lauantai 7. lokakuuta 2017

Muuntautuva puomi/kavaletti/estetehtävä monipuoliseen treeniin

Olen pitänyt kiinni suunnitelmistani ja pyrkinyt työskentelemään puomeilla ja kavaleteilla säännöllisesti niin Winnien kuin Veikankin kanssa. Veikalle suunnittelin puomeja ja kavaletteja yhdistävän tehtävän, jota voi vaikeuttaa vähitellen. Puomityöskentelyn lopuksi tehtävästä saa halutessaan myös esteharjoituksen, jossa avainasemassa ovat suoraan ratsastus sekä aktiivinen laukka käännöksissä.


Moona lähti kanssani tallille ja auttoi tehtävän kokoamisessa. Mikäli tallilta löytyy valmiita kavaletteja, on tehtävä erityisen helppo ja nopea koota! Ravipuomeja tehtiin kaksi sarjaa ja niiden väliin asetettiin pituussuuntaan kavaletti. Puomisarjat toimivat erinomaisena tehtävänä suoraan ratsastamista harjoitellessa, kun puomit asetetaan keskelle kenttää, eikä aidasta saa tukea.

Simppeli tehtävä on loppujen lopuksi hyvin monipuolinen, sillä suorien linjojen ratsastamisen lisäksi silmukoilla tulee taivutettua molempiin suuntiin ja ratsastettua hevosta sisäpohkeen ympäri. Tehtävää voi vaikeuttaa lisäämällä ensimmäisten puomien jälkeen laukannoston, jolloin silmukat ja kavaletti ratsastetaan laukassa. 





Verryttelin Veikan normaaliin tapaan rennolla fiiliksellä keventäen suurilla ympyröillä ja ratsastaen laukkaa aktiiviseksi kevyessä istunnassa. Veikalle verryttelyssä on tärkeintä saada takaosa liikkeelle ja eteenpäinpyrkimys kohdilleen. Kun poni on vertynyt saatuaan liikkua avoimessa muodossa ja pidemmällä ohjalla, voi sitä lähteä vähitellen kokoamaan takajalkojen päälle ja pehmeälle kuolaintuntumalle.

Rennon verryttelyn jälkeen aloiteltiin työskentelyä puomeilla. Suorilla linjoilla ratsastin ravin tahtia tasaiseksi ja ponia suoraksi molempien pohkeiden väliin. Veikka nosteli kinttujaan kiitettävästi ja puomit ylittyivät ilman sen suurempaa suorittamista. Kyljistään poni oli hieman jäykkä, minkä vuoksi ympyröillä taivuttamiseen sai uhrata hieman enemmän ajatusta. Aktiivinen ravi säilyi kuitenkin puomien jälkeisillä volteilla hyvin.




Vaikeutettiin tehtävää lisäämällä ravipuomien väliin laukkasilmukat, kuten ylempänä olevaan ratapiirustukseen on merkitty. Ravipuomien jälkeen nostin laukan, pyrin säilyttämään silmukalla aktiivisen laukan ja taivuttamaan ponia rehellisesti sisäpohkeen ympäri ja suoristin ennen kavalettia. Kavaletilla laukat vaihtuivat näppärästi ja toisen laukkasilmukan jälkeen matkaa jatkettiin juuri sopivan aktiivisessa ravissa seuraaville ravipuomeille.




Puomi- ja kavalettityöskentelyn jatkoksi Moona kokosi meille vielä pystyesteen toisen puomisarjan paikalle. Koska tarkoituksena oli alunperinkin työskennellä puomeilla ja kavaleteilla, en ollut tehnyt kentälle varausta varsinaista hyppäämistä varten. Koska kentälle sattui meidän kanssa samaan aikaan toinenkin ratsukko treenaamaan, päädyin työskentelemään vain kahden hypyn tehtävällä. Halutessaan tehtävää voisi siis hypätä kolmella esteellä korvaamalla toisenkin puomisarjan pystyllä tai vaikka okserilla.

Esteharjoituksena tämä tehtävä toimii laukanvaihtojen harjoittelussa ja kääntämisessä. Veikan kanssa laukanvaihdot esteen päällä ovat haastavia, eikä vaihdot onnistu lähekään joka kerta, vaikka pyrin valmistelemaan vaihtoa ennen estettä ja asettamaan hypyssä. Tällä kertaa saatiin kuitenkin onnistuneita vaihtoja aikaiseksi ja tehtävän suorittaminen oli sujuvaa. Veikan kanssa on haasteena säilyttää silmukoilla aktiivinen laukka, mutta reippaammalla ja kuumuvalla hevosella silmukat toimivat hyvin jarruna esteiden välissä.




Näiden treenien jälkeen ollaankin puuhailtu vain koulukiemuroiden parissa, mutta lähiviikkoina olisi tarkoitus hypätä Veikan kanssa pitkästä aikaa kunnolla rataa, sillä kuun vaihteessa on tiedossa ensimmäiset estekilpailut tämän ponin kanssa. Treeneistä ja kisoista siis juttua tuonnempana!


6 kommenttia

  1. Täytyykin ottaa tämä harjoitus testiin!

    Ja toinen asia vielä. Olisiko sun mahdollista tehdä joku alkeisopas kür-ohjelman suunnitteluun ja varsinkin musiikin muokkailuun. Suunnitelmissa olisi osallistua Paimion leikkimieliseen jouluküriin enkä oikein tiedä mistä lähteä liikkeelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa, toivottavasti saan lukea teidän treeneistä tän tehtävän parissa joskus! :D
      Ai että, mua niin harmittaa kun nuo molemmat ponit on niin tuhmia ja huonosti lastautuvia, etten itse pääse tänä vuonna PaRan pikkujoulukisoihin :(( mutta ehdottomasti voisin postauksen vääntää kürin suunnittelusta! :)

      Poista
  2. Pitää kyllä testata toimiiko. Noi voltit ois kyllä hyviä ku Mia on niin kuuma!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jes, tule toki kertomaan miten homma onnistui kuumuvan hepan kanssa! :)

      Poista
  3. Minäkin kyllä aioin kokeilla tuota treenia vanhalla suokkiruunalla, olla ratsastan. Se on hirveän jäykkä ja turtunut kyljistään niin, ettei tunne melkein pohjetta.
    Mutta tuota treeniä se kyllä varmaan voi mennä, kunhan pysytään ravissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puomeilla saat jäykemmänkin hepan nostelemaan jalkojaan ja volteilla saat taivutettua kylkiä, joten tehtävän pitäisi olla juuri sopivaa vaihtelua kyseiselle suokille. :) Kavaletin voit halutessasi vaihtaa ravipuomiksi tai pieneksi ristikoksi, niin se on helpompi ylittää ravissa.

      Poista

Kommenttisi tulee näkyviin vasta kun olen hyväksynyt sen, älä siis suotta kirjoita kommenttiasi moneen kertaan! :)
Huomaathan, etten julkaise asiattomia tai arvostelevia kommentteja; opettajat ja valmentajat hoitavat ratsastukseni korjaamisen.

Suositut tekstit

Kuukauden luetuimmat