lauantai 3. syyskuuta 2011

Uudistuksia.

Kyselyn perusteella teitä lukijoita kiinnostaa eniten postaukset Julista, mutta myös satunnaiset postaukset muista ratsuista kiinnostaa. Jatkossa siis keskitän postaukset enemmän Julin ympärille ja Elton siirtyy "muihin satunnaisiin ratsuihin", eli postailen vuokraponin touhuista harvemmin.
Vaihdoin myös blogin ulkoasua tummempaan ja vähän neutraalimpaan. Tarkoitus olisi myös kirjoittaa vielä kattavampi esittely Julista, kun jatkossa blogi keskittyy enemmän siihen. Samalla muut ratsut siirtyvät varmaan omalle välilehdelle ja niin pois päin.

Uudistus tarkoittaa siis sitä, että ajankohtaisia postauksia tulee harvemmin kuin yleensä. Tähän asti olen postaillut noin kolmesti viikossa, kun olen ratsastanut Eltonilla kahdesti ja Julilla aina sunnuntaisin. Kun kuitenkin lukijakunta toivoo postauksia lähinnä vain Julista, tulee postauksia harvemmin kun pääsen sillä ratsastamaan vain kerran viikossa, enkä usko että "kävin tänään harjaamassa Julin ja se teki 3 alkeistuntia"- postaukset kiinnostavat. Toki "yleispäteviä" postauksia tulee toiveaiheista ja muusta Juliin liittyvästä. ( Tavoitteista, muistoista, varusteista, kehityksestä, kuvista ja muusta vastaavasta.. )

Kertokaa mielipiteitänne uudistuksista, tykkäättekö ollenkaan? Kommentoikaa myös toiveaiheita! Videopostaus on vihdoin tulossa sunnuntaina (:

3 kommenttia

  1. jee vihdoin videopostausta! :) harmi jos alat kirjoittamana nykyistä vähemmin, mun mielestä tää sun nykyinen kirjoitustahti on ollut hyvä! :) Jatkaisit samaa rataa , mutta tekisti Julitasta aina välillä sitten jotain hiukan kattavampia postauksia ? :D

    VastaaPoista
  2. Kysymyspostaus! Ellei sellainen ole ollut joskus ?
    Kiinnostaisi ainakin et paljonko maksat vuokraa vuokrahevosistas ja Julilla ratsastamisesta? Ja missä tallilla Juli ja sun vuokrahevoset asuu?

    VastaaPoista
  3. Tarkoitus ei siis ole kirjoittaa sen harvemmin kuin ennenkään, mutta luonnollisesti "tämään kävin ratsastamassa julilla"-postauksia tulee edelleen vain sen yhden viikossa. Postailen edelleen useamman kerran viikossa, mutta ratsastuspostausten sijaan postailen muista Juliin liittyvistä aiheista :)

    Kysymyspostaus on hyvä idea, voisin sellaisen järjestää taas :) Vastailen toisen Anonyymin kysymyksiin siis myöhemmin!

    VastaaPoista

Kommenttisi tulee näkyviin vasta kun olen hyväksynyt sen, älä siis suotta kirjoita kommenttiasi moneen kertaan! :)
Huomaathan, etten julkaise asiattomia tai arvostelevia kommentteja; opettajat ja valmentajat hoitavat ratsastukseni korjaamisen.

Suositut tekstit

Kuukauden luetuimmat