Loput sunnuntaista

Tähän väliin nyt sitten tosiaan loput eilisestä. Poikkeuksellisesti Poju oli mulla eilenkin, kun omistajilla oli jotain muuta menoa. Tarkoitus oli lähteä maastoon ja saatiinkin seuraksi mukaan Riku-poni, joka on entuudestaan tuttu Pojulle, kun se oli viime kesän Pojun omistajilla ylläpidossa. Poniruunat tulee siis hyvin toimeen keskenään ja rakastavat yli kaiken painella pellolla kilpaa laukassa.
Riku ei alkuun suhtautunut hiihtäjiin kovin positiivisesti, mutta rauhoittui kuitenkin lopulta niin, että uskallettiin ottaa kunnon pätkiä ravia ja laukkaakin ilman pelkoa siitä, että poni päättää yhtäkkiä liueta paikalta. Poju oli vetohevosena sen verran hidas, että päädyttiin vaihtamaan paikkoja niin, että kipitetään Pojun kanssa Rikun perässä. Voi hyvänen aika miten sitä vauhtia tulikin lisää, kun Poju piti huolen siitä ettei vain vahingossakaan jää kaveristaan jälkeen! Ensimmäistä kertaa ikinä tuntui laukassa siltä, ettei poni allani ole ihan täysin hallinnassa. Laukasta käyntiin hidastamiseen menikin aina noin 100 metriä matkaa, kun kumpikaan poneista ei halunnut hidastaa ennen toista. Yllättävän paljon Pojulla on voimaa, vaikka se onkin aika huonossa lihaskunnossa... :)



Pojuilun jälkeen lumilautailtiin Sintin kanssa  hyvällä menestyksellä ja päivän viimeisenä ratsastin vielä Julin. En halunnut lähteä maastoon kun tulin viime viikolla niin komeasti alas siellä, joten kiirehdittiin maneesiin ennen ratsastuskoulun tunnin alkua. Ehdin ratsastaa Julia parikymmentä minuuttia ja voin sanoa, että se oli raskain treeni varmaan viimeiseen puoleen vuoteen, ellei pidempäänkin aikaan. Olin aivan loppu, naatti, kuitti, väsy ja kaikkeni antanut. Naama hohti punaisena ja hiki virtasi selkää pitkin. Poni mun alla taas ei näyttänyt mitään merkkejä uupumuksesta... Varmaan mulla on vaan niin mielettömän huono kunto, pitäisi alkaa käydä taas juoksemassa kun ilmat on vähän lämmenneet.

En tehnyt Julin kanssa mitään ihmeempiä, halusin vain että se liikkuu eteenpäin. Se kun on todellakin ihan mielettömän tahmea ja eteenpäinratsastettava, eikä se anna mitään ilmaiseksi. Pidin ponin kunnolla liikkeellä sen 20 minuuttia ja olin kovin tyytyväinen itseeni ;) Julin kanssa kun ei voi tavoitteeksi asettaa mitään hienoja temppuja, peräänantoa tai herkkyyttä. Mikään niistä kun ei toimi ennen kuin poni liikkuu hyvin eteen, eikä ratsastaja sen jälkeen jaksa enää pyytää mitään kun on ponin saanut liikkumaan kunnolla.

Tuon maailman lyhimmän treenin viimeisinä minuutteina hihittelin hysteerisesti ponin selässä, kun jokaista lihastani särki ja olin niin mielettömän väsynyt sekä pitkästä päivästä että raskaasta ratsastuksesta. Pitäisi kyllä ruveta vaatimaan itseltäkin enemmän kun ratsastan itsenäisesti. Sitä tulee ratsasteltua omalla mukavuusvyöhykkeellä kun ei ole ketään komentamassa ja kertomassa mitä pitää tehdä.

PS. Huomatkaa uusi kypärä! ;) Löysin vihdoin puolen vuoden etsimisen jälkeen mieleiseni, joka vieläpä sopi päähän hyvin. Kypärä on BR:n uutuusmalli Zenith, jota koristaa hillitysti svarowskin kristallit.