sunnuntai 8. maaliskuuta 2020

Aivohiki pintaan maastakäsintyöskentelyllä

Wilman ansaittua vähän pidemmän kevyen jakson ahkeran treenaamisen jälkeen, olemme maastoilun lisäksi puuhastelleet paljon kentällä. Täysi lomailu kun ei ole ponin pääkopalle hyväksi, eikä noin muutoinkaan tarkoituksenmukaista, sillä Wilmalla ei ole mahdollisuutta lomailla laumassa monen hehtaarin alueella, jossa sillä riittäisi virikkeitä ja se liikkuisi paljon omaehtoisesti.


Kevyemmän jakson ohjelma on koostunut maastoilusta, jalkapalloilusta, jumppaavista ratsastuksista pääasiassa ilman satulaa ja kuolainta sekä leikeistä ja harjoituksista maastakäsin. Monena päivänä Wilmalla on ollut mahdollisuus juosta ja rällätä kentällä vapaana. Toisina päivinä poni hyödynsi tilaisuuden, toisina se taas jäi portille hölmistyneenä odottamaan, että milloin jatketaan leikkejä. Wilma saa itse päättää juokseeko vai ei, sillä en halua ponin oppivan, että kentällä kuuluu aina vapaana ollessa kerätä kierroksia ja juosta hullun tavalla. Raipan kanssa vauhkoontuneen hevosen perässä juoksemisessa en näe mitään hedelmällistä.



Maastakäsin puuhastelemme yleensä noin 10-20 minuuttia kerrallaan. Harjoittelemme pääasiassa tavallista arkea sujuvoittavia, käsiteltävyyttä parantavia asioita sekä joitain temppuja lähinnä tarjotakseni Wilmalle ajateltavaa. On hassua, miten viidentoista minuutin aivotyöskentelyllä voi olla Wilmaan sama rauhoittava vaikutus kuin tunnin koulutreenillä! 

Maastakäsin niin vapaana kentällä kuin arjessa taluttaessani ponia tarhaan haluan, että Wilma kunnioittaa omaa tilaani. Se ei saa tuuppia tai kävellä yli, vaan toivon sen huomioivan käsittelijänsä pysyttelemällä samassa kävelyvauhdissa ja pysähtymällä vierelle. Kaikenlainen omatoiminen herkkujen hamuaminen taskuista on myös kiellettyä - palkkaa ei haeta, vaan se tuodaan turvan eteen, kun on sen aika. 


Project Happy Athleten eläintenkouluttaja Nina on treenannut kanssamme rauhoittumista. Wilma ymmärsi rauhoittumisen idean nopeasti ja olemme päässeet jalostamaan harjoituksia niin tallin käytävälle varustustilanteisiin kuin vapaana maastakäsittelyynkin. 

Wilma on oppinut, että rauhoittumalla saa todennäköisimmin palkkaa. Niinpä se yhä useammin harjoittelun lomassa laskee päänsä ja odottaa. Tämä on ollut hurjan suuri edistysaskel, sillä ennen rauhoittumisen oppimista Wilma keräsi helposti kierroksia ja turhautui. Nyt ponin energiataso pysyy yleensä koko harjoittelun ajan matalammalla tasolla, mikä helpottaa myös ponin keskittymistä ja oppimista. 

Toki on niitäkin päiviä, jolloin Wilma vain nakkelee niskojaan, kuopii turhautumistaan ja lopulta ottaa hatkat pukkisarjan saattelemana, kun palkkaa ei kuulu, eikä keskittyminen riitä rauhoittumiseen. Tuolloinkin lopetetaan onnistumiseen, kunhan poni on ensin purkanut ylimääräistä turhautumistaan. Höyryjä saa aina päästellä, kunhan pysyttelee poissa ihmisen tilasta.



Oman tilan kunnioittamisen lisäksi arkisiin harjoiteltaviin perustaitoihin sisältyvät käskystä pysähtyminen, peruutus, luoksetulo ja paikoilleen jääminen, "paikka". Aloitamme ja lopetamme harjoittelun aina helpoilla tehtävillä, joista Wilma suoriutuu varmasti. Silloin se ei turhaudu ja malttaa harjoittelun keskivaiheilla yrittää haastavampia tehtäviä, vaikka epäonnistuisikin välillä.

Arjen perustaitojen ohessa harjoittelemme temppuja - yleensä yhtä tai korkeintaan kahta temppua samalla treenikerralla. Maahan käyminen on jo melko vahvasti hallinnassa, joten sen rinnalla voimme harjoitella esimerkiksi harjan nostamista maasta tai kumartamista. Kaksi jälkimmäistä taas ovat niin alkutekijöissään, ettei niitä kannata harjoitella samalla treenikerralla. Tarkoitus olisi kuitenkin saada aikaan mahdollisimman paljon onnistumisia, jotka motivoivat ponia yrittämään jatkossakin.



Uusin arkinen harjoiteltava tehtävämme on ratsastajan noutaminen jakkaralta. Vuosi sitten harjoittelimme paikoillaan seisomista, jotta pääsin kiipeämään jakkaralta satulaan ilman, että hevonen katoaa altani ennen kuin olen saanut jalustimia jalkaani. Nyt selkäännousu onnistuu jo mainiosti, joten hankaloitin tehtävää.

Tavoitteena on, että noustessani jakkaralle Wilma tulee luokse ja asemoi itsensä jakkaran viereen niin, että pääsen helposti kiipeämään sen kyytiin. Jakkaran lähelle hakeutuminen kävi Wilmalta helposti, mutta aluksi sen oli vaikea ymmärtää, että halusin sen astuvan muutaman askeleen ohitseni niin, että jään sen selän kohdalle. Harjoittelua helpotti kuitenkin se, että olen selkäännousuharjoituksissakin palkannut ponia selän yli sen oikealle puolelle, enkä eteen kohti suuta. 

Ratsastajan noutaminen onnistuu jo siinä määrin, että voin kulkea jakkaran kanssa minne päin kenttää tahansa ja noustessani jakkaralle Wilma tulee luokseni ja pysähtyy jotakuinkin jakkaran viereen niin, että pääsen könyämään kyytiin. Poni ei vielä kuitenkaan esimerkiksi siirrä takaosaansa lähemmäs jakkaraa ja saattaa satunnaisesti saapua selkäni taakse niin, että kyytiin pitää kiivetä hevosen oikealta puolelta.



Noin puolen vuoden ajan olemme satunnaisesti harjoitelleet myös kaulanarulla ratsastusta. Ratsastuksen alussa tai lopussa olen käyttänyt kymmenisen minuuttia kaulanarulla pysäyttämiseen ja kääntämiseen. Nyt keväällä olen ensimmäistä kertaa jättänyt varmistuksena olleet suitset pois ja olen ratsastanut pelkällä kaulanarulla, mikäli Wilma on tuntunut hyvältä.

Harjoittelun alkuvaiheessa kaikki tuntui todella hankalalta - Wilma ei selkeästikkään tiennyt, mitä siltä pyysin. Lyhyillä harjoittelupätkillä ja kehuilla palkkaamalla poni on oppinut niin hidastavat kuin kääntävätkin avut. Pidätteisiin Wilma vastaa erittäin hyvin, mikä onkin turvallisuuden kannalta ensiarvoisen tärkeää. Kääntävät avutkin toimivat mainiosti, mutta niihin poni reagoi vielä toisinaan turhankin terävästi.



Ensimmäisellä treenikerralla pelkällä kaulanarulla Wilma reagoi yllättäen mieltään askarruttavaan ratsastustilanteeseen mupeltamalla suullaan, vaikkei päässä ollut suitsia tai edes riimua. Jo aikaisemmin olen todennut, ettei suulla pelaaminen viesti suoraan epämukavuudesta suussa, vaan se on ennemminkin tapa, joka ilmenee uusia tai vaikeita asioita harjoitellessa. 


Onko tapa lähtöisin reagoimisesta epäsopivaan kuolaimeen tai ratsastajan kovaan tai epävakaaseen käteen, en osaa sanoa. Päätelmiä voi olla hankala tehdä, kun hevosen koko historia ei ole tiedossa. Pääasia on kuitenkin kuunnella ja lukea hevosta, jotta voi varmistua siitä, ettei epätoivottu käytös johdu kivusta. 



Wilman ilme rentoutui vähitellen ajan kuluessa ja myöhemmillä treenikerroilla se on ollut selkeästi rennompi heti alusta asti. Treenailu on kuitenkin hyvin leikkimielistä ja kevyttä; suuria tavoitteita ei ole, mutta on kiva harjoitella yhdessä uutta!


Ei kommentteja

Lähetä kommentti

Kommenttisi tulee näkyviin vasta kun olen hyväksynyt sen, älä siis suotta kirjoita kommenttiasi moneen kertaan! :)
Huomaathan, etten julkaise asiattomia tai arvostelevia kommentteja; opettajat ja valmentajat hoitavat ratsastukseni korjaamisen.

Suositut tekstit

Kuukauden luetuimmat