perjantai 23. elokuuta 2013

Katsaus Essin ponikirjaan

Askartelin tuossa muutama vuosi takaperin netissä kirjan ponivuosistani. Aikoinaan myös blogin puolella toivottiin postausta ratsastushistoriastani, joten jaan tuon yksinkertaisen, mutta rakkaan ponikirjani tänne. Kirja taitaa loppua vuoteen 2009, joten viimeisimmistä vuosista kirjoitan pääpiirteittäin tylsemmässä muodossa. :)

































Vuoden 2009 syksyn ja 2010 kevään ratsastin vielä Metsäkylässä estevalmennusryhmässä. Ajauduin ratsastamaan isolla puoliveritammalla Astalla, koska muut ryhmässä eivät suostuneet ratsastamaan sillä. Asta oli hurjan vahva ja aivan liian suuri minulle, mutta opin vähitellen ratsastamaan sitä ja pärjäämään sille. Kun yhteistyö vihdoin alkoi sujua, kiinnostuivat muut valmennusryhmäläisetkin hevosesta ja se käytännössä vietiin altani kevätkaudella 2010. Ratsastelin eri hevosilla kauden loppuun ja päätin lopettaa tunnit, koska en löytänyt vakiohevosta, jolla haluaisin jatkaa esteryhmässä.

Asta

Aksu, jota liikuttelin ahkerasti kesällä 2011

Kesällä ratsastelin siellä täällä, jonkin verran Penni-ponilla ja Börjellä sen kotonaan. Loppuvuodesta tuttuni hankkivat oman ponin Pojun, jota aloin vuokrata pari-kolme kertaa viikossa. Poju asui Metsäkylässä, jossa kävin satunnaisesti ponin kanssa tunneilla. Vuokrasin Pojua seuraavaan kevääseen 2011 saakka, jolloin se lähti omistajilleen kotiin. Löysinkin Pojun tilalle heti uuden vuokraponin Eltonin, jolla ratsastin muutaman kerran viikossa. Eltonin kanssa kävin muutamissa kouluvalmennuksissa ja maastoilin paljon. Lopetin kuitenkin vuokraamisen puolen vuoden jälkeen ja olin ilman hevosta melkein vuoden loppuun saakka, jolloin Poju muuttikin takaisin Turkuun ja sain jatkaa sen vuokraamista. Pojun kanssa kehityttiin niin esteillä kuin tasaisellakin; kevääseen mennessä pystyin ratsastamaan pelkällä kaulanarulla ja hyppäämään 80 senttisiä esteitä, kun vuosi takaperin poni ei suostunut edes kävelemään puomista yli.

Penni kesällä 2010



Elton
Samoihin aikoihin Pojun Turkuun muuton kanssa Winnie tuli Metsäkylään tuntiponiksi ja loppu onkin oikeastaan historiaa ja luettavissa vanhemmista postauksista. :) Pojua vuokrasin kevääseen 2012 saakka, jolloin se muutti pysyvästi lähemmäs omistajiaan. Minä jatkoin Winnien kanssa, opetin sen yksinäni hyppäämään ja onnistuin näyttämään sen osaamisen niin este- kuin kouluradoillakin. Marraskuussa 2012 poni oli menossa teuraaksi, mutta pitkän työn jälkeen se on nyt saanut oman kodin, jossa sitä aivan varmasti rakastetaan.

Winnie syksyllä 2011

27 kommenttia

  1. Onpa ihana kirja ja mahtavaa et sulla on noin paljon kuvia alkuvaiheista :) itselläni ei ole juuri yhtään kun ei siihen aikaan ollut niin hyviä kuvausvermeitä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnekseni isäni on ollut aina innokas valokuvaaja, niin perheessä on ollut oikeastaan aina hyviä kameroita käytössä ja isä on alusta saakka käynyt usein kuvaamassa ratsastusta. :)

      Poista
  2. Hassua, vuokrasin tämän kesän myöskin Aksu-nimistä haflingeria, mutta se ei ole ollenkaan Turun suunnalla ollut aiemmin. Ainakaan tietääkseni :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah, hauskaa! :) Samasta ponista ei varmastikkaan ole kuitenkaan kyse, Aksu asuu edelleen Turussa ja on kaverillani omistuksessa. :)

      Poista
  3. Kaikki tiet vievät Essin luo x) Elton mun entinen ja rakkain ratsastuskoulun aikainen hoitoponi ja Grandi mun 4-vuotinen vuokraheppani :) Hassua kyllä miten tää maailma osaa olla pieni..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikä, ei vitsit! :D Mitenköhän paljon muita heppatuttuja meillä mahtaakaan olla tietämättämme?!

      Poista
    2. En kyllä tiedä, mutta sitä samaa meillä on, että myös ensimmäinen hoitoheppa oli vuonistamma nimeltä Samba :D

      Poista
    3. Ainiin ja muistatkos sellaista tummanruunikkoa suvutonta ruunaa kuin Ship? :) Oli Metsäkylässä 2005-2006 jossain siinä välissä kunnes yksi tyttö osti sen yksityiseksi. Ship nimittäin on tullut Metsäkylään Anjalan hevostilalta, jossa minä aloitin tunnit :)

      Poista
    4. No tällä tuurilla Samba on varmaan ollut joku Julitan sisarpuoli tai vastaava ;)
      Sipsin muistan myös, tosin en sillä ehtinyt ratsastaa kuin muutaman kerran ennen kuin se myytiin. :) Aluksi kun en suostunut ratsastamaan sillä kun oli niin reipas tapaus, että pelkäsin! Kieltäydyin varmaan ensimmäisen puoli vuotta ratsastamasta sillä ;)

      Poista
    5. Mä jouduin estetunnille kerran Shipillä ja tosiaan se olikin ensimmäinen (ja ainoa) kerta kun ratsastin koko hevosella :D Pikkuisen reipas tapaus ja hyppäsi hienosti pituus- eikä korkeussuunnassa kun sillä ei oltu juurikaan siellä Virossa hypätty mistä se Anjalaan tuli suoraan. Ja Samban (Furubäcks Samba) ja Julitan sukutauluista löytyy kyllä samoja oreja, mm. Ene, Enok, Eik ja Veimar x) Molemmat Ruotsissa syntyneet.

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Hyvänen aika, VIELÄKÖ sä aktiivisesti stalkkaat tätä blogia! :D Pitäis nähdä!

      Poista
  5. Mitäs tälle vuonikselle on tapahtunut, kun et kirjoittele siitä enään täällä/en ole kuullut aikoihin siitä? Alotin nimittäin seuraamaan tätä blogia sen vuoniksen myötä, kunnes mulle tuli vähän taukoa koneen kanssa/sun blogin, niin jäin paitsi siitä tiedosta, että missä tuo vuonis on nyt ym. Toivottavasti kertoisit! :)))))
    http://starhillstable.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuolla Julin omalla esittelysivulla onkin asiasta mainittu, sillä on siis nykyään vuokraaja. :) Minultakin aikoinaan kysyttiin halukkuutta vuokraamiseen, mutta valitsin Winnien, koska sen kanssa pystyi ratsastamaan kunnolla ja monipuolisemmin. Juli onkin nyt jollain varhaiseläkkeellä ja tekee enää rentoja hommia ja tuntejakin lähinnä lasten ja erityisratsastajien kanssa. Viime vuosina olen ratsastellut Julilla enää todella harvakseltaan silloin kuin vuokraaja on pyytänyt liikuttamaan ponia. Nyt en enää ratsasta ponia, kun en käy enää metsäkylässä.

      Poista
  6. Aw Rusina ♥ Tykkäsitkö sä siitä sillon kun sä vielä ratsastit sillä? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkäsin kyllä, Rusina oli alkuaikoina yksi suosikeistani. :) Tuolla ponilla laukkasinkin ensimmäisen kerran!

      Poista
  7. Miten/missä oot tehnyt ton kirjan? Ihan oikeesti upee :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! En muista minkä firman tuo kirja on, mutta siis on verrattavissa esimerkiksi ifolorin valokuvakirjaan. Netistä siis ladataan suunnitteluohjelma koneelle, suunnitellaan valmiiseen pohjaan kirja ja ladataan se sitten nettikaupan sivuille ja valmis kirja tulee postissa kotiin.

      Poista
  8. Hihii, mun hepan nimi on Elton, kyseessä kuitenkin lämminverinen :D

    VastaaPoista
  9. onko winnie sun oma?? sen on kaunein hevonen minkä oon nähny!käy kurkkaa mun blogii jos ehit.
    hallittuavauhtia.blogspot.fi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei valitettavasti ole, vaan sen osti eräs toinen tyttö, koska itselläni ei ole mahdollisuutta hevosta tällä hetkellä elättää. :(

      Poista
  10. Bonetti!! Mun vanha rakas <33 Näkyi olevan tuolla jossain kuvassa :) Mutta se myytiin yksityiseksi joten siihen päättyi meidän yhteiselomme.
    ps. Mahtava blogi!

    VastaaPoista
  11. Moi taas! Unohtui edellisestä viestistäni (joka oli siis se Bonetti-juttu), että kovasti Winnien näköinen hevonen on lähitallillani, mutta sitä sanotaan jostakin syystä "Hamsteriksi". Kuvien perusteella saattaisi silti olla sama. Onko sulla tietoa onko Winnietä kutsuttu koskaan tuolla nimellä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Winnie oli kesän ratsastuskoululla, jossa sitä tosiaankin syystä tai toisesta kutsuttiin Hamsteriksi. Nykyään se on kuitenkin uudella omistajallaan pienessä tallissa ja nimeltään taas Winnie.. :) Varmaankin siis sama hevonen kyseessä.

      Poista
  12. Hahhah, yhdellä tallilla jolla käyn oli joskus suokki nimeltään Nuppu:D

    VastaaPoista
  13. Ootsä ratsastanu seepralla tossa vikalla sivulla vai näenkö harhoja? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Seepra-kuva oli aikanaan vitsi silloiselle ratsastuksenopettajalleni, joka tyrmäsi ajatuksemme seepralla ratsastamisesta. Muokkasin pikaisesti itseni ja ystäväni seeprojen selkään, eli kuva ei siis ole aito. :D

      Poista

Kommenttisi tulee näkyviin vasta kun olen hyväksynyt sen, älä siis suotta kirjoita kommenttiasi moneen kertaan! :)
Huomaathan, etten julkaise asiattomia tai arvostelevia kommentteja; opettajat ja valmentajat hoitavat ratsastukseni korjaamisen.

Suositut tekstit

Kuukauden luetuimmat