Aika hengähtää ja luopua villahousuista

Alkuvuosi on ollut säiden suhteen ainakin täällä Turussa aivan poikkeuksellinen. Kylmä, liukas, pimeä ja luminen talvi on jäänyt Wilman kanssa kokematta aivan kokonaan, kun vuoden vaihtuessa pitkittynyt syksy vaihtui valon myötä aikaiseen kevääseen. Pakkasia on ollut vain silloin tällöin ja ne päivät, jolloin maassa on ollut lunta, on korkeintaan kahden käden sormin laskettavissa. Ratsastuskenttä on harvoin kesälläkään ollut näin hyvässä kunnossa kuin nyt!

Lumeton ja olematon talvi on ollut surullinen ja ilmaston kannalta huolestuttava ilmestys, mutta näin noviisina hevosenomistajana maneesittomalla tallilla olen ollut enemmän kuin tyytyväinen loistokkaisiin ratsastuskeleihin. Wilma on oikeastaan koko "talven" odottanut pitkää ja liukasta pakkasjaksoa, jolloin se saisi olosuhteiden pakosta kunnon loman. Vähitellen alkaa kuitenkin näyttää siltä, että lomat jää pian lusimatta, mikäli lomailu on säistä riippuvaa.

Wilman liikkuminen on ollut koko talvikauden oikeastaan aika kivasti tasapainossa. Olemme pyrkineet maastoilemaan vähintään kerran viikossa ja treenaamaan kunnolla koulukiemuroita muutamana päivänä viikon aikana. Loput päivät ovat kuluneet niin vapaana juosten, jalkapalloillen, ilman satulaa jumppaillen kuin talutellenkin. Talveen on sisältynyt ahkerampia treeniviikkoja sekä lyhyitä pakkasjaksoja, jolloin koko viikon liikutus on ollut käyntipainoitteista. Hyppäämisestä Wilma on saanut pitää lähes täysin lomaa - viime kuukausien aikana olemme hypänneet muutaman kerran pieniä esteitä ja satunnaisesti työskennelleet kavaleteilla ja puomeilla.

Eniten jännitin talvessa liukkaita pääkallokelejä, sillä muistelin kauhulla ensimmäistä kuukautta Wilman kanssa, jolloin hakkasin ponille kentän läpi polkua, jotta pääsisimme liukastumatta peilijään läpi sulaneelle tielle. Nyt Wilmalla on sentään liukkaiden varalta nastalliset lenkkarit, joita ei ole tarvinnut käyttää tarhaillessa kertaakaan. Ratsastaessakin olen käyttänyt pääasiassa meidän kesälenkkareita suojaamaan kavioita kovalta pohjalta - liukkaus kun ei ole ollut ongelma, niin nastoja ei ole montaa kertaa tarvittu.

 Kevyemmistäkin, pisimmillään reilu viikon kestäneistä pakkasjaksoista Wilma on selviytynyt yllättävän hienosti, kun se on liikkunut säännöllisesti ja monipuolisesti. Mikäli Wilma jäisi tarhaansa lomailemaan useammaksi päiväksi, en välttämättä haluaisi kiivetä sen selkään juoksuttamatta sitä ensin. Kevytkin liikunta on kuitenkin tarjonnut Wilmalle riittävästi virikkeitä niin, että se on ollut miellyttävä ja turvallinen ratsastaa.

Koska pakkasjaksot ovat olleet harvassa, olemme päässeet treenaamaan ahkerasti koulukiemuroita tulevan kauden kisoja silmällä pitäen. Erityisesti joulun jälkeen palaset ovat loksahdelleet kohdilleen ja Wilma on usein tuntunut todella hyvältä ratsastaa!

Siirtymisissä Wilma on tullut pehmeämmäksi ja sivuttaisliikkeisiin ollaan vihdoin löydetty vähän rentoutta. Minulle tullessaan Wilma ei suostunut esimerkiksi väistämään ollenkaan ja kun se vihdoin laittoi kinttujaan ristiin, se jännittyi valtavasti ja protestoi suullaan. Edelleen poni on herkkä pelaamaan kuolaimella ja ilmaisemaan suullaan, mikäli pyydetyt asiat tuntuvat hankalilta, minkä vuoksi olenkin osannut iloita valtavasti niistä väistöaskeleista, joiden aikana Wilma tukeutuu kuolaimeen tasaisesti ja jännittymättä niskastaan.

Avoilla, suluilla ja kaikenmoisilla taivutuksilla olemme saaneet jumpattua Wilmaa letkeämmäksi ja samassa kehittäneet ponin tasapainoa. Ratsain tehtyä työtä on tuettu venyttelemällä säännöllisesti porkkanavenytyksiä ja kiipeilemällä maastossa vaihtelevilla alustoilla.

Siinä missä ravi ja käyntityöskentely on tuntunut edistyvän suurin harppauksin, on laukka edistynyt hitaammin. Joinain päivinä koko laukasta ei tunnu tulevan yhtikäs mitään, kun taas hetkittäin se rullaakin mitä parhaimmin. Sen olen huomannut, että pohja vaikuttaa laukan laatuun merkittävästi. Mikäli kenttä on pinnasta sula, mutta pohjalta vielä vähänkään jäinen, Wilma laukkaa helposti lyhyttä, hidasta ja tamppaavaa laukkaa. Todella märällä pohjalla taas vauhti helposti korvaa laadun ja homma meneekin kaahottamiseksi.

Olemme tehneet laukkaa siis paljon olosuhteiden mukaan; mikäli kenttä on kova tai märkä, laukkaamme paljon vähemmän ja keskitymme enemmän nostoihin. Kun taas pohja on priimaa, työstetään laukkaa enemmän ja usein saadaankin todella hyviä pätkiä aikaiseksi!

Kentän ollessa kova ja soveltuessa lähinnä kävelemiseen ja lyhyisiin ravipätkiin olen yhä useammin päätynyt jumppaamaan Wilmaa ilman satulaa kuolaimettomilla suitsilla. Pitkään käytin kuolaimettomia vain maastossa, sillä koin, etten pystynyt varsinaisesti ratsastamaan Wilmaa ilman kuolainta. Se ei vastannut pieniin apuihin ja rullasi helposti turpansa ryntäisiin. Maastossa riitti, kun jarru toimi ja ohjalla pystyi näyttämään suuntaa, mutta kentällä kuolaimettomuus ei toiminut.

Vähitellen Wilman ratsastettavuus kuolaimettomillakin on parantunut harjoituksen myötä. Edelleen ratsastan mieluiten kuolaimella, mutta on mukavaa, että poni toimii nyt hyvin myös kuolaimetta ja voin jumpata sen vaikka rankemman koulutreenin jälkeen niin, että suu saa vapaata kuolaimesta, vaikka lihakset joutuvatkin töihin.

Nyt nautimme pitenevistä päivistä ja lämmittävästä kevätauringosta ja pidämme kevyemmän jakson keskittyen maastoiluun. Wilma saa rauhassa keventää oloaan pudottamalla talvikarvaa ja luopumalla villahousuistaan. Niitä kun ei ole paljon tarvittu!