Luvassa tuplasti haflingeria

Yllättäen yksi kesäkuun ehdottomasti luetuimmista postauksista oli tilannepäivitys Herra Ponin myynnistä ja tulevasta pikku yllätyksestä hevosrintamalla. Poni teki lähdöllään tilaa jollekkin uudelle aivan konkreettisesti, nimittäin vapauttamalla tallipaikan.

Elokuussa Ponin vanhaan karsinaan muuttaa minulle tähän mennessä elämäni tärkein hevonen, haflingertamma Winnie. Blogia pidempään seuranneet lukijat varmasti muistavatkin tämän tamman parin vuoden takaa, mutta uudemmat lukijat voivat tutustua meidän historiaan tutustumalla Winnien esittelysivuun, lukaisemalla läpi ponikirjaa vuosilta 2011 - 2012 - 2013 ja lukemalla vanhoja postauksia tunnisteella Winnie.

Winnie muuttaa Turkuun omistajansa kanssa ja tarkoituksena olisi, että ratsastaisin tammaa noin kerran viikossa. Omat hevos- ja ratsastuskuvioni pysyvät siis pääosin aivan ennallaan; valmentaudun ja kilpailen Harrilla, käyn kerran viikossa loikkimassa Aksulla ja liikuttelen Ebeniä ja muita sankareita silloin tällöin. Lisäksi nyt vain auttelen Winnien omaa ihmistä Maijua tamman kanssa ja iloitsen suunnattomasti mahdollisuudesta päästä taas osalliseksi tuon pienen hevosen elämään.

Tällaisina hetkinä sitä voi vaan taas ihmetellä tätä maailmaa; miten se onkaan niin pieni, mutta samalla niin suuri ja arvaamaton. Winnien ollessa myytävänä sitä käytiin katsomassa Keski-Suomesta saakka. Poni voisi tällä hetkellä asua toisella puolen Suomea, täysin tavoittamattomissani. Poni voisi olla siitoshevosena kokonaan toisessa maassa tai pahimmassa tapauksessa olla kuollut. Nämä kaikki olivat todellisia vaihtoehtoja pari vuotta sitten, kun poni oli myytävänä, enkä pystynyt sillä hetkellä ostamaan sitä itselleni. Näistä kaikista vaihtoehdoista poni päätyi ihanalle nuorelle naiselle, joka on halunnut pitää kanssani yhteyttä ja vaihtaa ponin kuulumisia. Pieni maailma on pyörähtänyt ympäri niin, että kahden vuoden jälkeen saankin ponin takaisin lähelleni.

Olen innoissani, mutta ennenkaikkea kiitollinen!