Elämä opettaa

Yllätin itseni pohtimasta sitä, missäköhän olisin elämäni kanssa ilman hevosia. Mitä harrastaisin, mihin käyttäisin aikani ja rahani, millainen ihminen olisin... Ihminenhän on loppujen lopuksi sellainen, millaiseksi ympäristö hänet tekee. Kokemukset opettavat, mutta mitä minä sitten olen oppinut? Olisikohan jotain jäänyt oppimatta tai kokematta ilman hevosia?

Itsestään selvyyskin on, että olen ainakin oppinut ymmärtämään hevosta eläimenä. Tunnen sen ajattelutavan, tiedän miten hevonen toimii ja käyttäytyy. Yritysten ja erehdysten kautta olen myös oppinut vastaamaan hevosen käyttäytymiseen ja ymmärtänyt, kuinka saan hevosen toimimaan haluamallani tavalla - oli sitten kyse pohkeenväistöstä tai käskystä hymyilemisestä. Olen oppinut vieraan kielen, jossai ei puhuta sanoin, vaan elein. Luonnollisestikin olen myös oppinut ratsastamaan, vaikka se onkin oppimistani asioista ehkä vähäpätöisin.


Tuntuu siltä, että yleistieto hevosesta tavallisen kansan parissa tuntuu rajoittuvan kahteen asiaan;
1. Hevosilla ratsastetaan
2. Ratsastus maksaa maltaita.
Suunnilleen näihin kahteen asiaan rajoittuu myös perheeni tietämys hevosista, mutta täytyy kyllä todeta, että etenkin jälkimmäinen oppi on mennyt perille myös minun kohdallani. Perheen vastustaessa harrastamistani, olen hyvin pitkälti joutunut kustantamaan omaa harrastustani jo 12 -vuotiaasta lähtien. Vuosien saatossa olen siis oppinut ymmärtämään erittäin hyvin rahan arvon; ehkä hieman eri tavalla kuin koulukaverit, jotka ymmärsivät 300 euron palkan kuluvan baariin yhdessä viikonlopussa. Minulle tuo raha tarkoitti noin viittätoista ratsastustuntia, neljän kuukauden iloa.

Etenkin teinivuosina hevoset ja ratsastus opettivat sen, että on parempaakin tekemistä kuin ryyppääminen. Tiedä sitten, oliko lauantai aamun ratsastustunti ihan oikea ja rehellinen syy vai tekosyy kieltäytyä perjantain ryyppyreissuista, mutta se joka tapauksessa teki viikonlopuistani hyvin erilaisen kuin monilla kavereilla.

Jäätyäni pois ratsastustunneilta ja siirryttyäni vuokraamaan poneja, opin vastuuta, epäitsekkyyttä, heikommista huolehtimista ja pitkäjänteisyyttä. Kaverit saattoivat jäädä pois treeneistään huonon ilman, flunssan tai koulun kokeiden takia, mutta hevonen piti aina käydä hoitamassa - pystyi sillä sitten ratsastamaan tai ei. Hevosen sairastuminen ei merkinnyt vapaapäivää tallilta, vaan harrastuskumppanista huolehtimista parhain mahdollisin tavoin tarvittaessa vaikka tuulessa ja tuiskussa.

Etenkin ratsastuskouluaikoina olen oppinut sosiaalisia taitoja. On todellista selviytymistä tulla toimeen seitsemän muun teini-ikäisen tytön kanssa, kun samaan aikaan jokainen ajaa omaa etuaan, mutta yrittää myös pitää yllä hyvää yhteishenkeä. Selviytyäkseen täytyy löytää tasapaino oman edun tavoittelemisen ja kompromissien tekemisen välillä. Täytyi osata pitää puolensa, mutta myös joustaa. Ongelmanratkaisutaitoa suurimmillaan on jakaa tasapuolisesti tallin suosituimmat hevoset ryhmäläisten kesken. Sosiaalisten selviytymistaitojen lisäksi olen surukseni oppinut myös ihmisten petollisuudesta ja kaksinaamaisuudesta. Olen oppinut, miltä tuntuu jäädä jalkoihin.


Hevosten ja ratsastuksen myötä olen oppinut luottamaan itseeni ja osaamiseeni. Hankalilla hevosilla ratsastaessani olen ymmärtänyt, kuinka tärkeää on iloita onnistumisista ja epäonnistumisten kohdalla yrittää aina vain uudestaan ja uudestaan. Jokainen tippuminen tai hevosen kielto esteelle on vain antanut syyn kiivetä takaisin satulaan ja yrittää uudestaan. Sinnikkyydeksikin tuota voinee kutsua.

Seuratessa vierestä kavereiden kehittymistä ja omien hevosten saamista, olen oppinut myös iloitsemaan toisten puolesta ja arvostamaan sitä, mitä minulla on. Olen ymmärtänyt kateuden vahingollisuuden ja oppinut kääntämään sen positiivisiksi ajatuksiksi. Samassa olen myös oppinut unelmoimaan ja tekemään töitä unelmien saavuttamiseksi. Toivon, että jonain päivänä ystäväni voivat samalla tavalla iloita minun puolestani, kun vihdoin voin hankkia vuorostani oman hevosen.

Näitä asioita pohtiessa alkaa tuntua yhä enemmän ja enemmän siltä, että on aivan se ja sama, vaikken ikinä oppisi kunnolla ratsastamaan. Tästä harrastuksesta - tai oikeastaan elämäntavasta - saa niin paljon muutakin tärkeämpää, ettei itse ratsastuksella ole lopulta niinkään väliä. Pääasia on, että se tekee minut onnelliseksi.

Kuten joku viisas ihminen joskus sanoi, yksikään hevosen selässä vietetty hetki ei mene hukkaan.