Joskus on niin vaikeaa

Tällä viikolla sain torstaille sovittua kouluvalmennuksen Harrin kanssa. Oltiin treenailtu itsenäisesti ahkerasti koulukilpailuiden rataa, joten tehtiin tällä kertaa valmennuksessa ihan muita juttuja, eikä tahkottu kilpailuohjelmaa. Moona jaksoi ihanasti raahautua koko tunniksi kuvaamaan valmennusta, joten pitkästä aikaa olisi tarjolla kuvien lisäksi myös videomateriaalia!

Aloiteltiin valmennusta verryttelemällä ravissa pääty-ympyrällä jo tutuksi käyneellä tavalla koota ja ratsastaa vuorotellen hevosta eteenpäin. Muutaman askeleen kokoamisen ja hidastamisen jälkeen ratsastetaan reippaasti eteenpäin ja pian taas kootaan ja lyhennetään. Tällä haetaan takajalkoihin aktiivisuutta ja etuosan keveyttä. Kun hevonen joutuu aina välillä nousemaan korkeampaan muotoon, se ei valahda niin helposti etupainoiseksi ja ala painaa kädelle.

Samaa verryttelyä jatkettiin laukassa, jonka jälkeen siirryttiin varsinaiseen päivän tehtävän pariin. Tällä kertaa tehtiin töitä nelikaarisella kiemurauralla, jota ratsastettiin ensin ravissa. Myöhemmin harjoitusta jatkettiin laukassa niin, että pituushalkaisijaa ylitettäessä vaihdettiin laukka muutaman käyntiaskeleen kautta.

Harri oli alusta asti hieman normaalia haastavampi ratsastaa, mutta todelliset ongelmat alkoivat laukkatyöskentelyssä nelikaarisella. En saanut laukkaa pyörimään enkä hevosta kuulolle, vaan koko hommasta puuttui kontrolli ja sulavuus. Saatiin aikaiseksi joitain hyviä pätkiä ja onnistuneita siirtymisiä, mutta yleisenä ongelmana oli saada Harri rennoksi siirtymisissä ja siirtymään laukasta suoraan käyntiin asti. Aivan liian helposti Harri vain tipahti raville, hiihti reipasta ravia muutaman askeleen ja seuraavan kaaren jo lähestyessä panikoin ja nostin uuden laukan ravista. Ravisiirtymisinä nuo olikin välillä ihan siistin näköisiä, mutta kun ideahan oli siirtyä käyntiin ja vaihtaa laukka käynnin kautta.

En muista milloin olisin viimeksi turhautunut hevosen selässä yhtä pahasti. Kaikista eniten turhautti ja harmitti oma kykenemättömyys; Harri on ennenkin ollut hankala, mutta olen saanut sen ratsastettua paremmaksi. Olemme valmennuksissa tehneet paljon vaikeampiakin tehtäviä ja saaneet ne onnistumaan, mutta tällä kertaa hommasta oli punainen lanka aivan totaalisen hukassa. Pahimmalla turhautumisen hetkellä valmentajakin kävi Harrin selässä, jonka jälkeen tyydyttiin muutamaan hyvään suoritukseen ja jätettiin asiat hautumaan.

Päälimmäiseksi jäi fiilis omasta kykenemättömyydestä. Tottakai jokaisella on aina välillä huonompia päiviä, jolloin mikään ei tunnu sujuvan. Saatiin myös ihan siedettäviä pätkiä ja onnistuttiin joissain asioissa, mutta eipä nuo asiat siinä hetkessä lohduttaneet. Hevonen sentään kuitenkin teki parhaansa, eli riittänee, että kuski kerää taas itsensä kasaan ja opettelee ratsastamaan. Ei siis auttanut kuin toivoa seuraavan valmennuksen sujuvan paremmin ja morkkiksen menevän siihen mennessä ohi.