maanantai 3. kesäkuuta 2013

Tervetuloa kesä!


Huh hellettä, tänään on ollut ihan tuskaisen kuuma. Töihin seitsemäksi, yhdeltä kaverin kanssa aurinkoon makaamaan ja sieltä vielä parin tunnin paahtumisen jälkeen tallille. Mulla oli kaikki ratsastuskamat mukana, mutta pelkän t-paidan pukeminen bikinien päälle oli jo niin tuskaisaa, etten edes ajatellut ratsastushousujen ja saappaiden vetämistä jalkaan. Viritin siis vain satulahuovan Winnien selkään suojaamaan omaa takapuoltani ponin saastaiselta turkilta (olisikohan huomenna aikaa pestä poni ihan kunnolla turvasta hännänpäähän...?). Koska oli niin hirvittävän kuuma ilma, päätin ratsastaa todella rennosti ja laitoin ponille kuolaimettomat suitset.

Matkalla kentälle törmäsin nuorempaan kaveriin Marisaan, joka jäikin kaverinsa kanssa kuvaamaan hien valuttamista ja nahan polttamista auringossa. Winnie oli varsinainen tahmatassu eikä se olisi halunnut liikkua laisinkaan. Se jumitti ja punki vain portille päin ja teki erittäin selväksi sen, ettei hän aikoisi työskennellä askeltakaan tällaisella helteellä. Jouduttiin vähän keskustelemaan ja ihan vain määräämisvaltaani koroittaakseni laitoin ponin hetkeksi ihan töihin. Vähän väistöjä ja askeleenpidennyksiä, pari laukannostoa molempiin suuntiin. Loppuravit poni saikin ravailla pitkin ohjin  kun ohjailin sitä vain harjasta nykimällä. Hirmu hyvin tuo tamma nykyään kuuntelee painoa, kun kerran kääntyy pelkästä harjasta kääntämälläkin ilman kaulanarua.

Hiki tuli molemmille, vaikka tosiaan lähinnä käveltiin ja ravailtiin ehkä vajaa puoli tuntia. Tällaiset helteet ei ole kyllä mitään hevosen ilmoja, ei näin lämpimässä voi kunnolla mitään töitä tehdä. Eiköhän helteet kuitenkin lopulta hellitä että päästään hyppäämäänkin taas kunnolla, nautitaan nyt lämmöstä niin kauan kuin sitä riittää. :)

Kuvista iso kiitos Marisalle!















3 kommenttia

  1. eipä mitään :D Onneks tuli ees muutama hyvä kun en siinä auringossa nähny tarkentaa kunnolla..

    VastaaPoista
  2. Sä ratsastat tosi hienosti! (:

    VastaaPoista

Kommenttisi tulee näkyviin vasta kun olen hyväksynyt sen, älä siis suotta kirjoita kommenttiasi moneen kertaan! :)
Huomaathan, etten julkaise asiattomia tai arvostelevia kommentteja; opettajat ja valmentajat hoitavat ratsastukseni korjaamisen.

Suositut tekstit

Kuukauden luetuimmat