sunnuntai 21. heinäkuuta 2013

Ponipäivä



 Julin vuokraaja laittoi mulle eilen viestiä ja pyysi hoitamaan ponin tänään. Viime kerrasta onkin hirmuisesti aikaa, enkä ole nähnyt Julia kuin vilaukselta aina silloin tällöin. Olin siis enemmän kuin tyytyväinen saadessani luvan käydä ratsastamassa tuolla pyöreällä tammalla!

Koska Juli on niin hidas, laiska ja epämotivoitunut liikkumaan, en nähnyt mitään järkeä ponin raahaamisessa kentälle potkittavaksi. Nappasin tallista suitset ja kävin poimimassa ponin laitumelta maastolenkille. Tehtiin vähän reilun tunnin pituinen lenkki rennosti käynnissä ja ravissa. Käytiin kääntymässä yhden ratsastuspolun päässä toteamassa, että sekin reitti on katkaistu heti alkuunsa; keskelle metsää oli noussut kokonainen omakotitaloalue. Vaihdoin muutaman sanan yhden talon pihassa olleen äidin kanssa ja kävi tosiaan ilmi, että asutusalue on noussut tuolle paikalle noin vuodessa, eikä alueella ole ennen meitä paljon hevosia näkynyt. Eipä tuossa auttanut muu kuin kääntyä ympäri ja takaisin pusikkoon, josta oltiin tultukkin.








Maastolenkin jälkeen otin Julin vielä talliin parturoitavaksi, koska sen harja oli venähtänyt hävyttömän rumaksi. Julin tukka on niin mahdottoman paksu, että vähänkään ylipitkäksi päästessään se leviää ruman viuhkamaisesti molemmille puolille sen kaulaa. Tallin lattia peittyikin jouhenpätkistä ihan kunnioitettavasti ja ponin harjan pituudesta lähti varmaan reilusti yli puolet. Saksikäsittelyn jälkeen ponin korvatkin tuli jo esiin pehkon takaa. :)



Ei kommentteja

Lähetä kommentti

Kommenttisi tulee näkyviin vasta kun olen hyväksynyt sen, älä siis suotta kirjoita kommenttiasi moneen kertaan! :)
Huomaathan, etten julkaise asiattomia tai arvostelevia kommentteja; opettajat ja valmentajat hoitavat ratsastukseni korjaamisen.

Suositut tekstit

Kuukauden luetuimmat