Lähtipä kerran kouluponi hyppäämään

Veikka on ollut kouluratsuprojektini syksystä saakka, joten ollaan keskitytty vain ja ainoastaan olennaiseen; koulutuuppaamiseen. Tällä viikolla sain kuitenkin mahdollisuuden testata tuota muhkua ruunaa myös esteillä, joten tottahan tilaisuuteen oli tartuttava!

Ajatuksena oli läpiratsastaa poni tavalliseen tapaan tasaisella ja ottaa lisäksi muutamia hyppyjä parille esteelle ihan vain kokeilumielessä. Maiju lupautui tallille seuraksi ja hovikuvaajaksi, joten hommasta ei tarvinnut edes suoriutua ypö yksin. Maneesi oli tyhjä saapuessamme eikä tallissakaan näkynyt ketään, joten luultavimmin saataisiin hypellä ihan rauhassa. Kootuksi tuli ristikko - okseri -sarja sekä pystyeste lävistäjälle.

Veikka oli heti alkuun aika kivoilla asetuksilla, eikä vaatinut ihmeitä vastatakseen apuihin. Ravi oli kivan letkeää, laukkakin pyöri mukavasti. Ihmeitä ei tehty ennen kuin ryhdyttiin testaamaan ponin valmiuksia ylittää pieniä esteitä.

Suora linja pienelle pystylle ja hupsis, poni pujahtikin sen ohi. Kuski oli jättänyt poniparan ihan yksin pulaan valtavan esteen kanssa luottaen siihen, että riittää kun tuo ruunan suoraan keskelle estettä. Heti ensimmäisellä esteellä tuli selväksi, että nyt on alla aivan erilainen estehaflinger kuin aikaisemmat ratsastamani.

Pystystä päästiin vahvemmalla tukemisella yli näppärästi molempiin suuntiin, mutta sarjaesteellä ristikon jälkeinen okseri oli taas ihan ylitsepääsemätön juttu. Tämä poni ei riskejä ottanut hyppäämällä turhan läheltä tai kaukaa, vaan ratkaisi tilanteen kieltämällä ja räpiköimällä sitten esteen yli. Seuraavalla yrityksellä ruuna ratkaisi ongelman jo hyvissä ajoin pyyhältämällä välittömästi ristikon jälkeen pois linjalta ja okserin ohi.  Pikkuhiljaa alkoi tulla kuskille selväksi tämän ponin ominaisuudet esteitä ylitettäessä.

Veikka tuntui kovin epävarmalta. Itseluottamus puuttui, vaikka intoa olikin. Heti kun askeleet ei aivan osuneet, pyrki ruuna ratkaisemaan tilanteen lähtemällä alta. Veikka vaati ratsastajalta paljon tukea ja selkeitä otteita; kannustaa piti ja yhtään ei saanut jättää yksin. Kun yhteisymmärrys ja luottamus kuskiin löytyi, alkoi hommakin lopulta pelittää. Väittäisin, että lopulta oli molemmilla kivaa!  Esteponina Veikka oli muutenkin aika mainio; hyppytyyli oli kivan tasainen ja tekniikkakin ihan ok, kunhan laukka pyöri riittävästi.

Muutaman testihypyn sijaan jäätiinkin ratkomaan juttuja esteillä. Loppua kohden Veikka tuntui jo paljon itsevarmemmalta ja se suorittikin ongelmitta 80-90 cm tehtävän. Lopeteltiin onnistumiseen ja päästettiin poni vähän vähemmällä treenillä. Estekokeilu tuntui avaavan minulle taas uuden puolen Veikasta ja opettavan lisää sen luonteesta. Olen melko varma, että pystyn hyödyntämään oppimaani myös tasaisen treeneissä ja esimerkiksi kisatilanteissa, joissa hevonen voi menettää itseluottamustaan ja vaatia enemmän tukea ratsastajalta. Nytpähän olen varautunut.