perjantai 15. tammikuuta 2016

Kenttä on ratsastuskunnossa!

Vihdoin ja viimein tänne eteläänkin on saatu lunta! Ei nyt mitään ihan hirveitä määriä, mutta lunta kuitenkin. Samalla pakkaset ovat laskeneet 20-30 asteen hujakoilta kymmenen pintaan, minkä vuoksi on tullut vedettyä jalkaan ensimmäistä kertaa moneen viikkoon ratsastushousut toppahousujen sijaan. Pakkaslunta on pyryttänyt sen verran, että kenttä on lumivaipan myötä taas mainiosti ratsastuskunnossa. Tottahan koskemattomalle hangelle oli päästävä tekemään jälkiä, kun Moona vaivautui torstaina kuvaamaan puuhastelujani Winnien kanssa.



Poni oli ulkoilmassa treenaamisesta niin innoissaan, että pinkoi aluksi pitkään menemään kuin mikäkin pikahiihtäjä. Vähän oli jarru kadoksissa, mutta ratti sentään toimi ja kaikki neljä jalkaa pysyivät maan kamaralla. Eipä tullut ihmeitä tehtyä, vaan ainoastaan keskityttyä tempon hidastumiseen ja ponin rentoutumiseen. Ympyrä sinne, toinen tänne. Joitain siirtymisiä, taivuttelua ja asettelua.




Uutuudenviehätys kaikkosi melko nopeasti ja tamma tyytyi kiertämään kenttää siinä missä maneesiakin. Ensimmäiset laukkapätkät olivat pinkeitä, mutta pyöreämpää ja rennompaakin laukkaa oli lopulta tarjolla. Tyytyväisenä saatiin varmasti kumpainenkin poistua kentältä!

Kiitos Moona kuvista!










9 kommenttia

  1. Ihania kuvia, Winny on tosi söpö! Miten muuten sait nuo kuvat noin että niissä ei ole niitä "kehyksiä" vaan tuollaiset siistit varjot :D?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varjot on koodattu. :) Mulla ei ole sulle valmista koodinpätkää antaa, mutta googlettelemalla löytyy koodit ja ohjeita niiden käyttämiseen.

      Poista
  2. Voi miten suloinen tämä poni onkaan! Varsinkin neljäs ja neljänneksi alin kuva ovat niin ihania! Tosi kivan näköisesti Winnie menee :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hän on kyllä nätti kun kukka ja saa sillä tosi paljon hölmöilyään anteeksi! :D on ihan super kuvauksellinen tyyppi :)

      Poista
  3. Voi morjensta mikä kantti tossa loimessa on.. Pienen pieni blingiwinnie :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on Harrin loimi :D ponin oma oli kuivumassa ni hän sai lainata prinsessaloimea! :D

      Poista
  4. Onpas suloinen poni ^•^

    Pollenkirjakarsina.blogspot.fi

    VastaaPoista

Kommenttisi tulee näkyviin vasta kun olen hyväksynyt sen, älä siis suotta kirjoita kommenttiasi moneen kertaan! :)
Huomaathan, etten julkaise asiattomia tai arvostelevia kommentteja; opettajat ja valmentajat hoitavat ratsastukseni korjaamisen.

Suositut tekstit

Kuukauden luetuimmat