lauantai 4. helmikuuta 2017

Tiistain kouluvalmennus palasiin purettuna

Postaus toteutettu yhteistyössä Essi L. Dressagen kanssa.

Moona pääsi videoimaan tämän viikon kouluvalmennusta Winnien kanssa. Tunnilla jatkettiin samojen teemojen äärellä kuin edellisissäkin treeneissä tänä vuonna; työstettiin suoruutta, etuosan keveyttä ja säädeltävyyttä askellajien sisällä. Olen nauttinut siitä, kuinka valmennuksissa on noudatettu muutamaa punaista lankaa, jotka kietoutuvat toisiinsa. Joka tunnilla ja eri tehtävissä pääpaino on jossakin osa-alueessa, mutta samalla kaikki osa-alueet täydentävät toisiaan ja kehittävät niin Winnietä kuin itseänikin ratsastajana.


Työskentely aloitettiin pääty-ympyrällä keskittyen ensin suoruuteen, joka oli vielä loppuvuodesta valmennuksissa suurin haaste. Säännöllisen ja monipuolisen harjoittelun myötä Winnie on selkeästi suoristunut, mikä on vaikuttanut positiivisesti kaikkeen harjoitteluun. Suoruutta haettiin tällä kertaa sisäohjan tuella ja suoristavalla ulko-ohjalla, jolla erityisesti vasemmassa kierroksessa saatiin oikea lapa mukaan töihin.

Tehtävään yhdistettiin säätelyharjoitus ratsastamalla vuoroin ravia eteen ja vuoroin lyhentämällä.  Pääpointti hommassa on mahdollisimman yksinkertaiset avut: kaasu ja jarru eivät vaikuta samanaikaisesti. Pohkeen ratsastaessa eteen käsi on passiivinen ja tarjoaa tasaisen tuen. Ravia lyhentäessä jalka on hiljaa ja käsi yhdessä istunnan kanssa tekee pidätteitä, tarvittaessa raippa ja ääniavut ylläpitävät aktiivisuutta. Tällä menetelmällä pyritään tekemään ponista "vieteri"; energia ja eteenpäinpyrkimys säilyy koko ajan samana, mutta askel pitenee ja lyhenee. Kun lyhentämisen jälkeen pidättävä paine poistetaan, ponin pitäisi lähteä aktiivisesti eteen omalla moottorilla.



Ravityöskentelyn jälkeen pyöriteltiin laukkaa kahdeksikolla. Aikaisemmin samankaltaista tehtävää on tehty ympyrällä, mutta nyt tuttuun harjoitukseen lisättiin haastetta suoristamisella ja laukan vaihtamisella.

Kahdeksikon kaarilla ulko-ohjalla oli merkittävä tehtävä suoruuden ylläpitämisessä, jottei poni kaatuisi sisälle ja ainoastaan kääntyisi kaulastaan. Lävistäjälle tultaessa laukkaa lyhennettiin ja tehtiin ravin kautta laukanvaihto. Haastavinta tehtävässä oli ylläpitää ponin peräänanto ja pyöreä muoto laukkaa lyhentäessä. Kaarevilla urilla Winnie tekee jo hyviä ja tasaisia siirtymisiä askellajien välillä, mutta suorana homma on huomattavasti haastavampaa. Laukannostoissa taas oma pinttynyt tapani on pelata sisäohjalla; on tuskaisen vaikeaa pitää sisäohja omalla paikallaan ja olla nykimättä kuin varmistellen, että varmasti nousee oikea laukka!



Laukkahommien jälkeen palattiin vielä aikaisemmissakin valmennuksissa työstettyyn inhokkitehtävääni, suoraan ratsastamiseen ilman seinän tukea. Tässä tehtävässä tukeva ohja oli taas sisäpuolella, kun ulko-ohjan tehtävä oli pitää poni suorana. Kääntäessä olisi kovasti tehnyt mieli kiskoa tukevasta sisäohjasta, jolloin ulkolapa karkasi ja poni kääntyi mutkalle. Kun hevosen sai linjalle sisään suorana, oli myös keskelle linjaa tehtävä ravin lyhentäminenkin helpompaa. Winnie protestoi helposti lyhentämistä nostamalla päätään ylös, mutta tästä huolimatta se polki takajaloillaan pätkittäin oikein hyvin alleen ja oli oikeutettu kehuihin.

Pyrkimyksenä tässä tehtävässä oli taas päästä myötäämään kädellä lyhennyksissä, kun poni jäisi pehmeänä polkemaan myös lyhyemmässä muodossa. Vähitellen Winnie tulikin kevyemmäksi ja sen myötä teki myös selkeämpiä siirtymisiä lyhyeen raviin ja siitä ulos.





6 kommenttia

  1. Koska hevosmessujen liput arvotaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuten arvontapostauksessa (23.12.) on mainittu, liput on jo arvottu 25.12 klo 22.00 mennessä osallistuneiden kesken. Voittajille on ilmoitettu henkilökohtaisesti sähköpostilla.

      Poista
    2. Milloin liput postitetaan?

      Poista
    3. Helmi-maaliskuun aikana, kun liput saapuu painosta. :)

      Poista
  2. Mikä Essi L. Dressage?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Essi Lindeman on blogin uusi yhteistyökumppani, joka tarjoaa ratsutus- ja valmennuspalveluita. :) Myöhemmin on luvassa valmennuspostausten lisäksi esimerkiksi yhteistyössä toteutettu postaussarja hevosen ratsukoulutuksesta.

      Poista

Kommenttisi tulee näkyviin vasta kun olen hyväksynyt sen, älä siis suotta kirjoita kommenttiasi moneen kertaan! :)
Huomaathan, etten julkaise asiattomia tai arvostelevia kommentteja; opettajat ja valmentajat hoitavat ratsastukseni korjaamisen.

Suositut tekstit

Kuukauden luetuimmat