Valmennuspostaus: Hymyile vaikka väkisin

Postaus on toteutettu yhteistyössä Essi L. Dressagen kanssa.

Winnien kanssa en ole päässyt vielä laidunloman jälkeen niihin samoihin onnistumisen fiiliksiin, joita oli ilahduttavan usein vielä keväällä. Winnie on vähitellen hankkiutunut eroon kesämahastaan ja kohotellut kuntoaan, mutta sujuvuus kaikesta työskentelystä on ollut hieman hukassa.

Halusin käyttää rauhassa aikaa ponin kunnon kohotteluun ja asetusten löytämiseen ennen kouluvalmennusten jatkamista. Tiedän, että olisin vain turhautunut yrittäessäni saada jotain irti valmennuksista, joissa ponin kunto olisi loppunut kesken heti alkuunsa. Useamman viikon itsenäisten treenien jälkeen perusratsastus alkoi jo sujua, mutta se jokin oli kuitenkin vielä hukassa. Tähän saumaan oli hyvä sopia koulutunti, jotta päästäisiin nopeammin taas oikealle polulle treenien suhteen.

Pitkän alkuverryttelyn jälkeen jäimme työskentelemään suurelle keskiympyrälle, jolla aloitettiin väistötehtävällä. Tarkoituksena oli väistättää hevosen takaosaa ympyräuran ulkopuolelle säilyttäen samalla ympyräuran mukainen asetus sisälle. Tällä harjoituksella aktivoitaisiin erityisesti sisätakajalkaa ja vahvistettaisiin ulko-ohjan tukea niin, että hevonen saadaan pois makaamasta sisäohjalta.

Winnielle sivuttaisliikkeet on tunnetusti haastavia. Poni voi toimia todella kivasti suorilla- ja ympyräurilla, mutta heittäytyä täysin toimintakyvyttömäksi sillä sekunnilla, kun sitä pyydetään astumaan vähänkään ristiin jaloillaan. Winnie protestoi mielestään kohtuuttoman hankalia tehtäviä jännittymällä niskastaan ja pudottamalla selkänsä alas. Rennot väistöaskeleet ovat siis työn ja tuskan takana!

Odotusten mukaisesti Winnie oli väistöistä sitä mieltä, että ratsastaja voisi mielummin harjoitella niitä vaikka ihan itsekseen. Kun toistojenkaan myötä ristiastunta ja rentous ei meinanneet löytyä, alkoi kuskilta loppua suomalainen sisu kesken. Väistöjä palattiin etsimään käynnissä ja vaatimuksia eteenpäinpyrkimyksen suhteen höllennettiin - kunhan ristiaskeleita tulisi, ei energialla tässä hetkessä olisi niin merkitystä.

Käyntiväistöjen jälkeen ratsastettiin raviin lisää säädeltävyyttä tekemällä siirtymisiä ravin sisällä. Kun siirtymiset reippaasta hitaaseen raviin sujuivat, palattiin yrittämään väistöjä. Kun Winnie tuli ravissa hitaille askelille säilyttäen jotakuinkin pyöreän muodon ja energian, houkuteltiin taas sisätakajalkaa astumaan rungon alle. Ulko-ohja oli merkittävimmässä osassa tukemassa ulkolapaa ja ikään kuin kääntämässä koko etuosaa sisälle päin samalla, kun sisäpohje tuuppasi takaosaa uran ulkopuolelle. Mikäli ulko-ohjan tuki jäi puutteelliseksi, levisi koko homma heti alkuunsa.



Väistöaskeleista ryhdyttiin nostamaan laukkaa. Nostot olivat tänään hyviä ja teräviä ja laukka itsessäänkin pyöri aika kivasti. Laukassa ulko-ohja huolehti taas suoruudesta, jottei Winnie olisi päässyt taipumaan liikaa sisälle ja hukkaamaan ulkolapaansa. Laukasta pyrittiin tekemään pehmeitä siirtymisiä takaisin raviin, josta taas lähdettiin hakemaan väistöaskeleita kohti uutta laukannostoa.
Suurin osa valmennuksesta kului valtavassa turhautumisen tunteessa. Miksi yksinkertaiset asiat tuntuivat niin tuskastuttavan vaikeilta, kun vielä ennen laidunlomaa homma rullasi kiitettävästi ja poni kykeni suorittamaan varsin hyväksyttäviä pohkeenväistöjä? Nythän pyydettiin vain pientä ristiastuntaa, mutta sekään ei meinannut onnistua! 

Valmentajani oli aivan oikeassa todetessaan, että peli on menetetty siinä kohtaa, kun näytän Winnielle hermostuneeni. Välillä tuntuu, että tuon viheliäisen ponitamman ainoa päämäärä on päästä lällättämään kuskilleen, että "sainpas sinut hermostumaan, hävisit pelin!". Silloinkin kun pelkästään suoraan ratsastaminen tuntuu kohtuuttoman vaikealta ja sisällä kiehuu raivo, pitäisi pystyä vain hymyilemään ja sulkemaan oma mielentilansa pois ratsastustilanteesta. 
Kun tilanne saatiin nollattua ja ravi alkoi tuntua taas hyvältä, sain kuin sainkin Winniestä ulos muutamia rehellisiä väistöaskeleita ilman, että poni kovetti niskansa ja puri kiinni kuolaimeen. Ansaittu työvoitto kuskille siis! Vaivannäkö ei ollut turhaa, sillä olemme jatkaneet samaista tehtävää useammissa itsenäisissä treeneissä ja kuin ihmeen kaupalla Winnie on kuin onkin kyennyt suorittamaan tehtävää ihan kiitettävästi. Hymy pyllyyn ja töihin siis!