perjantai 26. joulukuuta 2014

This is what my heart desires

Eiliseksi sovittiin taas kerran Moonan kanssa treffit tallille. Pakkasta oli varmaan -15 astetta, mutta sen mukaan oli yritetty kyllä vaatetuksen puolesta varustautuakin. Oltiin liikenteessä jo suhteellisen aikaisin aamulla - Harri oli valmiina hieman ennen kymmentä, jolloin aurinko oli juuri nousemassa niin, että se valaisi kaistaleen peltoa.

Ratsastin Harria pellolla vajaan tunnin verran, ehkä 40 minuuttia. Ei tehty ihmeitä, mutta tällä kertaa pyrin ratsastamaan vähän enemmän ja tehokkaammin kuin edellisellä kerralla. Vaadin Harrilta ja myös itseltäni enemmän ja panostin istumiseen sekä Harrin muotoon, jotta se pysyisi ryhdikkäänä. Harri olikin oikein hyvä ratsastaa, ei kovinkaan villi vaikka pellolla oltiinkin!

Lopuksi käytiin kävelemässä vielä tallin ympäri maastopoluilla, jonne ei valitettavasti aurinko vielä paistanut. Harri pääsi treenin jälkeen tarhaan törröttämään kolmen loimen kanssa, kun lähdin vuorostani kuvaamaan Moonaa ja Geetä pellolle. Pitkästä aikaa törmättiin taas tallikettuunkin, joka hengaili pellon reunassa koko Moonan ratsastuksen ajan.


























11 kommenttia

  1. Aivan älyttömän kivoja kuvia ja tuo videokin oli ihanasti kuvattu - ootte kyllä tosi tyylikäs ja hieno pari pakko sanoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos, ihana kuulla! :) Tykkään itsekin näistä kuvista kovasti, Harrin loimi kimaltelee niin hienosti! <3

      Poista
  2. Moi, Huomasiko kumpikaan hevosista sitä kettua?
    Miten toi loimi rasastaessa satulan kanssa oikein toimii tarkotan et miten ne jalustimet ikinä saaa menee niin et sinne selkään pääsee kun toi loimi on paikoillaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kettu tuli pellon reunaan vasta kun Moona oli ratsastamassa. Taisi Gee ketun huomata, mutta ei reagoinut siihen mitenkään. Eipä nuo hevoset oikeastaan muihin eläimiin paljon mitään sano, parhaimmillaan kun törmätään jopa viiteen peuraankin yhtä aikaa.
      Loimi laitetaan ihan normaalisti vain satulan päälle, se ei vaikuta ratsastamiseen mitenkään. Jos jalustimet on kovin lyhyet, täytyy loimen helmaa vain nostaa sen verran ylöspäin, että saa jalan jalustimeen kun kiipeää selkään.

      Poista
  3. Kerran kun oltiin tunnilla muutama rusakko pyöri kentän ympärillä puskissa ja hevoset oli ihan hölmöjä kuusi ratsastajaa oli sinä päivänä tunneilla tippunut joka ryhmästä kaksi ja meidän ryhmästä olin itse se toinen.

    VastaaPoista
  4. Aivan ihana video, ja upea tuo loimi! :)

    VastaaPoista
  5. Hyvää uutta vuotta Essi! <3
    Ja kiitos paljon vuoden 2014 postauksista, oot ollu mulle paljon esimerkkinä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos, ihana kuulla! :)

      Poista
    2. Harri on ihan lumoavan kaunis hevonen ja sä oot tosi taitava ratsastaa! :D
      Minkä rotunen Harri on?

      Poista
    3. Kiitos kiitos :) Harri on andalusialainen.

      Poista

Kommenttisi tulee näkyviin vasta kun olen hyväksynyt sen, älä siis suotta kirjoita kommenttiasi moneen kertaan! :)
Huomaathan, etten julkaise asiattomia tai arvostelevia kommentteja; opettajat ja valmentajat hoitavat ratsastukseni korjaamisen.

Suositut tekstit

Kuukauden luetuimmat