sunnuntai 26. helmikuuta 2012

Viherpiiperrystä ja luonnonsuojelua


Tänään vihdoin uskaltauduin kokeilemaan Pojulla ratsastusta pelkällä kaulanarulla. Olen aikaisemmin ratsastellut jonkin verran riimulla, sekä kerran kaulanarulla niin, että ponilla oli kuitenkin päässään riimu ja ohjat roikkuivat vapaana kaulalla varmuuden vuoksi. Tänään aloittelin taas ohjien tukemana, mutta ne jäivät tarpeettomiksi. Poju kääntyi ja pysähtyi tosi hyvin pelkällä narulla ja jopa otti muutaman pohkeenväistöaskeleen käynnissä!

Alkuverkkailun ja ohjauksen testaamisen jälkeen jätin ohjat pois. Tein siirtymisiä ja pysähdyksiä pääty-ympyrällä sekä ravailin kahdeksikolla. Jottei edettäisi liian nopeasti ja tyhmänrohkeasti, otin laukkatyöskentelyyn ohjat. Poju toimii kaulanarulla muuten moitteettomasti, mutta laukasta hidastaminen on vähän hankalaa, mikä varmasti johtuu omasta jännittymisestäni, jolloin en pysty ratsastamaan painoavuilla normaalisti. Nyt siis alan treenata omaa istuntaa niin, että voin asettaa tavoitteeksi esimerkiksi helppo C:n kouluohjelman läpiratsastuksen pelkällä kaulanarulla. Saa nähdä miten nopeasti kehitytään! Ei kuitenkaan olla jättämässä satulaa ja suitsia käyttämättä, ei tällaista "luonnonsuojelua" voi pelkästään harrastaa ;)
 Jossain vaiheessa väännän varmasti jonkinmoisen videopostauksen ihan vain riimu- ja kaulanaruratsastuksesta.






Ratsastin tänään myös Julin viimeisen kerran vähään aikaan. Ensi viikonloppuna alkaa taas alkeiskurssit, joten mun liikuttaminen loppuu siihen. Ehkäpä kurssin jälkeen saan taas liikutella ponikultaa :) Pian toki akaa tulla myös tallin seurakisoja, joihin olen tähän asti saanut Julilla aina osallistua kun sillä ei jostain syystä ole muita halukkaita kilpailijoita.




Julilla ratsastelin ihan todella pitkästä aikaa ilman satulaa, olen mennyt tammalla satulatta viimeksi varmaan kesällä! Pojulla taas olen mennyt ilman satulaa tosi paljon, joten olen ilmeisesti oppinut hyppäämään paremmin ponin paljaaseen selkään. Noh, arvioinpa Julin korkeuden vähän yläkanttiin ja hypättyäni muksahdin ponin yli toiselle puolelle! Onneksi olin tuolloin vielä yksin maneesissa.. :D Siinä oli hyvä hihitellä itsekseen ponin ihmetellessä ratsastajansa toimintaa. Myöhemmin luotettava kuvaajani Nenna pölähti maneesiin ja kuvailikin loppuajan ratsastuksesta. Kuten Pojunkin kanssa, työskentelin pääty-ympyrällä ja tein siirtymisiä. Ei mitän sen kummempaa, mutta mukavaa ja rentoa hölkkää.




Huomenna Juli lähteekin käymään kliniikalla ja sen jalat tutkitaan. Mitään vikaa siis ei ole tähän mennessä ollut eikä niin ole epäiltykään, mutta kaveri täyttää kuitenkin toukokuussa 20 vuotta, joten nyt tehdään vain tarkistus että kaikki on kunnossa.








2 kommenttia

  1. Voi vitsit , mäkin pyydän ens kerraks jos pääsisin Julilla vaikkapa ilman satulaa ;)

    VastaaPoista

Kommenttisi tulee näkyviin vasta kun olen hyväksynyt sen, älä siis suotta kirjoita kommenttiasi moneen kertaan! :)
Huomaathan, etten julkaise asiattomia tai arvostelevia kommentteja; opettajat ja valmentajat hoitavat ratsastukseni korjaamisen.

Suositut tekstit

Kuukauden luetuimmat