sunnuntai 15. lokakuuta 2017

Ponin ensimmäiset 2-tason startit ja ensimmäinen helppo A

Winnielle oli asetettu tavoitteeksi jo viime kaudella startata ponin ensimmäinen helppo A. Huonoksi onneksemme koulukisoja ei ollut kuin muutamat ja loppukauden kilpailuissa oli ohjelmana meille kaikista haastavin A:n ohjelma, joka jätettiin suorittamatta. Tällä kaudella kilpailuonni ei suosinut alkukaudesta, sillä naapuritallin koulukilpailut osuivat päällekkäin ponin laidunloman kanssa. Kauden ensimmäiset mahdolliset kilpailut olivat 2-tason kilpailut syyskuun lopussa.

Kuva: Henni-Leena Helenius

Ratojen suhteen tarjonta oli näissä kilpailuissa meidän puolella; B:n ohjelmana oli helppo B:3 ja A:n ohjelmana Kenttäkilpailuohjelma 6, jotka kummatkin sisältävät Winnielle suhteellisen helppoja tehtäviä. Epäröin vaativampaan luokkaan ilmoittautumista, sillä olisivathan kyseessä 2-tason kilpailut. Päädyin kuitenkin suhtautumaan kilpailuihin arvokkaana treeninä ja ilmoittauduin molempiin luokkiin tavoitteenani vain kartuttaa kilpailukokemusta.

Verryttelyssä Winnie yllätti positiivisesti toimimalla kuten mikä tahansa rutinoitunut kilparatsu! Poni keskittyi omaan tekemiseensä eikä hyppinyt, loikkinut tai ryöstäytynyt irti. Emme aiheuttaneet kaaosta tai edes pahennusta, joten ensimmäinen tavoite oli suoritettu jo ennen ensimmäisen radan alkua.


Kun verryttelykentältä siirryttiin suurelle kilpailukentälle, jolla olemme käyneet säännöllisesti treenaamassa itsenäisesti ja valmennuksissa, alkoi ponilla mennä kuppi nurin. Yhtäkkiä syksyn aikana tutuksi tullut kenttä olikin muuttanut muotoaan, eikä se enää ollut tuttu ja turvallinen. Winnie oli jännittynyt ja hypähtelikin muutaman kerran, eikä tilanne merkittävästi helpottunut kun pääsimme kouluaitojen sisäpuolelle. Aika loppui totaalisesti kesken, kun pilli jo soi. Hädin tuskin olin saanut kilpailuareenan kierrettyä ponin kanssa, kun piti jo lähteä suorittamaan.

Winnie ei rentoutunut, vaan jäi vastustamaan kaikkia apuja. Tuntui, kuin poni olisi katsonut minua yläkautta silmiin ja juossut samalla alta pois höyryjunan lailla. Lyhyiksi pätkiksi Winnie rentoutui hieman ja antoi jopa ratsastaa itseään, mutta rentous oli jo tiessään kun piti ratsastaa katsomon tai tuomarin pöydän ohi.


Jännittää jännittää jännittää, mutta kauniisti on korvat tötteröllä!
Vielä vaan jännittää! Ehtii kuitenkin katsoa vähän kameraan...
Varsinaisia rikkoja radalla ei sattunut, vaan poni oli tasaisen jännittynyt ja "huono" koko radan läpi. Pisteiden ja loppukommenttien suhteen molemmat tuomarit olivat samoilla linjoilla; saimme pisteitä 5,5 ja 6,5 välillä ja molemmat pitivät ponista, mutta toivoivat rehellistä peräänantoa ja rentoutta. Lopputulos oli meille 59,318%, joka oli mielestäni jopa hieman yläkanttiin suorituksen tasoon nähden - olivathan nämä sentään 2-tason kilpailut!

Ei ihan kuraa kuitenkaan alusta loppuun, vaan laukassa poni pystyi hitusen rentoutumaankin. Kuva: Henni-Leena Helenius

"Lopputervehdykseen sitä malttaa jo tulla rennosti, ei tää ollutkaan niin kamalaa" - toteaa poni.


Helpon A:n radalle vaihdoin Winnielle kanget, jotta saisin ratsastettua sen hieman terävämmäksi. Verryttely sujui taas yhtä kivasti kuin ensimmäiselläkin kerralla ja poni teki hyvällä asenteella töitä. Radalle lähdin odottavaisin mielin ja rennolla asenteella. Kunhan saataisiin enemmän rentoja pätkiä, olisin täysin tyytyväinen.


Poni tosiaan oli jälkimmäisellä radalla rutkasti rennompi ja vastasi jo paremmin apuihin. Muoto säilyi paremmin koko radan läpi ja poni kulki suuren osan radasta rehellisesti peräänannossa kaikissa askellajeissa. Viimeinen silaus ponin ratsastettavuudesta kuitenkin puuttui, mikä kostautui vaikeiden tehtävien kohdalla. En saanut ponia täysin rehellisesti ja rentona ohjien ja pohkeiden väliin, minkä vuoksi radalla tuli muutamia rikkoja, jotka luonnollisesti laskivat harmittavaisesti kokonaispistemäärää. Laukka vaihtui vastalaukassa vasempaan kierrokseen ja lävistäjällä keskilaukassa poni pääsi karkaamaan avuilta ja vaihtamaan taas laukan juuri askelta ennen siirtymistä raviin.




Huuupsista! Ois helpompaa laukata oikeaa laukkaa, sopiiko?
kuva: Henni-Leena Helenius
Tältä ensimmäiseltä helpon A:n radalta saimme pisteitä 4 ja 6,5 väliltä ja tuomarit kommentoivat taas mukavaa ja kaunista ponia, joka valitettavasti jäi hetkittäin pohkeen taakse, mutta väläytteli myös levollisia pätkiä. Kolmen selkeän rikon vuoksi pisteet jäivät 55,4%, johon olin kuitenkin varsin tyytyväinen, kun huomioin olosuhteet. Poni kuitenkin suoriutui ensimmäisestä A:n radastaan ja vielä 2-tasolla. Selkeästi Winnie tarvitsee nyt vain rutiinia kilpailutilanteisiin, jotta se pystyisi rentoutumaan ja suoriutumaan tehtävistä yhtä hyvin kuin kotona treeneissä. Siihen tavoitteeseen kun päästään, niin tätä ponia ei pysäytä enää mikään!

Kuvista ja kisapäivän tsempistä iso kiitos kuuluu ponitiimin ykkösjäsenelle Maijulle!


Kuva: Henni-Leena Helenius
Kuva: Henni-Leena Helenius

6 kommenttia

  1. Teillä menee hyvin! Olette upea pari, ja Winnie menee ainakin kuvissa todella upeasti!<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kunhan vain kisaatte useasti, Winnie on takuulla kisoissakin rento:)

      Poista
    2. Voi kiitos! Kuvat toki jonkin verran kaunistelevat todellisuutta, kun helposti tulee valittua parhaat palat näytille. :) Videokamerasta oli tyhjentynyt akku, joten nämä radat jäi valitettavasti videoimatta..
      Kunhan saadaan poni lastautumaan hieman helpommin, niin säännöllinen kilpaileminenkin mahdollistuisi ja ponin kisakäyttäytyminen pääsisi kehittymään.. Koppitreenejä siis tiedossa koulutreenien ohelle!

      Poista
    3. Totta kai, eihän kukaan halua laittaa nettiin kuvia, joissa ratsu tai ratsastaja näyttää hirveältä.

      Odotan innolla, kuinka teidän treenit edistyvät!!!

      Poista
  2. Heips, ratsastit joskus Poju nimisellä ponilla. Mitä hänelle kuuluu nykyään, tiedätkö :)?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan viimeisimpiä kuulumisia Pojusta en osaa kertoa, mutta mikäli mikään ei ole vuodessa muuttunut, niin poni asustaa edelleen Turun seudulla omistajansa Lotan harrasteratsuna. :) Ponin kuulumisia voi seurailla Lotan blogista ,tosin viimeisin postaus on viime vuoden puolelta. Mikäli Poju on sulle tuttu, niin blogin kautta saat varmasti omistajaan yhteyden ja voit kysellä tämänhetkisiä kuulumisia tarkemmin.

      Poista

Kommenttisi tulee näkyviin vasta kun olen hyväksynyt sen, älä siis suotta kirjoita kommenttiasi moneen kertaan! :)
Huomaathan, etten julkaise asiattomia tai arvostelevia kommentteja; opettajat ja valmentajat hoitavat ratsastukseni korjaamisen.

Suositut tekstit

Kuukauden luetuimmat