillekin. Hyvin lämmitelty lihas ja jänne kestää venytystä paremmin kuin kylmä ja ehkäisee vammojen syntyä. Nivelten aineenvaihdunta taas kiihtyy liikkeen tuomasta lämmöstä ja voitelevasta nivelnesteestä tulee juoksevampaa, jolloin se suojelee nivelpintoja kulumiselta. Tämän vuoksi huolellinen alkuverryttely onkin erityisen tärkeää; kun keho on verryttelyn aikana lämmennyt, vammojen riski urheilusuorituksessa pienenee.

Akuuttien vammojen hoidossa taas kylmä on korvaamaton ensiapu. Esimerkiksi hevosen jalkojen kylmääminen perustuu jänteiden mikrovaurioiden etenemisen katkaisuun supistamalla mikroverisuonia. Kylmä laskee turvotusta ja lievittää kipua sekä tulehdusta. Jaloistaan tervekin hevonen hyötyy ennaltaehkäisevästä kylmäämisestä erityisen rankkojen treenien jälkeen!


Kylmähoidon jälkeen mikrovaurioiden paranemista voidaan tehostaa lämmöllä, jolloin laajenevat verisuonet pääsevät kuljettamaan pois kuona-aineita ja tuomaan tilalle puhdasta verta. Hyvä nyrkkisääntö vammojen hoidossa on uuteen kylmää, vanhaan lämmintä. Akuutteihin vammoihin siis aina kylmää, kun tulehdus on vielä päällä. Vanhoja vammoja voi hoitaa lämpimällä. Tuoreissa vammoissa lämpö on vahingollista, sillä se ylläpitää tulehdusta.

Hevosistaan huolehtiessa monet ratsastajat laiminlyövät omaa kehonhuoltoaan - niin ennaltaehkäisevää kuin hoitavaakin. Tiedän kymmenittäin hevosenomistajia, jotka eivät käy itse hierojalla, mutta joiden hevosta hierotaan säännöllisesti. Omasta venyttelystä ja verryttelystään ennen ratsastusta huolehtiva ratsastaja taas on jotain sellaista, mitä en ole tainnut nähdä ikinä! Toki lukeudun näihin sankareihin itsekin, täytyy myöntää. On kuitenkin kovin ristiriitaista vaatia hevoselta täydellisyyttä hipovaa urheilusuoritusta, jos selässä kiikkuu vino ja jäykkä ratsastaja, joka parantelee burana-kuurilla vielä venähtänyttä rannettaan.


Jos minä olisin hevonen, olisin omistajalleni varsinainen työmää kehonhuollon suhteen. Tai no, todellisuudessa olisin varmasti saanut lopetuspäätöksen jo ennen ratsu-urani alkamista, sillä kärsin luustosairaudesta, jonka vuoksi olen ehtinyt käydä leikkauspöydällä jo viidesti. Leikkaukset ovat parantaneet elämänlaatuani merkittävästi, mutta jättäneet myös jälkensä. Esimerkiksi lapaluustani on jouduttu poistamaan puolet, minkä vuoksi lavan lihakset on kiinnitetty niille kuulumattomiin paikkoihin. Käden liikeradat onneksi palautuivat intensiivisen fysioterapian avulla lopulta normaaleiksi, mutta lihakset rasittuvat ja kipeytyvät edelleen helposti.

Sain yhteistyössä Back on Trackilta testattavakseni Welltex teippiä, jota voi käyttää kuten tavallista kinesioteippiä esimerkiksi korjaamaan liikeratoja, mutta myös suoraan kipukohdan päälle ilman osaamista ja ymmärrystä kinesioteippauksesta. Omalla kohdallani teippi toimii kaksitehoisesti; se ohjaa leikatun lavan liikeratoja ehkäisten rasitusta ja hoitaa samalla helposti kipeytyviä lihaksia.


Back on Track tuotteet Welltex teippi mukaanluettuna on valmistettu materiaalista, joka heijastaa kehon omaa lämpöä takaisin pitkäaaltoisena infrapunasäteilynä, joka kiihdyttää verenkiertoa ja sen myötä laukaisee lihasjännityksiä. Lämpösäteily on omiaan vammojen ennaltaehkäisyssä, minkä vuoksi BOT -tuotteita suositellaankin käytettäväksi erityisesti ennen treeniä.

Omat kokemukseni BOT-tuotteista rajoittuivat pitkään hevosten tuotteisiin - Harrin eläkevuosina tuli hoidettua niin hevosen jalkoja kuin selkääkin. Öisin käytössä olleet tallisuojat tuntuivat lyhentävän hevosen vertymiseen kuluvaa aikaa, mutta varsinaisesti tuotteiden tehokkuudesta vakuutuin vasta otettuani itse käyttöön tuubihuivin ja talvikenkien pohjalliset. Niskan jumeista johtuva päänsärky hellitti ilman lääkkeitä ja varpaatkin pysyi lämpiminä! Nyt viikon verran testissä ollut poolopaita on ollut varsinainen kirsikka kakun päällä; pukemalla aamulla paidan päälle olen hoitanut kaikki ongelma-alueeni kerralla; lavat, hartiaseudun ja rasituksesta kiukuttelevan ranteen.


Back on Track tuotteet ovat itselläni käytössä pääasiassa ennaltaehkäisevänä lisänä ikään kuin pellava Wilman ruokinnassa; vatsan kanssa ei ole ollut ongelmia, mutta pellavalla haluan ennaltaehkäistä niiden syntymistä ja hiekan kertymistä suolistoon. Teippi sen sijaan on toiminut jo olemassaolevan kivun ja ongelman hoidossa. Kun huolehdin omasta suorituskyvystäni, teen samalla palveluksen myös Wilmalle. On melkoisen kohtuutonta vaatia hevosta kulkemaan suorassa, jos ratsastaja itse on toispuoleinen ja vino!

Wilma sai testattavakseen uuden Nights Collection sarjan korvahupun. Huput onkin olleet nyt kevään tultua kovassa käytössä Wilman herättyä talvihorroksestaan - etenkin tuulisina päivinä huppu tuntuu hieman rauhoittavan taas kovin reaktiiviseksi ryhtynyttä ponia.


Back on Trackin huppuja saa vain full -kokoisina, minkä vuoksi Wilman huppu pääsi äitini käsittelyyn ennen käyttöönottoa. Huppuosa istui päähän hyvin, mutta korvaosia pienennettiin ompelukoneella pikkuruisiin korviin sopiviksi. Hupun malli sopi niin Wilman päähän kuin suitsiinkin; toisinaan huput asettuvat hölmösti suhteessa otsapantaan, mutta tässä mallissa otsapanta istui hyvin koko matkalta hupun päälle.

Huppu eroaa monista muista markkinoilla olevista korvahupuista pitkällä niskaosallaan, jonka ansiosta se pysyy myös yllättävän hyvin päässä. Olin hieman huolissani hupun käytönnöllisyydestä ilman kiinnityksiä, mutta se on pysynyt hyvin paikoillaan ravisteluista huolimatta molempien suitsiemme alla. Myös suitset ovat pysyneet päässä, mikä on ehkä mainitsemisen arvoinen asia. Muutaman kerran kun olen aikoinaan panikoinut kisapaikalla ponin kanssa, joka on ravistanut päästään niin korvahupun kuin suitsetkin.

Korvahupun sisäpinta on lämpöä heijastavaa materiaalia, joten se on omiaan hoitamaan niskan alueen jännityksiä. Wilma on ollut erityisen miellyttävä ratsastaa ja vaikuttanut kovin tyytyväiseltä lämpöä heijastavan hupun, anatomisten suitsien ja anatomisen kuolaimen yhdistelmään. Näillä eväillä jatketaan treenejä!

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

Kommenttisi tulee näkyviin vasta kun olen hyväksynyt sen, älä siis suotta kirjoita kommenttiasi moneen kertaan! :)
Huomaathan, etten julkaise asiattomia tai arvostelevia kommentteja; opettajat ja valmentajat hoitavat ratsastukseni korjaamisen.

Suositut tekstit

Kuukauden luetuimmat