tiistai 14. helmikuuta 2012

Happy Valentine's Day!

Ystävänpäiväksi tallin läheinen vanhainkoti oli tilannut ponin vierailemaan luokseen. Lähdin mukaan Julin kanssa, joka käyttäytyi taas tosi mallikkaasti eikä välittänyt pätkääkään ympärillä pörräävistä autoista, rollaattoreista tai pyörätuoleista. Hienosta käytöksestään ja söpöstä ulkonäöstään palkaksi poni sai suklaakeksin, joka vaikutti olevan suurinta herkkua ikinä. :) Ainoastaan sää oli reissua vastaan, kun tuntia ennen sovittua vierailua alkoi pyryttää märkää lunta ja tuulla puuskittaisesti. Kylmähän siinä tuli seisoskellessa, mutta eniten säälitti se, etteivät kaikki vanhukset uskaltautuneet ulos asti rapsuttelemaan ponia huonon sään vuoksi.

Pojun kanssa menin ilman satulaa maneesissa, mutta lopetin hommat todella lyhyeen kun olin vakuuttunut siitä, ettei poni ole täysin kunnossa. Se oli todella haluton liikkumaan, eikä halunnut edes ravata. Huolissani kuuntelin suolistoääniä ja tunnustelin jalkoja, josko poni olisi kehittämässä ähkyä tai ontuisi jotain jalkaansa. Kaikki vaikutti kuitenkin olevan kunnossa ponin takaosan jäykkyyttä lukuunottamatta. Omistajalta selvisi, että Pojulla oli eilen hypätty pitkästä aikaa, eli ilmeisesti lihakset ovat vain todella jumissa sen jäljiltä. Huomenna hieron ja venyttelen Pojun kunnolla ja ponin halujen mukaan käydään varmaan vain kävelemässä maastossa, että lihakset vetreytyisivät.

2 kommenttia

Kommenttisi tulee näkyviin vasta kun olen hyväksynyt sen, älä siis suotta kirjoita kommenttiasi moneen kertaan! :)
Huomaathan, etten julkaise asiattomia tai arvostelevia kommentteja; opettajat ja valmentajat hoitavat ratsastukseni korjaamisen.

Suositut tekstit

Kuukauden luetuimmat